Siirry pääsisältöön

pääsiäisestä ja keväästä



Lupasin kirjoittaa kevätsäästä tai pääsiäisestä ja päädyn kirjoittamaan kummastakin. Pääsiäiseen mahtui paljon, ottaen huomioon ettei se meillä poikkea pituudeltaan millään tavalla tavallisesta viikonlopusta.



Lauantaina nautittiin aurinkoisesta ja lämpimästä kevätsäästä, käytiin metsälenkillä, lauantaiasioilla, puistossa ja ehdittiin jopa pizzallekin. Oli rentoa ja mukavaa. Martta sai uuden kaulapannan, kävi kylvyssä ja tuoksuu taas ihanan puhtaalta.


metsä kukkii taas



Aurinkoiseen kevätsäähän liittyy siitepöly. Kolmessa vaivaisessa tunnissa se oli värjännyt aamulla pestyn auton keltaiseksi.

siitepölyä riittää


Sunnuntaina oli pääsiäispupu käynyt jättämässä lahjuksensa laumalle. Jättiläismäiset suklaapuput, jousipyssyt ja M:lle sen pitkään toivomat ötökän tutkintatarvikkeet. Hyisen sateen piiskatessa ikkunoita vaihtui pääsiäiskirkko nettijumalanpalvelukseen kotoa Fredden käydessä ostamassa kaupasta sen unohtuneen pääsiäisskumpan.



Pastor Ben ja ylösnousemuksen ílosanoma


Aamiaiseksi pekonia, rapukakkuja, munia, tuoreita mangoja, leipävanukasta kermavaahdolla ja vaahterasiirapilla lasissa sunnuntaita ja pääsiäistä juhlistava mimosa.




Iltapäivällä oltiin synttäreillä, M teki läksyjä ja mä selvittelin sunnuntaisesti viikon pyykkejä. Päivälliseksi perinteistä lammasta.

synttäreillä



Huomenna on taas maanantai, pöydällä odottaa jo valmiina muutama keissi, päivä tuonee mukanaan lisää. Viikon päästä on kevätloma ja me päästään taas rantsuun. 

kolme riviä ja viihdekeskus autossa on rauhoittanut menoa autossa

Kommentit

  1. Mietitkö koskaan millaisen maailman jätät lapsillesi omilla kulutustottumuksillasi? Ajalet mielelläsi autolla ja teillä on niitä useampia kuin ajajia. Olet kertonut, että sähköautoa teille ei todellakaan tullut päästöjen vähentämisen takia. Kerrot, että ostat mielellään jouluna lapsille ylenmäärin lahjoja, jotka hajoavat pian. Ostelet mielelläsi merkkilaukkuja ja vaatteita, kerskakulutus on sinulle varsin tuttua. Seuraava sukupolvi maksaa kalliin hinnan sinunkin kulutusjuhlastasi erityisesti Yhdysvalloissa, jossa yksityisautoilu ja sen haitat nousevat moninkertaisiksi mihinkään muuhun maahan verrattuna. -Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys sinulta Mia! Yhdyn täysin noihin esittämiisi asioihin ja hämmästelen suuresti miten polleana ja itsekritiikittömällä asenteella Yksis leveilee perheensä kulutustottumuksilla ja myöntää avoimesti, että esim puolison auton ostoon vaikuttaa suuresti erottautumisen halu, siis oman statuksen noston pyrkimys. Sekin on kuvaavaa, että piti päästä kertomaan, että kuuluu 3 prosentin vauraimpaan kärkeen maassaan. Mihin ajattelet sitä tietoa meidän lukijoiden tarvitsevan. Mitä ajoit sillä takaa? Tarkoitatko, että koska olette niin varakkaita ja asutte varakkaiden alueella teitä ei siksi kiinnosta köyhempien ongelmat, jotka tuntuvat kaukaisilta? Kuitenkin kaukaisemman Suomen ongelmat tuntuvat aika ajoin kiinnostavan tietyssä mielessä.

      En ymmärrä, miten sen, että asuu varakkaitten alueella ja ihan vaikkapa 50 km:n säteellä ei törmää usein isoihin ongelmiin, pitäisi muka vaikuttaa muka siihen, ettei halua olla kiinnostunut koko oman osavaltionsa (esim intiaanireservaatit yms), valtionsa , maanosansa ja vaikkapa ihan koko maapallon tilanteesta ja haasteista. Millaisen varallisuustason ihmisten juttu se kokonaisuuksien ja laajojen asioitten ymmärtäminen ja tiedostaminen sitten muka on Yksis? Ai pelkästään köyhien vai?

      Kysymys ei ole siitä, missä asuu ja mikä on varallisuustilanne. Se riippuu ihmisen omasta arvomaailmasta onko itsekeskeinen ja piittaamaton vain valveutunut ja tietoinen oman maansa ja maapallonsa haasteista ja ongelmista.

      On paljon esimerkkejä jopa miljardööreistä, jotka ovat hyvin kartalla maailman tapahtumista ja ongelmista ja joilla on hyvää edistävä asenne toiminnassaan. Ei rikkaus tekee automaattisesti kenestäkään omaan napaansa tuijottelijaa ja statussymboleilla kerskuvaa, vai tekeekö muka? Ei ainakaan minun tuttavapiirissäni. Ei ainkaan minun helsinkiläinen miljonääriystävättäreni ole koskaan käyttäytynyt niin.

      -Ninnu

      Poista
    2. Blogissa blogistista ja blogistin elämästä, arvomaailmasta ja käsityksistä saa viipaleen. Sitä viipaletta voi tarkastella haluamallaan tavalla ja valitsemastaan näkökulmasta.

      Mistä päättelet että yhteiskunnallisista asioista välittäminen on kuuluu johonkin tiettyyn sosioekonomiseen taustaan? Se etten omassa arkipäivässäni törmää näihin asioihin, kertonee lähinnä siitä etten omassa arkipäivässäni törmää näihin asioihin, eikö? Välittäminen on taas ihan toinen asia.

      Mistä Mia veti sellaisen johtopäätöksen että mä meidän lapset hukkuu krääsään tai että mä ostelen vaatteita vasemmalla ja oikealla tai että mulla on kattava arsenaali merkkikäsilaukkuja?

      Tosiasiassa mä en edes käytä käsilaukkua kuin poikkeustapauksissa, työkassissa kulkee eväslaukku ja Marimekon kukkaro on takin taskussa. Lapset valittaa kun niitten mutsi on niin älyttömän tylsä, että se ostaa niille vaan kehittäviä ja kestäviä leluja, eikä ne "koskaan" saa mitään nurkkaan jääviä, rikkimeneviä muotihärpäkkeitä.

      Mitä mun pukeutumiseen tulee, panostan laatuun määrän sijasta, ostan kotimaista luomu puuvillaa ja pellavaa ja maksan siitä mielelläni enemmän. Vaatteet ovat helposti yhdisteltäviä eivätkä ne tule tai mene muotien ja trendien mukana.

      Sähköauton tuotanto ei ole yhtään sen ekologisempaa kuin tavallisenkaan auton. Auto on oltava ihan käytännön syistäkin, ja meillä ajetaan arkipäivän työmatka-ajot niillä autoilla jotka kuluttavat vähemmän fossiilisia polttoaineita. Pidän autostani ja sen modernista teknologiasta, se tekee siitä mielenkiintoisen. Viikonloppuna me ajetaan koko perheellä isolla, enemmän kuluttavalla autolla. Vähemmälläkin pärjäis, olet oikeassa. Me halutaan nyt kuitenkin näin.

      Poista
    3. Niin ja se Fredden auto, mistä Ninnu päättelit että se on statuskysymys? Se että ei halua ajaa samanlaisella autolla kuin "kaikki" naapurit ja joita on viisi vierekkäin parkkipaikalla ei tarkoita että sen auton pitäis olla erityisen kallis, vaan se tarkoittaa että Fredde haluaa erilaisen auton kuin naapuri.

      Poista
    4. Jätit vastaamatta siihen ainoaan esittämääni kysymykseen eli Mietitkö koskaan millaisen maailman jätät lapsillesi omilla kulutustottumuksillasi? -Mia eli ei anonyymi...

      Poista
    5. Voisin kirjoittaa pitkästi, mutta toisella kertaa. Mitä väärää on siinä, että ostaa kalliin merkkilaukun? Suurin osa niistä valmistetaan käsityönä ja kestävät jopa vuosikymmeniä. Vai oliko pointti siinä, että käsilaukuistakin pitäisi luopua maailman pelastamiseksi?

      Autoilusta. Hattua nostan, jos Mia ja Ninnu puhutte minkäänlaisella kokemuksella Jenkkilästä kolmilapsisen perheen äitinä ja vielä, että pyöritätte arkea pyöräillen tai käytätte pelkästään julkisia. Silloin haluaisin lisäksi tietää, että harrastavatko teidän lapset oikeasti jotakin ja miten ihmeessä te selviätte siitä? Vai oletteko niitä tyyppejä, että "yksityisautoilu tulee kieltää! Hei, pääsenkö mä muuten sun kyydilläs?". Asun tällä hetkellä maassa, jossa emme omista autoa. Ja tämän meidän perheen puolentoista vuoden autottomuus ei ole pelastanut yhtään mitään tässä ympäristössä. Täällä 10 miljoonaa muuta ihmistä ajavat skoottereilla ja saasteen määrä on kauhea, johtuen osaksi niistä ja muista syistä. Ja heti kun muutamme täältä pois, talliimme ostetaan takaisin kaksi autoa.

      Mun ymmärrykseen ei edelleenkään mene, että jos joku ihminen on tehnyt rahaa niin mitä pahaa siinä on, jos haluaa nauttia siitä ja sen tuomista mahdollisuuksista?

      Mami

      Mami

      Poista
  2. Meitä on näkökään kaksi Miaa täällä kommentoimassa. Musta taas on mukavaa kun sulla on mahdollisuus elää leveästi eikä tarvitse elää kädestä suuhun. Eipä teilläpäin voi ilman autoa ollakaan. -Mia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LOL. Näin mä vähän ajattelinkin :) Vaikeeta täällä joo olis ilman autoa.

      Poista
  3. Millaisia pääsiäistapahtumia teillä oli kirkossanne? Kävittekö?

    Me kävimme pääsiäisvaellusta seuraamassa. Siinä näyteltiin Jeesuksen elämän loppuvaiheen tapahtumat ja ylösnousemuksen jälkeisiä hetkiä opetuslasten kanssa.

    Jumalanpalveluksessakin kävimme perheenä. Tykkäsin kovasti hartaasta tunnelmasta ja Jeesuksen ylösnousemuksen ilosanomasta.

    Hyvää toista pääsiäispäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän kirkon pääsiäisnen on tosi tylsä. Tai siis itse kaipaan niitä pääsiäiskulkueita ja ristin tietä. Valitettavasti meillä tarjoillaan vaan sama jumalanpalvelus kahdeksaan kertaan ja lapsille pyhäkoulussa krääsää ja karkkia. Tyydyttiin siis jo toistakertaa nettiversioon kotona.

      Hyvää pääsiäisenaikaa sinnekin!

      Poista
  4. Kolmerivinen auto tuli nyt vihdoin meidänkin perheeseen... Mikä malli teillä on tuossa kuvassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tuli Toyota Sienna. Kokeiltiin ja katsottiin kaikkea ja kaikkia, ja tää osoittautui meille parhaaksi.

      Poista
    2. Aah kiva! Mulla on pää pyörinyt näitä eri malleja ja vaihtoehtoja siitä miten saataisiin neljä aikuisen kokoista ja kaksi kasvavaa ihmistä mahtumaan samaan autoon ilman että kenenkään polvi olisi jonkun niskassa. Vielä kun inhotaan autojen shoppailua, olisi pitänyt ulkoistaa tämä teille :) Ei aikanaan ostettu minivaniä kun kaksoset syntyi ja se sitten jäi kun huomattiin että oli oikeastaan kätevää mennä kahdella autolla ne kerrat kun oltiin koko perhe matkassa. Meidän pieni hatchback Toyota nieli itseensä kaksosten kärryt ja ostokset ihan kätevästi, ja Ford Explorer oli juhta johon mahtui rojut. Nyt ostettiin uuden mallin Explorer, uhrattiin yksi paikka keskirivistä eikä pantu siihen penkkiä vaan istuimet samaan tyyliin kuin minivanissä, niin saatiin toi keskikäytävä eikä takarivi jää samalla lailla pieneen loukkuun kuin muissa kolmen rivin SUV-malleissa. Yhden pidemmän reissun jälkeen ollaan tyytyväisiä, teini ei joutunut olemaan kahden lasten istuimen välissä vaan sai oman rivinsä.

      Poista
    3. Me oikeesti kokeiltiin ihan kaikkea... Exploreria, Expeditionia, Suburbania, Yukon XL, Volvo XC90, Mazda CX-9, Tesla Model S, BMW X5, Mersun GLS, Cadillac Escalade, Honda Pilot, Range Rover...Kaikissa oli se ongelma et jos kaikki kolme riviä on käytössä pitää valita koiran tai matkatavaroitten välillä, ja osassa jopa matkustajien ja matkatavaroitten.

      Suburbaniin, Yukon XL:ään ja Escaladeen oltais sinänsä mahduttu mutta lastaustila oli tolkuttoman korkealla (koira olis pitänyt nostaa sisään) ja toisaalta jalkatilat ei kovin tilavat.

      Nyt mahdutaan :)

      Poista
    4. Joo, ei tähän koiraa mahdu ihmisten lisäksi ja onneksi meilläkään ei ole enää rattaita tilaa viemässä. Explorerin tavaratila on kyllä ihan tyydyttävä mitä vertasin muihin. Mazda CX-9, Nissan Pathfinder ja Chevy Traverse oli meidän aikaisemmat suosikit, ja Honda Pilotin uutta mallia on kehuttu paljon.

      Poista
    5. Niin se koira... maailma olis autonostajalle paljon avarampi jos olis ne kaks lasta eikä isoa koiraa :)

      Poista
  5. Täällä eräs lukija - olen kiinnostunut juurikin arkisesta elämästänne USAssa kolmen erityislapsen ja koiran kanssa. Minua ei kiinnostaisi, jos kirjoittaisit globaalista eriarvoisuudesta, saastumisesta, köyhyydestä tai epäoikeudenmukaisuudesta. Niistä aiheista saan lukea joka päivä lehdistä.

    Onko tämä hirveä hinku ahtaa omiin muotteihin, "sivistyneisiin ja jaloihin" teemoihin toisen blogia oikeasti huolta maapallon tilasta vai sitä perinteistä kaunaista kateutta mitä Suomessa piisaa enemmän kuin lääkäri määrää? Suomessa nousee aina hirveä hätä jos joku uskaltaa olla erimieltä, uskaltaa elää omanlaista elämää ja vielä nauttia siitä. Sehän kyseenalaistaa omat valinnat - onko konsensus-tasapäisessä maailmassani nyt varmasti tehdyt "oikeat" valinnat varmasti oikeita? Voiko joku elää erilailla ja olla jopa onnellinen omista valinnoistaa?

    Minua häiritsee hirveästi, ettei tuntematon blogisti saisi eräiden besser-wissereiden mielestä kirjoittaa juuri niistä asioista joista haluaa. Omien standardien mukaisia blogeja löytää varmasti muualta. Toisaalta täytyy myöntää, että naurattaa aina, kun sohaiset muurahaispesää ja kirjoitat Suomesta - närkästynyt vastausvyöry on varma.

    Kiva kun jaksat kirjoittaa! Mare

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mare. Mä oon itse samaa mieltä, siis että kirjoittakoot muut kurjuudesta, saasteista, ja maailman epäoikeudenmukaisuudesta.

      Poista
    2. Mäkin saan lukea Suomen yhteiskunnan eriarvoisuudesta, maassamme esiintyvästä köyhyydestä, epäoikeudenmukaisuudesta, rasismista tms Suomen tiedotusvälineistä joka päivä. Ei kiinnostaisi lukea niistä Yksiksen blogista.Mutta jos Yksis välttämättä haluaa kirjoittaa Suomen ongelmista, niin siinä tapauksessa lukisin kyllä vastapainoksi USA:n tilanteesta samoja aihealueita koskien ja vieläpä yhtä viiltävästä näkökulmasta.

      Jos Yksis et paljon päätäsi vaivaa Yhdysvaltojen ongelmilla, niin intoa kuitenkin kummasti riittää Suomen ongelmien vatvomiseen. Se tässä eniten ainakin minua ja ilmeisesti muitakin mättää. Jos haluat olla pinnallinen ja huoleton kirjoittaessasi USA:sta, miksi et kirjoita yhtä huolettomaan sävyyn Suomesta.

      Jos suhtaudut melkoisen huolettomasti oman maasi suurehkoihin ongelmiin, tuntuu keinotekoiselta ja oudon asenteelliselta se into millä päivittelet kaukaisen Suomen (usein USA:aan verrattuna sentään pienenmpiä) ongelmia ja peräänkuulutat ja kyselet niihin ratkaisuja.

      Sähän olet aiemminkin mainostanut, ettet niin hirveesti jaksa USA:n yhteiskunnallisilla ongelmilla tai globaaleilla haasteilla päätäsi vaivata. Mistä sitten puhti ja into kaukaisen Suomen ongelmien vatvomiseen.

      Jos olisit jättänyt tasapuolisesti sekä Suomen että USA:n ongelmat vatvomatta, niin pinnallinen ja positiivisiin puoliin fokusoituva otteesi USA:n asioihin tuskin olisi vaivannut ketään ja herättänyt ärtymystä. Juuri tuo puolueellinen ja oudosti painottuva tapasi kirjoittaa Suomesta on se punainen vaate, joka ärsyttää ja herättää kysymyksiä. Ihmiset odottavat luonnostaa tasapuolisuutta, reiluutta ja suhteellisuudentajua. Ja niitä ei oikein löydy kun vertaa kirjoitteluasi Suomesta ja USA:sta.

      Ihmettelevä Iita

      Poista
  6. Saappaasta kukkaruukkuun. Aikoinaan päädyin mäyräkoiraan juuri tuon kuljetus ja autoilu puolen takia. Nakki kun mahtuu aina jalkoihin eikä vie tilaa autossa, ego on sitten asia erikseen.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäyräkoira kieltämättä voittaa labbiksen mennen tullen kätevyydessä. Mä oon aina pitänyt mäyräkoirista, ja ehkä mulla vielä joskus on karkeakarvainen... Mut nyt meillä on tää iki-ihana perhepossu, onneksi kooltaan vaan puolet amerikkalaisesta labbiksesta.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...