Siirry pääsisältöön

mitä lounaaksi?



Ensimmäinen kouluviikko on kääntymässä kohti loppuaan. On perjantai aamupäivä ja kaikki ovat hengissä ja kohtuullisen voimissaankin kait. Tiistaina hermostutti, keskiviikkona raivostutti ja torstaina väsytti. Ensimäinen kouluviikko josta selvittiin yhdellä raivarilla ja ilman puhelua reksiltä on ilman muuta luettava poikkeuksellisen onnistuneeksi.

Jannut saa ekan kotitehtäväpakettinsa kotiin tänään. Tättiksellä taas on ollut läksyjä koko viikon, mutta monisteitten sijaan sen piti ensin tiistaina rakentaa hammaslangasta, lyijykynästä, laastarista ja kurkkupastillista jotakin toimivaa. Neiti pykäsi jonkinlaisen koiranhoukuttimen. Keskiviikkona tehtävänä oli piirtää värityskuva kirjoitusvihkon kanteen, niin että sitä voi sit tunneilla väritellä jos tuntuu siltä. Eilen se puuhasi taas jotakin johon tarvittiin värikyniä ja paljon teippiä. Jos kotitehtävät on jatkossakin tällaisia, mä uskon ettei niistä ainakaan jatkuvasti tarvitse riidellä.

Mä sen sijaan olen ollut iltapäiväni kaavaketalkoissa. Terveydenhoitajalappuset, tietokonelupalaput, luokkaretkilupalappu ja monta muuta. Sen lisäks olen jakanut rahaa oikealle ja vasemmalle. Pienistä summista kasvaa melkoinen virta... kakskymppiä jokaisen opettajalle juhlarahastoon. Kummallekin jannulle kahdeksan taalaa luokkapaitaan, Tättikselle lehtitilaus viis dollaria, ja paljon muuta. Tukku opettajien toivomia koulutarvikkeita joita ei ollut mainittu koulutarvikelistalla - $40. Kaikille Zumba koulunjälkeen, kun on hyvä harrastaakin $375, ja jos mun pojat haluaa Zumbata, niin minähän kannustan! Mutta kun kahvinkeitin sanoi itsensä irti keskiviikkoaamuna en ajanut kauppaan ostamaan uutta, vaan kaivoin sen vanhan antiikkisen vehkeen autotallista. Kattellaan sitä uutta keitintä sit vähän myöhemmin.



Niitten koululounaiden pakkaaminen sujuu ihan kohtuullisella tarmolla näin alkusyksystä. Kokemuksesta tiedän että kouluvuoden edetessä sieltä lounaslaukusta alkaa löytymään useammin protskupatukoita ja valmis smoothieita, mutta kyllähän sitä näin alkuun jakaa vääntää eväsleipiä ja viipaloida kurkkuja silleen kivasti siihen viereen. Ruokatermoksia meillä ei käytetä – onneksi – jos mieli tekee lämmintä ruokaa voi sitä ostaa koulusta ja toisaalta niitten termosten kanssa on aamuisin säätämistä kun ensin pitää lämmittää kiehuvaksi niin ruoka kuin purkkikin ja vasta sit pakata. Kylmäkalle on vaan niin paljon nopsempaa läntätä sinne laatikkoon ja ruoka sen päälle. Meillä käytössä on koko eväslaukunpohjan kokoiset kylmäkallet joihin ne eväslaatikot napsahtaa kätsästi kiinni (Rubbermaid).



Aamiaiseksi meillä syödään harvemmin muroja tai jogurttia, vaan on aamiainen useamman kerran viikossa lämmin. Lämmin tarkoittaa munakasta ja hedelmiä, munapannaria ja hedelmiä, puuroa ja hedelmiä, lämmin kanaleipä ja hedelmiä, täysjyvävohveleita, vaahterasiirappia ja marjoja. Sillä jaksaa koulun myöhäiseen lounaaseen (12:30), tosin syöhän ne kevyen välipalan joskus kympin aikaan koululla. Päivällistä meillä syödään amerikkalaisittainkin myöhään, harvemmin ennen iltakahdeksaa, joten iltapalaa ei ole tarjolla, mutta silloin neljän jälkeen tarjotaan päivän toinen välipala, useimmiten vihanneksia tai hedelmiä ja juustoa.




Tapa syödä poikkeaa siis reilusti suomalaisesta. Päivän lämpimät ateriat ovat päivän ensimmäinen ja viimeinen, lounas muistuttanee eniten kai suomalaista aamiaista. Monissa perheissä tosin lounas on päivän pääruoka, aamut alkaa muroilla ja päivällinen syödään viiden ja kuuden välissä. Meillä tämä on todettu parhaiten toimivaksi systeemiksi. 





Kommentit

  1. Kiitos, mielenkiintoinen aihe!
    Täällä kun arjen alettua päivän polttavin ratkaistava kysymys on usein se "mitä tänään syötäisiin". Jo etukäteen lannistaa, kun tuntuu, että vedetään aina niitä samoja...
    Vähän sama homma tahtoo olla noiden välipalojen kanssa, joita pakkaan lapsille treeneihin. Tuntuu, että eväslaukku näyttää aina samalta (pähkinöitä pieni pussillinen, vesipullo ja valmis hedelmäpuriste tai smoothie, hedelmä, ehkä välipalakeksikin).

    Ainakin meillä koulukunnan tuntuu olevan tosi aikaisin, ennen yhtätoista jo, joten aamupalan koolla ei juuri ole merkitystä. Yritän panostaa laatuun ja tunnelmaan, mutta aika kevyestikin voidaan aamulla vielä mennä. Vähän jokainen sillä fiiliksellä, mikä maistuu.
    Koulun jälkeen kotona välipalaa, tarvittaessa tuo eväslaukku treeneihin mukaan. Parasta olisi saada lapsille lämmin ateria jo heti koulun jälkeen (noin kolmeksi), mutta töissä käydessä ei useinkaan ole mahdollista moiseen. Koulun jälkeen menee helposti leivän syömiseksi, mikä on isolla kasvavalla porukalla kamalan kallista ja toisaalta aika turhaa puuhaa.
    Päivällinen ja iltapala kuuluu sitten ohjelmaa vähän päivästä ja harrastusaikatauluista riippuen. Joskus nämä yhdistetään tiukan paikan tullen ja syödään "lämmin iltapala".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä vaan! Meilläkin on ne samat joita kierrätetään ja arkiruoka on variaatioita samasta viikoittain.

      Poista
  2. Ps. Kateellisena katselinntuota eväsrasiaa. Klikkasin auki sivut ja olin vieläkin kateellisempi löydettyäni sieltä juuri sen pidemmän aikaa etsinnässä olleen kierrätysastia-hässäkän. Juuri tuollaisen tahtoisin, juuri tuollaista olin tietämättäni etsinyt. Ameriikassa on...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän