Siirry pääsisältöön

puhdas taulu - tabula rasa



Vuoden ensimmäisenä aamuna mua tulee vastaan Martta. Sillä on suu täynnä hammaslankaa, mistä lie löytänyt. Naurahdan että oot sitten seurannut meidän iltatoimia ja todennut että hammashygienia on tärkeetä... Freddelle sanon että meillä on nyt sit runsaasti vähän käytettyä oral-b:tä, käyttöliittymä vähän sekava.

Sohvapöydän kulmasta on ”joku” jyrsinyt palasen, uusitaan sitten joskus kun Martta on aikuinen... eipä tuon tekemät tuhot ole kovin kummoisia. Fredde sanoo että pienille tyttölabbiksille on helppoa antaa anteeksi. 



K on istunut pankin päällä viikon. Lauma sai Isoäidiltä joulurahaa ja K on laskenut päiviä siihen että tammikuun ekana Lego julkaisee uudet tuotteet. Ei niin että se niitä haluais, se haluaa ostaa Ninjagoa. O:lle nyt on se ja sama mitä ostetaan, kunhan ostetaan jotakin. M ei halua Legoja, se haluaa kenkäkauppaan. Se ostaa itselleen Hunterin kumisaappaat ja Asics:n lenkkarit. Mulla polttelee taskunpohjalla se klinikan lääkäreiltä saatu sadan viidenkympin lahjakortti, käytän sen uusiin aurinkolaseihin... omaksi osuudeksi jää satakuuskymppiä.





Eilen me käytiin O:n kanssa ortopedianklinikalla. Jalasta otettiinn uudet kuvat, kipsiin lisättiin muutama kerros lasikuitua ja ennusteeksi tuli kuusi viikkoa kokokipsissä, sitten toivottavast seuraavat viikot puolikipsissä ja helmikuun loppuun mennessä ilman kipsiä. Reksiltä tuli viestiä että maanantaina palaveerataan kouluterveydenhoitajan kanssa jannun koulunkäynnistä tulevina viikkoina. Onneksi kipu taitaa vihdoinkin alkaa helpottaa, viime yönä me itkettiin kivun sijaan kutinaa. Toisaalta kipuun on kipulääke, kutinaan kipsin alla on tarjolla vain empatiaa.



tällainen on autossa toistaiseksi


Kauppakeskuksessa meitä tuijotetaan. En voi olla ajattelematta niitä vanhempia joiden lapsi on pyörätuolissa aina. Lapsi pyörätuolissa vetää katseita kuin apina markkinoilla. Meillä kuitenkin paikallisen jenkkifudisjoukkueen väreihin puettu kipsi kertoo tilanteen olevan väliaikainen. Toivon että meitä tuijotetaan koska jannulla on kipsi. Toivon salaa että ne joilla tilanne on pysyvä, että ne saisivat vähän vähemmän katseita.


On vuoden 2016 ensimmäinen päivä. Edessä on 364 päivää uusia seikkailuja, uutta elämää, joita voi sitten taas vuoden viimeisinä päivinä katsoa taaksepäin ja miettiä että olihan taas vuosi. Vuoden ekassa päivässä on jotakin juhlavaa. Siinä astellaan vähän varoen, kuin vasta sataneessa lumessa. Kaikki on vielä edessä, koskematonta ja tuoretta. 

fani - Seattle Seahawks - GO Hawks!!!!

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää