kaksosuudesta ja koulusta

Tiistaina pitäis päättää mitä haluaa opiskella talvilukukaudella, englantia, matikkaa vai psykologiaa... tahti on huomattavasti syksyä kevyempi, 11 creditin sijaan 5 ja online kurssi, tavoitteena lähinnä tehdä niitä esiopintoja sairaanhoitajan koulutusohjelmaan.

Tänään akvaarioon ja rannalle ja karkkikauppaan ja Cannon Beachiin ja... edessä ihana päivä, ihanalla rannalla – gotta LOVE Pacific Northwest!!!!

No joo, mun piti sanoa sananen lapsista ja kouluista ja kaksosuudesta ja sisaruudesta ja... 

Oon seurannut, osin aika intensiivissävyistäkin keskustelua siitä pitäiskö kaksoset olla samalla vai eri luokilla. Mulla on sellainen mielikuva, että Suomessa tää on vanhempien päätös. Täällä perinteisesti kaksoset on sijoitettu eriluokille ja vanhempien on pitänyt erikseen toivoa että olisivat samalla ja joskus asiasta on käyty keskustelua aika korkeallakin tasolla ja silti on saattanut käydä niin ettei vanhempia ole kuunneltu asiassa.

Poikien ollessa pieniä – pieniähän ne nytkin on, mutta siis pienempiä, sellaisia vuosikkaita – mun mielestä oli itsestään selvää että ne menis samalle luokalle ja sais aina olla yhdessä. Olin valmis menemään asiasta vaikka osavaltionhallinnon tasolle tarvittaessa... sit ne kasvoi ja  asiat muuttui. Alkoi olemaan aika selvää että pojille olis parempi et ne olis vähintäänkin eri ryhmissä, molemmat kun käöytti sitä toista kyynärsauvana ja sit toisaalta ne jäi tavallaan toistensa varjoon... O oli se fiksu ja hiljainen ja K ketterä ja sukkela ja sanavalmis. Ystävät joiden lasten luokilla oli kaksosia, siis yhdessä, kertoi että ne kaksoset pyörii vaan keskenään ja et niillä on kaiken maailman kepposia ja omia juttuja meneillään jatkuvasti ja et opettajat pitää tilannetta hankalana... alettiin siis kallistua siihen että meidän jannut erotetaan. L tosin oli ollut sitä mieltä jo ihan alusta asti.

Siinä vaiheessa, kun jätkät sit ilmoitettiin sinne kouluun, tammikuussa 2013 tuntui jo vähintäänkin todennäköiseltä että ne ei menis pelkästään eri luokille, vaan eri kouluihin. Eri kouluihin koska K tuntui tarvitsevan erityisopetuksen tuomaa tukea ja muutenkin tiiviimpää koulunkäyntiä kuin kaksi aamua viikossa.

Tänä syksynä sit M aloitti omassa koulussaan, O toisessa ja K kolmannessa. Loginstinen painajainen kyllä. Neljä bussia ja yks ajettava... yhdellä koulua iltapäivisin ja kahdella aamuisin, eri aikaan ja osin eripäivinä. Kolme vanhempainiltaa, viisi opettajaa ja jokaisessa koulussa omat juhlat, retket ja systeemit. Sit mä vielä aloitin oman koulun ja nyt ollaan tässä... blogit kirjoittamatta, feissarit lukematta ja sähköpostit vastaamatta. Mä yritän muistaa missä koulussa oli minkäkinlaiset halloweenkemut ja mitä olen luvannut niihin tehdä. Yhteen piti viedä pöytäliinat, toiseen keksit ja koristelutarpeet ja kolmanteen jotain terveellistä.

Jos tällä tietämyksellä voisin peruuttaa takaisin ja valita uudestaan, tekisin kuitenkin ihan tasan tarkkaan saman päätöksen. Pojat viihtyy nykyään paljon paremmin keskenään, O:n itsetunto on kasvanut roimasti kun sillä on omat jutut ja kaverit ja opet. K:lla sama tilanne, se oppii ja opettelee ja osaa ihan valtavasti. Palaute koulusta on ollut pelkästään hyvää kun K:n ei tarvitse pelleillä peittääkseen sitä että on akateemisesti veljeään jäljessä. Niillä on vihdoinkin jotakin ihan omaa, jotakin missä ei tartte skabata broidin kanssa. Niitä verrataan vihdoinkin vain koulutovereihin sen sijaan että ne joutuis aina kilpailemaan keskenään. Molemmat odottaa kouluunlähtöä ja palaa hyväntuulisina takaisin.

Tällä tietämyksellä sanoisin että on tärkeintä muistaa katsoa kaksosia erillisinä ihmisinä, muistaa että ne on ennen kaikkea sisaruksia, lapsia samassa perheessä, eikiä mikään pari, kaksikko, symbioosi... on niillä silti se sisäinen yhteys, jotakin syvää ja rikkomatonta, niin pitää ollakin... onhan ne myös kaksoset. Saahan ne samassa ryhmässä tukea toisistaan, mutta toisaalta vois olla hyväkin oppia luottamaan siihen, että pärjäöä myös ilman sitä toista puoliskoaan.

Entä jos niitten opettajat on kovin erilaisia? Eritasoisia? Toinen miellyttävä, ja toinen epämiellyttävä? Tällä hetkellä M:n ope on aivan mahtava, molemmat opet. O:n opet tunsin entuudestaan ja olin jo alunalkaen sitä mieltä että apuopettaja on varsinaista opea parempi kolmevuotiaille, se varsinainen ope kun on ennen O:n koulua ollut lukion aineopettaja ja tuntuu aina välillä unohtavan et sen oppilaat on kolmevuotiaita. K:n opettajista tunnen vain toisen, se on se opettaja jota kumpikaan meistä vanhemmista ei voi sietää, K:n mielestä se on kuitenkin ihana. Erityisope taas on monin verroin kokeneempi kuin M:n erityisope oli, silloin kun M kävi samaa koulua. Kaikilla kolmella siis keskenään aivan erilainen tilanne, mutta kukapa nyt muutenkaan voisi saada täysin identtisiä lähtöäkohtia.

Alakoulussa opettaja vaihtuu vuosittain, näin myös K:n koulussa. Samalla kaikki ikäluokan oppilaat sekoitetaan uudestaan. Jokainen syksy on edessä uusi opettaja ja ainakin osin uudet koulukaverit. Mä tykkään tästä systeemistä. Kukaan ei joudu ”ikuisesti” olemaan sen yhden open silmätikkuna ja oppilaiden sisäiset klikit rikotaan myös vuosittain. Mä jäin myös miettimään sitä että onko nse vanhempien mielestä hyvä opettaja aina lapsen, saati sitten lasten kannalta paras? Entä jos yhdelle on parempi olla yhdenlainen ja toiselle toisenlainen ope? Nyt jo meillä on tilanne jossa yhden lapsen opettaja on meidän vanhempien mielestä ihan karsee ja silti lapsi itse pitää opettajastaan ja oppimistuloksetkin on olleet loistavia. Mun mielestä hyvä, parempi, paras ei siis aina ehkä olekaan se lapsen kannalta paras ratkaisu.

niillä on aina se oma sisäinen yhteys