Päivän merkittävin tapahtuma oli K:n klinikan oven väliin jäänyt sormi, ja vielä saranapuolelle... Laastarista lähinnä henkistä tukea vammaan, varsinaisena hoitona kuitenkin syli ja kylmäpakkaus.
Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti. Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
Oi joi! Pikaisia paranemisia K:lle!
VastaaPoistaKuopuksella jäi eskarissa kans kerran sormi saranapuolelta oven väliin. Järkytys oli suuri. Se oli niin suuri, että poika ei vähään aikaan saanut ääntä suustaan, joten sormi oli aika kauan jumissa ja äiti asiasta kuultuaan aika shokissa. Mutta annoin arnica C30- pillerin pojalle poskeen ja hyvin se siitä parani.
Anna
Arnica on joo tehokasta, tällä kertaa ei kynsi edes mustunut loppupeleissä :)
Poista