lauantai 5. maaliskuuta 2016

tennistä, kahvia ja omaa aikaa

onneks lauantaitennis on lähellä


Lauantaiaamuna M pelaa tennistä ja mulla on aikaa kirjoittaa odottaessa. Seuraan sivusilmällä miten ne lämmittelyksi juoksee ympäri tenniskenttää. Ulkona paistaa aurinko ja seitsemän aikaan Martan kanssa metsässä ilman täytti keväinen lintujen kilpalaulanta kevätkukkien työntäessä versojaan mullasta. Kevät on pitkä, se ei vain tunnu pitkältä. Viime viikolla joku jossakin julkaisi listan kevään pituudesta eri osavaltioissa ja tämä meidän kevät vei voiton... Kevät alkaa helmikuun kolmannella viikolla ja loppuu vasta heinäkuun toiseen viikkoon.

En osaa sanoa onko meidän lauma tosissaan aina sairastanut näin paljon vai onko tämä talvi ollut poikkeuksellinen. Näppituntumalla sanoisin että ne ei ole koskaan olleet näin valtavan paljon kipeinä, mutta niinhän se lastenlääkärikin sanoi, että tämä talvi on ollut kategorisesti kamala – siis tautinäkökulmasta. Viimeisten kuukausien aikana meidän perheeseen on ilmestynyt käytännössä uusi tuttavuus – korvatulehdus. Sitä onkin sit podettu vuorotellen ja peräkkäin, ei vahingossakaan yhtä aikaa. Antibiootteja on syöty enemmän kuin ikinä, ja kun nuhakausi viimein helpotti, siirryttiin allergiakauteen niin töissä kuin kotonakin. En voi olla pohtimatta onko niissä perheissä joissa antibiootteja syödään kevyemmin perustein penisilliinistä kasvanut tänä talvena d-vitamiiniin verrattavissa oleva ravintolisä? M syö toista kuuriin talven aikana – allergian aiheuttamaan poskiontelotulehdukseen. K syö toista kuuriaan, talven toiseen korvatulehdukseen. O on syönyt ”vasta” yhden satsin vaaleanpunaista litkua - korvatulehdukseen. 

Allergian myötä ventolinesta on taas tullut osa M:n arkea, kortisoni nenäsuihkeen ja allergialääkkeen kanssa sulassa sovussa. K:n allergiat alkanee pian, tai ehkä tää korvapöpökin on alkanut allergian aiheuttaman sitkeän liman saattelemana. Kuka tässä enää pysyy edes mukana.

perjantaina meitä arvostettiin


Työtätekevän vanhemman mututuntumalla. Joku on sairaana koko ajan... lapsi, lapsi, lapsi, äiti, lapsi, äiti, lapsi, lapsi, lapsi, äiti. Kulunut viikko on ollut ensimmäinen ehjä viikko naismuistiin. Sellainen ettei yhtenäkään päivänä ole tarvinnut jäädä kotiin, tulla myöhässä tai lähteä aikaisin jonkun sairauden tai lääkärin takia. Fredde sen sijaan on juossut kahden potilaan kanssa lääkäreissä tälläkin viikolla.

tiistaina säädettiin niitten keksitilausten kanssa


Tällä viikolla torstai oli se kaoottisin. Se päivä kun huumori meinas totaalisesti loppua kesken...

07:00 palaveri – teemana rekrytointiprosessin kehittäminen
08:30 normaali työpäivä alkaa
10:30 klinikkakoordinaattori, klinikanjohtaja ja potilaskoordinaattori haastattelee mahdollista uutta työntekijää.

Periaatteellisella tasolla tän yllämainitun tapahtuman ei pitäis koskettaa mua millään tavalla, mutta... samaan aikaan mun työpari ilmoittaa että sillä on huono olo ja se menee pienelle levolle. Mä lupaan hoitaa sen hommia sillä välin. Paitsi että; puhelin soi taukoamatta, lääkärit haluaa sitä ja tätä ja tota ja jostakin kävelee klinikalle sisään lauma ihmisiä jotka päätyy mun toimistoon ja ilmoittaa että ne haluaa varata ajan. Hoidan siis yhden miehen putiikissani koko klinikan sisääntulevaa puhelinliikennettä, ajanvarausta ja uuden potilaan sisäänottohaastattelua. Mun oma puhelin piippailee tekstareita siltä työtoverilta joka nyt oksentaa jossakin meidän tutkimushuoneista ja pyytää mua apuun... en pääse. 

11:30 miehitys klinikalla on yhtä tyyppiä kevyempi ja päivä jatkuu enemmän tai vähemmän kaoottisena. Yksi lääkäreistä on miltei tunnin jäljessä aikataulustaan ja ymmärrettävästi sen asiakkaat on enemmän tai vähemmän nihkeinä tilanteesta. 

16:30 lauma saapuu jakamaan partiolaiskeksejä niitä tilanneille. Mä rahastan ja M toimittaa paketteja. Fredde sanoo että liikenne on täysin katastrofaalinen... Kiva. Katastrofaalisessa liikenteessä mun työpaikalta lasten koululle saattaa hyvinkin mennä sen 25 minuutin sijasta 95 minuuttia. Meidän piti olla lasten koululla kuuteen mennessä tiedetapahtumassa vapaaehtoisina.

valmiina jakoon - keksejä


19:00 me ollaan viimein siellä koululla. Vapaaehtoisiksi meitä ei enää tarvita, mutta M saa kierrellä kavereittensa kanssa ja mä maksan neidon partioleirin.


20:00 ollaan viimeinkin kotona. Olen lähtenyt liikenteeseen liki 14 tuntia aiemmin. Keittiön pöydällä odottaa kolme lounaslaatikkoa purkamista ja pesua. M valittaa että se voi huonosti, koiraparka on täysin laiminlyöty ja ainoa asia mitä mä osaan ajatella on et haluan vaan mennä nukkumaan. 

eilen illalla käytiin työjengillä työpäivän jäkeen olusilla.


Josko ensi viikolla sit...

Maanantaina O:lla on ortopedi. Se on onneksi niin aikaisin aamulla että ehdin töihin ajoissa. Fredde sen sijaan joutuu hakemaan pojan multa töistä ja viemään sen kouluun. Kaikeksi onneksi mun lauma on meillä töissä vähän kuin klinikan lemmikkejä ja kaikista on kivaa jos yksi, kaksi tai kolme kolmesta vähän hengailee klinikalla. 



2 kommenttia:

  1. Kiitos mahtavasta ja koskettavasta blogistasi! Olen lukenut blogejasi kuukausitolkulla läpi ja saanut parasta vertaistukea kuin mistään muualta. Minua kiinnostaisi, miten autisminkirjo ilmenee teillä tänä päivänä (esim. kotona, koulussa, kavereiden kanssa)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista :) Ihan varmasti palaan tähän aiheeseen.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.