Tahdon Asiat

Neljätoista kaistaa mottoritietä ennen aamuruuhkaa... tässä maisemassa on urbaania kauneutta Keskiviikkona tuli hetkeksi kesä. Aamulla aurinko helli maailmaa mun kävellessä moottoritien ylitse koulutukseen sairaalan it-puolen tiloihin. Sairaalakampusta halkoo neljätoista kaistaa freewaytä. Toisella puolella on koko tietojenkäsittelyosasto, osa hallintoa ja koulutustilat. Auringon lämmittäessä kylmää aamuilmaa kelpaa kävellä – olis voinut sataa ja tuulla.  Mun työpaikka taustalla... Töistälähtiessä elohopea on kivunnut jo kahdenkymmenen paremmalle puolelle. Metsässä kukkii alaskanvatukka ja kostean maan tuoksu on huimaava. Martta kouhottaa ympärillä ja painelee lampeen uimaan kuumissaan. Se säikähtää sammakkoa ja yrittää ottaa kiinni kärpäsen. Freddellä on auto koeajossa.  M on mua vastassa lenkiltä, neiti kesäheinä... ne on kuulemma olleet koko päivän ulkona koulussa. Musta on ihan mahtavaa että M:n opettaja käyttää kauniin sään hyväkseen ja anta...

pupuballerinat Aamukymmeneltä myönsin esimiehelleni että on mahdotonta tehdä vanhaa ja uutta työtä yhtäaikaa, jos vaan toinen kärsis, mutta kun ne molemmat. Päätös oli et keskityn uuteen. Sähköpostiin pukkasi pyyntöjä sieltä ja täältä, puhelin soi ja sairaanhoitaja seisoi ovella post-it lappusen kanssa; ”ehtisitkö?” Yks puheluista on taas potilaan omainen, potilas oli kuollut aamulla kotonaan. Esitin surunvalittelut, täytin sen tarvittavan kaavakkeen ja peruin tulevat lääkäriajat. Lounaalla me vertailtiin kokemuksia pääsiäsjumalanpalveluksista, pääsiäissuklaasta ja pääsiäisestä noin ylipäätään. Joku huomas että mulla on jalassa pupuballerinat.  Vakuutusyhtiö antaa hylkäävän päätöksen tietokonetomografiaan potilaalle, joka on tupakoinnut 35-vuotta askin päivässä ja sillä on keuhkoauhtaumatauti. Vakuutusyhtiön tyyppi on ihan yhtä hämmentynyt kuin minäkin, ai miten niin ei täytä kriteerejä? Totta hemmetissä täyttää. Kriteereissä sanotaan että potilaan pitää olla tupak...

Lupasin kirjoittaa kevätsäästä tai pääsiäisestä ja päädyn kirjoittamaan kummastakin. Pääsiäiseen mahtui paljon, ottaen huomioon ettei se meillä poikkea pituudeltaan millään tavalla tavallisesta viikonlopusta. Lauantaina nautittiin aurinkoisesta ja lämpimästä kevätsäästä, käytiin metsälenkillä, lauantaiasioilla, puistossa ja ehdittiin jopa pizzallekin. Oli rentoa ja mukavaa. Martta sai uuden kaulapannan, kävi kylvyssä ja tuoksuu taas ihanan puhtaalta. metsä kukkii taas Aurinkoiseen kevätsäähän liittyy siitepöly. Kolmessa vaivaisessa tunnissa se oli värjännyt aamulla pestyn auton keltaiseksi. siitepölyä riittää Sunnuntaina oli pääsiäispupu käynyt jättämässä lahjuksensa laumalle. Jättiläismäiset suklaapuput, jousipyssyt ja M:lle sen pitkään toivomat ötökän tutkintatarvikkeet. Hyisen sateen piiskatessa ikkunoita vaihtui pääsiäiskirkko nettijumalanpalvelukseen kotoa Fredden käydessä ostamassa kaupasta sen unohtuneen pääsiäisskumpan. ...

Lauantaina me seistään Fredden ja lasten kanssa autokaupassa. Fredde koeistuu lauman kanssa BMW M4:n avomallia. Mukaan mahtuu kuljettajan lisäksi neljä. Autokaupassa on pääsiäislauantaina hässäkkää eikä oikeanlaista M4:sta ole valmiina koeajettavaksi. Fredde sanoo palaavansa asiaan viikolla. Vähän myöhemmin Fredde sanoo autossa ettei se halua sitä, kysyn miksi, ja Fredde vastaa et koska kaikilla muillakin on sellainen ja autossa pitää olla joku juju, ei niin että menee parkkiksella vahingossa naapurin autoon kun se on ihan samanlainen kuin oma. Lauantailiikenteessä näkyy useampi Ferrari. Uusia ja vanhoja, enemmän ja vähemmän räyhiä. Nähdään Bentley, Maserati ja Rolls Royce, Aston Martin on naapureilla kulman takana. Porschet on parkkiksella rivissä, puhutaan lähinnä siitä kenellä on mikäkin; Carrera, Carrera S, Cayman, 718, 911, Cayenne. Jos ostaisin Range Roverin, minkälaisen haluaisin? Omassa ympäristössäni olen "köyhä". Koko maan tasolla kuulumme perheenä ...

Toisin kuin osa lukijoista, en keskity kirjoituksissani tieteelliseen tutkimukseen, tilastoihin ja tutkimusten tuloksiin. Kerron arkipäivästä ja elämästä omassa ympäristössäni. Otanta on pieni. Se on yhden perheen kokemus elämästä yhdessä niistä viidestäkymmenestä osavaltiosta, ja siinä osavaltiossa se rajoittuu elämään suurkaupungin liepeillä lähiössä, joka on asukaspohjaltaan ihan valtavan kirjava ja taas sosioekonomiselta taustaltaan toisinaan jopa pelottavan homogeeninen. Kokemukseni tulevista vaaleista perustuu kahvipöytäkeskusteluihin, naamakirjaan ja yleiseen uutisointiin. En ole poliittisesti erityisen aktiivinen ja sellaisen tavallisen keskivertotallaajaan tavoin oma perhe ja sen toimeentulo on usein lähempänä sydäntä kuin se laajempi kuva. Tämän hetkistä poliittista keskustelua omassa lähipiirissä kuvaa ehkä parhaiten jonkinlainen kauhun sekainen tragikoominen huumori. Yhdysvaltain politiikka on murroksessa ja ääripäät korostuvat aiempaa enemmän. Kaikkea korostaa hal...

Suomi riitelee siitä onko Suomi rasistinen maa vai ei. Yksitoistavuotiaan Valtterin elämässä rasismi on arkipäivää. Valkoinen amerikkalainen Kristen kohtaa rasismia Suomessa, Helsingissä. Onko Suomi rasistisempi kuin muu maailma? Onko muualla toisenlaista? Onko Yhdysvalloissa toisenlaista? Omassa elinpiirissäni on, mutten osaa sanoa onko näin kuitenkaan koko maan tasolla. Meillä naapurin Shanti, Twisha, Kaspar, Hiro, Hanwen, Celestine, Luanna, Judah ja muut leikkii yhdessä suloisessa sekamelskassa. Entä jos tämä kaikenkirjava joukko maahanmuuttajia intialainen, pakistani, puolalainen, kenialainen, kanadalainen, englantilainen, etelä-afrikkalainen, unkarilainen, romanialainen, korealainen, japanilainen, kiinalainen pudotettaisiin sinne missä ei ole teknologiayrityksiä? Musta, valkoinen, keltainen, oranssi ja muut sävyt... aksentteja ja murtaen puhuttua englantia on kaikkialla.  Suomella on lyhyt historia monikulttuurisena maana. Täältä katsottuna siellä ollaan kymmeniä vuosia j...

Lukija kysyi multa taannoin, minkälaista elämä on nykyään, siis jos katsoo sitä autisminkirjon näkökulmasta. Olen antanut ajatuksen hautua, hautua koska meidän elämä on oikeastaan aika tavallista, tai siis sellaista meidän tavallista. Ehkä parempi sanamuoto olis sujuvaa. Keskimäärin me ollaan päästy vaiheeseen, jossa arki on kohtalaisen sujuvaa, tai ainakin meillä on käyttöohjeet tähän meidän arkeen ja tarvittavat työkalut ratkaista useimmat onegelmat. Mä en tiedä minkälaista elämä on neurologisesti tyypillisen lapsen kanssa. Mä en tiedä minkälaisia haasteita sellaisessa perheessä on. Onko ne samanlaisia, vai kokonaan erilaisia? Onko samanlaisissa haasteissa sävyeroja, ja osaanko edes kuvitella niitä haasteita jotka on kokonaan erilaisia. Jos tähän sotketaan vielä sekin ettei yksikään autistiminkirjolainen ole oireistoltaan samanlainen, tai ettei yksikään lapsi, yhdessäkään perhessä mahdu yhdenlaiseen muottiin, ovathan niin lapset, lasten vanhemmat kuin perheetkin keskenään ...

On meillä kivaakin... klinikan ultralla voi ultrailla keuhkojen lisäksi henkilökunnan vauvoja hiljaisena perjantaina Töissäkävijän viikot vilahtaa ohitse sellaista vauhtia ettei niistä tahdo saada otetta. Perjantaisin mietin mitä unohdin viikon aikana, sunnuntaisin henkäisen ja valmistaudun seuraavaan spurttiin. Työviikon aikana ehtii miettimään kerran jos toisenkin sitä omaa työtä. Sitä miten erilaista on työskennellä vakavasti sairaitten ihmisten parissa. Miten mittasuhteet helposti vääristyy, ja toisaalta miten käsitys kiireellisestä tai vakavasta on erilainen kuin tervarin puolella työskentelevällä. Kuolema on läsnä omassa työssä liki päivittäin. Välillä se osuu lähemmäksi kun potilaan kanssa on tullut tehtyä enemmänkin töitä, tai kuolema tuli vastaan odotettua nopeammin. Otan osaa, lämmin osanotto ja kiitos yhteistyöstä on tuttuja lauseita. Maanantaina soitin kuolleen omaiselle ja kiitin yhteistyöstä, otin osaa. Perjantaina puhuin hautaustoimiston kanssa potilaasta jo...

Näkymä aamulla työpaikan ikkunasta. Taustalla pilvien takaa nousee Mt Rainier, tulivuori.  Aina välillä, ajaessa töihin tai töistä kotiin, tulee mieleen kaikenlaista mistä kirjoittaa. Ja sit tulee se työpaikka ja puhelin soi ja yks haluaa yhtä ja toinen toista ja kolmas kolmatta. Apteekki kysyy et saako ne vaihtaa sen tähän ja ton tohon ja mä vastaan joo ja ei ja ei ja joo, ja sit en enää muista mitä aamulla ajattelin. Illalla on vastassa rikkinäinen tiskari – taas – ja kolme lasta ja koira ja mies. Koira haluaa lenkille, Lapset ruokaa, haleja ja kaikkea sekalaista ja Fredde kaipaa vaimoaan. Ja taas ne ajatukset katoaa jonnekin, tuntuu vähemmän tärkeiltä ja unohtuu arjen kaaokseen. O:n rakentama Leprachaun Trap Elämä on täyttä. Se on käsinkosketeltavaa ja pakahduttavaa. Tavoitan ajatuksen ajaessani töihin kevätaamussa, aurinko paistaa, on kevät ja mulla on kaikki. On unelmien työ, on kolme ihanaa lasta – ja mä ajattelen miten ihanalta niitten halit ja pusut...

Tänä viikonloppuna olen ollut tavoittamattomissa. Olen ollut partioleirillä ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen ollut paikassa jossa puhelin lakkaa toimimasta ja päässyt sen aiheuttaman turvattomuuden tunteen ylitse. Olen ollut paikassa jossa ei ole televisiota, tietokonetta tai edes sitä rakasta wifiä sille laukkuun pakatulle koneelle. Olen oikeasti palannut ajassa kaksikymmentävuotta taaksepäin, ja opetellut taas hetken elämään ilman instagrampäivityksiä, bloggaamista, naamakirjaa ja ulkopuolista maailmaa. Tänä viikonloppuna olen keskittynyt luotsaamaan kahden muun aikuisen kanssa kahtatoista tyttöä, 7-9 –vuotiasta. Ja mulla on ollut aivan järjettömän mukavaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan tosin, me oltais yövytty leirillä M:n kanssa niin perjantaina, kuin lauantainakin. Todellisuudessa me ajettiin kotiin vähän jälkeen puolenyön lauantaiaamuna, ja palattiin takaisin leirille ennen aamiaista. Mun tytär kun ei näköjään nuku makuupussissa s...