Siirry pääsisältöön

pikakelauksella lauantaista maanantaihin

Oltiin siis lauantaina ihan Halloweenbileissä ekaa kertaa niin että myös Batman ja O pääsi mukaan. M oli ekaa kertaa viime vuonna ja tällä kertaa se oli jo ihan konkari. O:n kanssa treenattiin kummituksia ja kaiken maailman kammotuksia jo etukäteen ja vaikka se pelkäs, se pärjäs siellä kemuissa suorastaan mallikkaasti ja liittyi jopa aarteenmetsästäjien seurueeseen vähän aikaa mietittyään... mitäpä ei lapsi tekis karkkipalkalla. Hinta piti kuitenkin maksaa. O nukkui tukevasti mun ja L:n välissä herättyään aamuöiseen luurankopainajaiseen. O nukkui meidän välissä, tukevasti ja ihan ensimmäistä kertaa. Niin paljon sitä pelotti ja niin urhea se oli ollut.





Perjantaina mä hain meidän superstaran koulusta ja poimin sen ekaa kertaa kyytiin niin kuin isot lapset, koulun nedestä lippusalolta. Se oli polleena. Tänään mun pitää kärrätä sen superstarasysteemit kouluun, kun enhän mä sitä voi koulubussiin pistää itseään isomman julisteen kanssa...

hakujonossa

oli hyvää aikaa lukea

M:n ja mun yhdessä väsäämä juliste


Sit pitäis ottaa jonkinmoinen ryhtiliike ja palata oman sorvin ääreen... miettiä sitä autismipresentaatiota vähän lisää ja sit perehtyä taas tauteihin ja niitten hoitoihin. Viikko 6 pyörähtää käyntiin.

K odottamassa koulubussia tänä aamuna


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi