Siirry pääsisältöön

sataa, sataa, sataa...

Ulkona sataa. Siellä sataa, sataa ja sataa. Tämä talvi on ollut poikkeuksellisen sateinen. Tänä talvena on satanut kaksi kertaa sen minkä tavallisena talvena. Metsässä on paikoitellen vettä puoleen sääreen, eikä poluille ole mitään asiaa ilman kumisaappaita. Vesi rakentaa teihin kuoppia viedessään asfaltin mennessään... vähitellen näitä kuoppia oppii väistelemään ja autojono näyttää koomiselta kun kaikki tottuneesti kiertävät reiät tien pinnassa. Vuoristossa ja rannikolla vesi on pyyhkinyt mukaansa kokonaisia teitä.

Sade on yksi niistä harvoista asoista joita täällä mitataan samoin kuin siellä... lokakuun alusta meillä on satanut 1016mm, keskimäärin 226mm kuukaudessa ja 7mm päivässä - jos jokaisena päivänä sataisi. Todistettavasti aina ei sada, välillä paistaa myös aurinko. Käytännössä meillä sataa saman verran kuin Brittein saarilla. Sade on erilaista, ja meidän ilmasto on lämpimämpi.

On lämmintä. On vihreää. On sammakoita. Paljon sammakoita. Ihania sammakoita. Tältä ne kuulosti eilen illalla meidän lähilammella... miljoonien sammakoiden kuoro.

kuuntele allaoleva pätkä, ja muista että ne on tämän kokoisia... tää tyyppi on grilliharjan päällä



Kommentit

  1. Onpa kovaäänisiä sammakoita... Onko niitä joka vuosi noin paljon?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä. Ekana keväänä luultiin että ääntä pitää joku muuntaja tai vastaava kunnes opittiin että sammakot, tarkemmin kuorosammakot, ovat kevään merkeistä varmimpia. Vuosien saatossa niitten laulua on oppinut rakastamaan samalla tapaa kuin rastaan viserrystä suomalaisessa keväässä.

      Poista
  2. Terveisia Zimbabwesta! Sammakot ovat niin lahella sydanta, etta pakko kommentoida, ne ovat myos taalla kevaan (ja sadekauden) merkki. Rakastan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minkälaisia on Zimbabwelaiset sammakot? Ihanaa että on muitakin joiden sydäntä lähellä on tää pieni laulava eläin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi