Siirry pääsisältöön

epätavallinen on aika tavallista

Iltaisin tää on ihan tavallista...


Jäin miettimään Salamatkustajan Sadun postauksesta sitä, että minkälaista on ihan tavallinen arki. Minkä päivän videoisin - en videoi, ikinä, mitään, tai mistä päivästä kirjoittaisin... siis jos haluaisin tavoittaa ihan vaan sen tavallisen. En tiedä. En osaa sanoa. Just nyt arki ei ainakaan ole tavallista. Koska se sitten on? Ei se ollut tavallista maanantaina, eikä se ollut tavallista eilenkään. Huomennakaan ei ole ihan tavallista. Entä ensi viikolla, tai ensi kuussa? Koska olis ihan sellaista tavallista? Ehkä sitten kun kenelläkään ei ole jalka poikki? Mut sit jollakin voi olla jotakin muuta, tai töitä liikaa tai joku muu mullistus menossa.

Ei meillä taida koskaan olla – ihan sellaista tavallista.

Mun mielikuvissa tavallisena päivänä kaikki herää aamulla ja pukee ja syö aamiaista ja lähtee tavallisesti töihin ja kouluun. Työpäivä ei ole erityisen tapahtumarikas, eikä tapahtumaköyhäkään. Tavallinen työpäivä olis sellainen keskimääräinen, sellainen jossa ei oikeastaan olis kauheesti tarttumapintaa. Koulupäiväkin olis tavallinen ja illalla tultais ihan tavallisesti kotiin ja tehtäis tavallisia asioita ennen kuin mentäis tavallisessa järjestyksessä nukkumaan ja herättäis seuraavaan tavalliseen päivään.

Miksi musta oikeesti tuntuu että meidän tavallinen aina rikkoontuu jollakin epätavallisella elementillä. Oli se sitten töissä, koulussa, aamussa tai illassa. Sellainen keskivertopäivä tuntuu itsessään olevan poikkeus.

Tää viikko on poikkeuksellinen koska on konferenssi-vasu-viikko kouluissa ja lapset vain puolet päivästä koulussa. Tää viikko on tavallisuudesta poikkeava koska K on kipeenä ja kotona kokonaan. Tää viikko on poikkeuksellinen, koska olen kahtena päivänä tehnyt töitä enemmän kuin tavallisesti, ja tänään taas vaihtanut lennossa Fredden kanssa sairaan lapsen hoitajana. Käytiin me lääkärissäkin hakemassa vähän lisää kaikenlaista avaavaa... ventolinea ja kortisonitabletteja ja inhaloitavaa kortisonia kuurina. Lisäksi ylähengitysteitä avataan suolaliuoksella huuhtomalla ja duactilla. Aamulla mietin hetken jo ambulanssin soittamista.  

DIBELS mittaa lukemista ja luetun ymmärtämistä


Ensi viikolla meidän tavallinen rikkoutuu kahden lapsen erityisopetussuunnitelmapalavereilla ja sillä, että sillä kolmannella on taas ortopedi ja ehkä uusi kipsi. Sen jälkeisellä viikolla on hiihtolomaa ja mun tavallinen työarki katkeaa taas erilaisiin tapaamisiin erilaisten ammattilaisten kanssa.

K taas on edennyt siitä että se tunnisti vuoden alussa yhden kirjaimen, siihen että se lukee 28 sanaa minuutissa. 


Ehkä sitä tavallisinta arkea kuvastaa jonkinlainen riittämättömyyden tunne, se joka kumpuaa kahdesta työssäkäyvästä vanhemmasta, jotka yrittää pallotella työelämää, koiranpentua ja kolmea lasta. Sitä ettei mikään koskaan ole oikeastaan niin kovin sujuvaa ja aina on jotakin mikä olis jo pitänyt tehdä, tai olis voinut tehdä paremmin. Just nyt mulla on tuolla työlaukussa vino pino papereita, jotka olis oikeastaan pitänyt palauttaa jo aikaa sitten iltikseen, ja siellä on kolmikon välitodistukset ja tukku kipsijalan kipsipapereita. Yläkerrassa on pyykit lajittelematta, hellalla kiehuu kalakeitto. Sitä en tiedä mitä lauma syö. Maanantaina ne söi muroja ja paahtoleipää, tiistaina tarjoilin pakastelihapullia, juustoa ja omenanlohkoja. Tänään ehkä mac&cheese, tai vaan makaronia.


Elämä on sellaista tavallisen epätavallista. Aina. 


M on lukija... se lukee 155 sanaa minuutissa.




Kommentit

  1. Tää oli kyllä ihanan tavallinen teksti, kiitos siitä :)
    Mä allekirjoitan tän ihan kaikessa: "Sitä ettei mikään koskaan ole oikeastaan niin kovin sujuvaa ja aina on jotakin mikä olis jo pitänyt tehdä, tai olis voinut tehdä paremmin"

    Törmään tähän ajatukseen lähes joka päivä - vaikka meillä on vain kaksi lasta eikä lemmikkejä.

    Tsemppiä kaikkeen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Tsemppiä myös sinne... mulla ei edelleenkään ole minkäänlaista laipuuna niihin vuosiin kun meillä oli taloudessa vauva tai taapero.

      Poista
  2. Testataanko siellä lapsia paljon / usein? Jotenkin olen blogistasi saanut sen käsityksen. Vaikuttaa jotenkin kauhean painostavalta, tai siis itse en varmaan osaisi suhtautua ollenkaan rennosti :P Miten lapset? Eikö se stressaa heitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lapsia tosiaan testataan usein ja plajon. Toisaalta, ainakaan meidän lapset ei kos sitä mitenkään painostavana sillä ainakin näitten opettajat ja kouluyhteisö on onnistunut siitäkin rakentamaan jotenkin kannustavaa, tyyliin; "Katso miten makeeta tää on että osaat nyt jo näin kamalan paljon..." Silloinkin kun lapsi ei yllä edes omiin, saati ikätasonsa tavoitteisiin.

      Hyvänä esimerkkinä tästä; M sai liikunnasta arvosanaksi 4, eli sen suomalaisen kympin. Tyttö joka systemaattisesti yrittää välttää koululiikuntatunteja.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi