Siirry pääsisältöön

Entäs jos?

Tänään maailma on vaarallisempi kuin eilen. Vai onko tiedotus vaan niin paljon tehokkaampaa ja median voima niin valtava, että maailma tuntuu vaarallisemmalta? Onko se oikeasti vaarallisempi, vai onko vaara median ja terrorismin yhdessä luoma illuusio? Kuka tietää? Tietääkö kukaan? Jos mun lapset eläis terrorismin pelon arkipäivässä en osaa sanoa miten toimisin, mitä sanoisin tai mitä tekisin. Minkälaisia keskusteluita meillä käytäisiin? Mun lapset ei vielä tiedä että maailmassa on silmitöntä väkivaltaa. Ihmisiä jotka tekee järjettömiä tekoja joko hulluuttaan tai tai jonkun nimissä. Ne ei tiedä. Ne ei osaa kysyä. Niille ei tule mieleenkään etteikö ne olis turvassa.

Meillä puhutaan tulipaloista. Ne kysyy; ”Äiti, voiko meidän talo palaa?” – Rakas, kyllä se voi, mutta olemalla varovainen se ei ole todennäköistä. Tekemällä suunnitelman voi pelastautua ja ehkä jopa sammuttaa palon. Tiedätkö missä meidän vaahtosammuttimet on? Tiedätkö miten yläkerrasta pääsee ulos? Tiedätkö miten soitetaan apua? Meillä mietitään maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia, murtovarkauksia, auto-onnettomuuksia... todennäköisyys näistä jokaiselle on pieni, mutta yhdestäkään en voi sanoa etteikö niin voisi tapahtua. Elämme paikassa jossa on valtaisan maanjäristyksen riski ilmassa. Tapahtuuko se tänään, huomenna vai kahden sadan vuoden päästä, sitä ei kukaan tiedä. On todennäköistä että joku alueen tulivuorista päättää jossakin vaiheessa purkautua ja meillä on tuhkaongelma. On mahdollista että työmatkalla joudun auto-onnettomuuteen, on mahdollista että meidän talo palaa, tai että joku murtautuu meidän kotiin.

Sen voin luvata että meillä on suunnitelma. Meillä on pelastautumissuunnitelma niin tulipalon kuin maanjäristyksenkin varalta. Meillä on ensiapuvälineet ja ruokatavaroita. Laavaa ei meille saakka pääse, tuhkaa kyllä. Tsunamia meille ei voi tulla. Senkin olen luvannut ettei järvessä kerta kaikkiaan voi olla haita. Kun kuusivuotias kysyi voiko hän saada syövän kun naapurin pojallakin on halusin sanoa ettei voi, mutta ei sellaista voi sanoa. Me päädyttiin puhumaan siitä ettei kukaan oikeastaan osaa sanoa miksi joku meistä saa syövän ja toinen ei. Me puhuttiin syövalle altistavista tekijöistä, kuten tupakoinnista, ja se sama kuusivuotias huokaisee helpottuneena että just siksi hän onkin päättänyt lopettaa tupakoinnin.


Mutta mitä tekisin ja miten vastaisin jos lasteni koulun edessä seisoisi sotilaita vartioimassa lasten koulupäivän turvallisuutta? Mitä tekisin jos vanhemmalla ei olisi kouluun asiaa. Mitä ajattelisin, miten vastaisin lapselle. Meidän kouluun voi lampsia sisään. Vastassa on Kathy ja Beth, ei varsinaisia ninjoja, tiukkoja tätejä kyllä. En tarvitse henkilöllisyystodistusta vaan pääsen peremmälle pärstäkertoimella. En osaa sanoa onko se hyvä vai huono asia että ne tuntee mun lapset nimeltä, onhan koulussa kuusisataa oppilasta. Kun käyn maksamassa niitten kaunokirjoitusprujut ja tilaamassa retkipaidat, kysyy Beth miten koulu on lähtenyt käyntiin. Tiivistän tunnelman seuraavasti; ”Vain yksi päävamma joka ei ooikeastaan edes ansaitse mainitaa, ei yhtään puhelua Reksiltä, ketään ei ole tarvinnut pakottaa kouluun – siis loistavasti.”

siinä ne on - koululaiset 

Kommentit

  1. Meilla on koulussa tai esikoulussa, jossa tyttö kay melko tiukka valvonta. Vanhemmilla ei ole asiaa vartian ohi kuin sovitun tapaamisen aikana ja mitaan isoja kasseja sun muuta ei saa tuoda sisalle, ne tutkitaan. Poliiseja ei viela ole nakynyt vartiossa mutta vartijat kyllakin. Nyt on edessa uusi koulu syyskuun lopussa kun koulut alkavat joten katsotaan miten siella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä meno kouluissa on kai aika samanlaista kuin Pohjoismaissa. Tullaan ja mennään miten tykätään. Pitää joo kirjautua sisään, mutta se on paloturvallisuuden ja maanjäristysten takia, ennemin kuin sen pelossa että kouluun tulija uhkaisi oppilaiden turvallisuutta. Vanhemmathan on meillä vapaaehtoisina aina ja kaikkialla, toki jokaisen vapaaehtoisen taustat ja rikosrekisteri tutkitaan.

      Täällä lapset näkee sotilaita lähinnä veteraanitapahtumissa ja varuskunta-alueilla. Meidän osavaltiossa on kolme valtavaa sotilastukikohtaa, joten sotilaita kuitenkin näkyy. Everetissä laivastotukikohta, Tacoman eteläpuolella valtava yhdistettytukikohta, jossa toimii ilmavoimat, maavoimat ja jääkärit, ja lisäksi National Guard.

      Sota ja terrorismi on silti kaukaista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi