Siirry pääsisältöön

pikakelauksella lauantaista maanantaihin

Oltiin siis lauantaina ihan Halloweenbileissä ekaa kertaa niin että myös Batman ja O pääsi mukaan. M oli ekaa kertaa viime vuonna ja tällä kertaa se oli jo ihan konkari. O:n kanssa treenattiin kummituksia ja kaiken maailman kammotuksia jo etukäteen ja vaikka se pelkäs, se pärjäs siellä kemuissa suorastaan mallikkaasti ja liittyi jopa aarteenmetsästäjien seurueeseen vähän aikaa mietittyään... mitäpä ei lapsi tekis karkkipalkalla. Hinta piti kuitenkin maksaa. O nukkui tukevasti mun ja L:n välissä herättyään aamuöiseen luurankopainajaiseen. O nukkui meidän välissä, tukevasti ja ihan ensimmäistä kertaa. Niin paljon sitä pelotti ja niin urhea se oli ollut.





Perjantaina mä hain meidän superstaran koulusta ja poimin sen ekaa kertaa kyytiin niin kuin isot lapset, koulun nedestä lippusalolta. Se oli polleena. Tänään mun pitää kärrätä sen superstarasysteemit kouluun, kun enhän mä sitä voi koulubussiin pistää itseään isomman julisteen kanssa...

hakujonossa

oli hyvää aikaa lukea

M:n ja mun yhdessä väsäämä juliste


Sit pitäis ottaa jonkinmoinen ryhtiliike ja palata oman sorvin ääreen... miettiä sitä autismipresentaatiota vähän lisää ja sit perehtyä taas tauteihin ja niitten hoitoihin. Viikko 6 pyörähtää käyntiin.

K odottamassa koulubussia tänä aamuna


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tikapuita ylös maailmassa

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

rokotukset ei oo mikään uskon asia

Istun puolitietoisesti muurahaispes ään. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia. Maailmassa kasvaa uusi sukupolvi vanhempia, niitä jotka eivät ole nähneet mitä tapahtuu jos lapsi sairastuu polioon. Niihin jotka eivät tiedä että tuhkarokko on vaarallinen sairaus. Niihin jotka eivät tiedä että vihurirokkoon tai sikotautiin voi kuolla. Niihin jotka uskovat että rokotukset ovat vaarallisia, ja että maailma olisi parempi ilman. Niihin jotka eivät enää tiedä minkälainen maailma oli ennen. Niihin joilla on varaa olla rokottamatta, vai onko? vaccine infographic created by Leon Farrant Kuinka monta kertaa multa on kysytty että tiedänkö rokotteitten aiheuttavan autismia? Kuinka monta kertaa olen vastannut etten tiedä. Kuinka monta kertaa olen kertonut ettei se ole totta. Tuhkarokkoepidemia alkoi huvipuistosta. Se alkoi sieltä minkä pitäisi olla ”the happiest place on earth.”  Siinä on jotakin kornia. Siis siinä, että se lähti just sieltä. Tosiasiassa on enemmän kuin ...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...