Siirry pääsisältöön

Martta menee töihin

Martta työasussaan


Mulla on aina ollut koira. Vähintään yksi. Parhaimmillaan tai pahimmillaan kolme. Ne on kaikki olleet keskenään erilaisia, kaikki seitsemän. On ollut enemmän ja vähemmän sählää, arkaa, rohkeaa, väistyvää ja dominoivaa. Tavallisia perhekoiria, tavallisen tavattomia huolimatta siitä että mulla on olevinaan maine jonka mukaan mun tarvitsee vain katsoa koiraa jotta se tietää mitä siltä halutaan.

Voimakkaan metsästysvietin omaavan lintukoiran kanssa tottelevaisuuskoulutus on haastavaa. Koira sählää ja riistan nähdessään unohtaa kaiken keskittyessään näyttämään lintuparvea pellolla. Noin muutenkin ne oli sellaisia sählääviä sähikäisiä. Lempeitä ja ihania, mutta aika paha ADHD:han niillä oli.

Kettukoira taas. Se kuunteli paremmin ja oli huomattava edistysaskel edeltäjiinsä. Se kulki mun kanssa usein ilman remmiä, tiesi rajansa ja osasi hyvin sellaiset peruskäyttäytymissäännöt. Mutta auta armias jos silmä vältti, se lähti retkilleen ja paineli jonkun pupujussin perässä kilometrien päähän. Kymmeniä kertoja sitä etsittiin ja onneksi aina löydettiin. Viimeisellä kerralla me käytiin hakemassa sokea ja kuuro vanhus naapurin autotallista.



Martta ei tullut meille vahingossa. Martta oli mun pitkän haaveilun lopputulos ja haaveen toteutuminen vaati taustatyötä, suunnittelua, oikean kasvattajan etsimistä. Ei me sattumalta tavattu Martan kasvattajaa etukäteen. Ei me vahingossa käyty katsomassa Martan vanhempia. Mä halusin Martasta  harrastuksen. Perhekoiran joo, mutta itselleni myös harrastusvälineen.

Mahtava pentu. Rauhallinen, rohkea, oppivainen ja iloinen. Sopivassa suhteessa kaikkea. Mietin monesti että meitä lykästi ja kasvattaja toisti että hän kasvattaa tasapainoisia koiria. No joo, tasapainoisia tosiaan. Eläinlääkäri oli vaikuttunut niin pennun sukutaulusta kuin käyttäytymisestä.



Me treenattiin. Jokainen päivä. Monta kertaa päivässä. Samoja vanhoja juttuja – istu, maahan, seuraa, seis, tänne – ja vähän uusia. Nykyään Martta pysähtyy jo matkan päästä ja istuu alas pyydettäessä. Jatkaa matkaa ja pysähtyy uudestaan. Lähestyy pyydettäessä joko hitaasti tai nopeasti. Se tervehtii vastaantulijoita vasta luvan saatuaan, oli vastaantulija sitten ihminen, koira, polkupyörä tai hevonen. Ovikellon soidessa se menee omalle paikalleen sen sijaan että se ryntäisi ovelle.

Naapurin rouvan koira ulkoiluttaa naapurinrouvaa ja naapurinrouva sanoo että hänestä on mukavaa kun koiralla on tahdonvoimaa. Hymyilen ja sanon että niin varmasti. Rouva kysyy haukkuuko Martta, vastaan kieltävästi ja rouva sanoo että hänestä tuntuu turvalliselta että koira kertoo kun joku on ulkona – myös jänikset.

Jossakin vaiheessa työkaveri kysyi että oonko mä koskaan ajatellut palveluskoirakoulutusta Martalle. No en ollut. Sanoin että olen aika haluton luopumaan Martasta. – Mutta senhän vois kouluttaa suorittamaan tehtäviä Tättikselle? Eiks teidän Tättis ole autisti? Sehän on oikeutettu palveluskoiraan. Tästä lähti käyntiin ajatuspolku jonka tuloksena posti toi eilen Martalle koulutusliivin. On mahdollista ettei siitä koskaan tule palveluskoiraa, mutta toisaalta siinä on kaikki tarvittavat elementit ja jos kaikki menee hyvin vaihtuu liivin merkintä ”Service Dog In Training”  merkintään ”Service Dog” ja Martan kaulapantaa koristaa palveluskoiramerkki silloinkin kun se ei ole töissä.




Seuraavaksi me siirrytään harjoittelemaan kaupassakäyntiä, bussimatkustamista, ravintolakäyttäytymistä. Martta ryhtyy opettelemaan mitä tarkoittaa se että ollaan töissä. Että silloin tehdään vain töitä eikä katsella maailmaa, että ruokakaupan juustotiskillä jätetään juustot haistelematta ja bussissa muille matkustajille ei jutella edes salaa. Viimeinen harjoitus tulee olemaan lentokenttä ja lentomatkustaminen. Jos tästä unelmasta tulee totta, on mahdollista että Tättiskin pystyy lopulta lentämään ilman paniikkikohtausta Martan pitäessä siitä parempaa huolta kuin meistä vanhemmista kumpikaan ikinä kykenee. 



Kommentit

  1. millaisia hommia autistiavustajakoiran tehtäviin kuuluu - en mitenkään osaa kuvitella?
    Mä ymmärrän tryffelikoirat ja rahannuuhkijat ja homekoirat ja hypokoirat ja opaskoirat ja sellaiset jotka pistää valot päälle ja noukkii sukkia lattialta, mutta millaisia tehtäviä tekee tämänsortin avustajakoira?
    Mikä on Martan eka avustajatehtävä jota se tulee harjoittelemaan ja miksi?

    Ihan älyttömän kiinnostavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martan tehtävä on tunnistaa ahdistusoireita ja ehkäistä paniikkikohtauksia. Kun Tättis alkaa repimään sormien ihoa Martta puuttuu peliin ja tuuppii Tättistä, katsoo syvälle silmiin ja "sanoo" - rauhoituhan, ei mitään hätää, mä olen tässä ihan vieressä ja mua voi halata ja rapsuttaa. Jos henkeä alkaa ahdistaa ja hyperventilaatiokohtaus on kulmantakana voi Martan pyytää syliin painepeitoksi tuomaan turvaa ja tasaamaan hengitystä.

      Martalle on usein parempi tutka kuin mulla ja mulla on aika hyvä tutka itselläni ton lapsen suhteen. Eilen se nukkuin Tättiksen päällä kun Tättistä ahdisti Fredden työmatka ja se ettei isä ollutkaan kotona.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän