Siirry pääsisältöön

ihan vahingossa mä vaan



Viikolla vetäisin hihasta autismikortin mun kullannuppuni myydessä partiolaispipareita työpaikalla. Me myytiin päälle viiskymmentä laatikollista. Kortin käyttäminen kannatti. Kannatti se muutenkin, autismi ja erityislapsikorttia heilutellessa kun oppii yleensä kaikenlaista. Tällä kertaa opin että diabeteshoitaja Lesalla on autistinen sisko, ja me puhuttiin pitkään siitä miten ympäristö piti Lesan vanhempia curlingeina ja helikoptereina, kun ihan oikeesti niitten tavoite oli lähinnä yrittää rakentaa edes jotenkin toimivaa perhe-elämää.

Tänä päivänä on helpompaa. Silloin kukaan ei tiennyt miksi Lesan sisko oli toisenlainen. Nykyään jumppaopejen kanssa voi jutella, ja koulusihteerin ja... koska kaikki tietää miksi. Mä opin että jumppatunnilla on kolme luokallista lapsia; 21 + 22 + 20 = 63 pientä jumppaajaa. Muakin saattais vähän kutittaa.

Fredde myi meidän kuorkin. Meillä on taas kolme autoa. Yhteen autoon mahtuu kaksi. Mun autoon mahtuu neljä, siis siinä ei oikeasti ole istuimia enempää kuin neljä. Fredden hothatchiin me kyllä mahdutaan – kaikki viisi ja marttakin. Ostokset on toki syytä jättää kauppaan, ja takapenkillä on kyllä tilaa, mutta vähän klaustrofobista.



Takapenkin tilannetta Fredden lelussa voi kuvailla myös näin:

Lauantaina hoidettiin asioita niin kuin nyt lauantaisin aina hoidetaan. Me käytiin ensin silmälääkärillä tilaamassa Freddelle uudet lasit ja varattiin samalla O:lle aika silmälääkäriin, Martta kun nyt sattui syömään sen silmälasit – sellaista sattuu. M seisoi silmälääkäriaseman ulkopuolella mun kanssa, koska niin paljon kiukkua ja ääntä ei mahdu silmälääkäriaseman sisäpuolelle.

Vähän myöhemmin M puree autossa K:ta poskesta, koska K on niin rasittava. Kyllähän me kaikki autossa tupataan kai puremaan vieressä istujaa jos se hölisee liikaa... Ai, ei vai? M ilmoittaa että se oli puhdas vahinko. Mä kysyn siltä, et miten mä en koskaan vahingossa pure ketään, en edes puolivahingossa, saati sitten tarkoituksella. Fredde on lapsena purrut hammaslääkäriä ja parturia – ehkä se on perinnöllistä.

Ennen kun me ollaan selvitty kotiin meidän retkeltä on M onnistunut kynsimään sitä toisella puolella istuvaa O:ta. O itkee, M sanoo ettei se tehnyt mitään ja K sanoo että kyllä se sitä raapi. Mä mietin että M:lle pitäis ostaa peräkärry, sellainen perässävedettävä systeemi - jullikka. Fredde surffailee pikkubusseja, siis niitä mihin kolmikon voi jakaa kolmelle riville meidän taakse ja Marttakin mahtuu vielä mukaan. Fredde ei tule koskaan oikeesti ajamaan sellaisella.

Mun tytär nyt ei vaan ole mikään autoilija. Sitä kutittaa jo pelkkä ajatuskin autossaistumisesta. Jonakin päivänä se on niin vanha että sen voi jättää kotiin. Toistaiseksi meidän on kaikkien kärsittävä yhdessä.

Kirjoittaessani kysyn et onko sillä sillä vielä tallella sitä paperilappua jonka se sai ruokakaupassa ”fortune cookiesta”. Vähän hämillään se sanoo syöneensä sen... Fredde löytää auton takapenkiltä O:n keksin viestilapun puoliksi imeskeltynä. Oneksi paperista saa lähinnä kuituja.


M:n keksissä sanottiin jotenkin näin: ”You have someone who really likes your weirdness”


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anonyymi25. tammikuuta 2016 klo 2.26

    Löysin tälläisen kiintoisan jutun.

    http://www.hs.fi/sunnuntai/a1450843422933?jako=98100731a7429ac62e5794bb9fc28df4&ref=fb-share

    Onko tuosta USA:n suosituimman mielialalääkkeen uuden tutkimuksen mukaisesta tehottomuudesta (plaseboakin tehottomampi) ja aiemmin arvioitua paljon suuremmista haitoista ollut runsaasti kirjoittelua maassanne? Oletko sinä huomannut asian?

    Ihana tuo keksin mietelause!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa27. tammikuuta 2016 klo 20.10

      Ei ole näkynyt, eikä löytynyt edes hakemalla. Mikä on Yhdysvaltain suosituin masennuslääke? Prozac, Paxil, Pexeva, Zoloft, Celexa vai Lexapro? Jokaisella lääkkeellä on niin hyviä kuin huonojakin puolia ja lääkehoitoa aloittaessa tulee miettiä onko lääkkeestä saatava hyöty suurempi kuin mahdolliset haittavaikutukset. Masennuslääkkeet eivät myöskään sovi kaikille, ja vastaavasti on paljon ihmisiä jotka hyötyvät niistä ihan valtavasti.

      Poista
    2. Anonyymi28. tammikuuta 2016 klo 2.05

      Tästä kerroin:

      "Jos lukee Marcia Angellin, Peter Gøtzschen, Robert Whitakerin tai Ben Goldacren tietokirjoja, näyttää pelottavan selvästi siltä, että tieteen autonomiaan pitäisi varoa puuttumasta, koska sen romuttaminen voi vaarantaa oman ja lastemme terveyden – vaikka saisimmekin kaupallisia innovaatioita ja rahakasta yritysyhteistyötä.

      Yksi esimerkki: neljätoista vuotta sitten julkaistiin lääkeyhtiön rahoittama tutkimus paroksetiini-mielialalääkkeestä. Tutkimustulosten mukaan paroksetiini oli ”yleisesti hyvin siedetty ja tehokas hoito nuorten masennukseen”. Lääkkeestä tuli yhtiön suosituimpia tuotteita ja myydyin mielialalääke koko Yhdysvalloissa.

      Viime elokuussa arvostettu British Medical Journal julkaisi samasta aineistosta uuden analyysin. Siinä päädyttiin täysin päinvastaiseen tulokseen: lääkeyhtiöstä riippumattomien tutkijoiden mukaan lääke ei tehonnut edes lumehoitoa paremmin mutta moninkertaisti vakavien haittojen riskin.

      Mitään uutta tietoa ei ollut hankittu; toinen tutkijaryhmä vain penkoi samaa aineistoa uudelleen. Täsmälleen samasta aineistosta saattoi siis päätyä päinvastaisiin johtopäätöksiin.

      On selvää, että molemmat tulokset eivät voi olla samaan aikaan totta.

      Ajatus saattaa tuntua epämukavalta. Tämähän nimittäin tarkoittaisi, että olemme tiedonjanossamme täysin niiden armoilla, jotka aineistoa penkovat. Ja että meitä voisi halutessaan vedättää kuten haluaa.

      Sitä se onkin, koska niin tarkoittaakin, ja niin voikin.

      Mahdollisimman korkeatasoinen, puolueeton tiedeyhteisö voisi varjella meitä näiltä ongelmilta. Siksi tutkimuksen riippumattomuutta on tärkeä suojella."

      Kirjoituksessa ei puhuttu oikeastaan mistään tietystä kauppanimikkeestä vaan tarkkaan ottaen monissa eri mielialalääkkeissä vaikuttavasta aineesta nimeltä paroksetiini.

      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=far12723

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää