Siirry pääsisältöön

luoteisrannalla



Aloitin bloggaamisen keväällä 2012, kohta neljä vuotta sitten. Näiden vuosien aikana on tapahtunut ihan valtavasti, mutta koko sen ajan olen kaivannut keinoa kertoa paikasta jossa asun. Minkälaista täällä on? Minkälainen on Yhdysvaltain luoteisrannikko – Pacific Northwest. Minkälainen on paikka, jossa koiran voi viedä niin hammaslääkäriin, sairaalaan, vaatekauppaan kuin parturiinkin? Minkälainen on paikka missä meri kohtaa lumisten tulivuorten huiput, missä pionit puskevat punaisia juurakoitaan mullasta tammikuussa ja metsä tulvii talvisin?



Jokainen itsenäisyyspäivä, postaan feisbuukkiin videon Helsingistä – minun Suomestani. Tänään löysin vastaavan videon täältä, minun maailmastani, minun luonnostani, järvistä, joista ja merestä, elämästä Yhdysvaltain luoteisrannalla. Tällaista täällä on. Näissä metsissä samoilen Marttani kanssa, näiltä rannoilta poimin meritähtiä, ja näitä vuoria ihailen ajaessani töihin aamuruuhkassa. Eurooppa on meiltä kaukana ja Aasia lähellä. O:n lempiruoka on sushi, M:n dumplingit... niin, Aasia on lähellä ja keittiön laatikostossa on oma lokeronsa syömäpuikoille.


M:n lempiruokaa




Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi2. helmikuuta 2016 klo 0.47

    Heippa! En tiedä miten olen blogiisi jokin aika sitten eksynyt ja sen suosikkeihini laittanut, nyt kun poden vatsatautia, on aikaa surffailla ja tehdä sellaista mitä aina haluaisi, muttei koskaan kerkiä. Eli nyt rupesin lukemaan ja kirjoituksesi kolahti kuin halko päähän. Heti piti kommentoida ekan postauksen jälkeen:) Jännä miten joidenkin jutut vaan tuntuu niin omilta. Nyt rupean kahlaamaan vanhempia kirjoituksiasi. Tsemppiä sinne täältä lumituiskusta!
    Vappu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa2. helmikuuta 2016 klo 6.20

      Tervetuloa lukemaan! Pikaista paranemista ja kivaa jos tykkäät :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää