Siirry pääsisältöön

latinaa

Ja taas vierähti viisi vai kuusi päivää ilman että ehdin koneelle, edes naamikseen...

Yritän aamukahvin kanssa päivittää itseäni... L kysyy tiedänkö Washingtonin ammuskelijaäidistä – En. Voin nimetä tärkeimmät valtimot suurimmat luut. En tiedä mitä maailmassa on tapahtunut, en tiedä mitä kenellekään kuuluu... olen ohittanut syntymiä ja syntymäpäiviä, nolona onnittelen jälkikäteen. Torstai-iltana kaadun sänkyyn puolikuolleena ja herään perjantaihin väsyneenä. Tuntuu kuin olisin saanut selkäsaunan. 

Eilen iltapäivällä kävin Sen Toisen Koululaisen (STK) kanssa kahvilla ja se valitteli ettei ole ehtinyt nähdä ystäviään, mä vastasin että se on eka meidän oman talouden ulkopuolinen ihminen jonka näen koulun aloittamisen jälkeen. Illalla olis ollut mahdollisuus lähteä illalliselle niitten ystävien kanssa, valitsin leffaillan ja Nanny McPheen M:n kanssa. Edelleenkään en siis tiedä mitä muitten elämässä on tapahtunut, mitä niille kuuluu, miten työt on alkaneet... en edes ehdi puhua puhelimessa. Olen kadonnut maailmankartalta terveydenhuoltoon.

Näen unta latinankielisistä sanoista... erythrocyte, leukocyte, pharyng, scapula, humerus... Viimeisenä illalla katson telkkarista Greytä ja tiedän heti mikä sillä ihmisellä on vikana kun sillä on distal radial fracture. Olen uudessa maailmassa, puhun uutta kieltä. Aamulla mittaan ohimennessäni L:n verenpaineen uusilla välineilläni.



M:n leikkiessä hiekkalaatikkoterapiassaan luen, poikien terapian aikana luen. Lauantaina autossa L:n ajaessa – luen.

Posti toi K:lle sen paineliivin. K olis halunnut nukkuakin se päällä, tuntuu ilomeisen hyvältä tuntea omat rajansa. Se on koulusta tullessaan hiljaista miestä, lapsi jota mikään määrä juoksemista, pallopelejä, kiipeilyä ja ulkoilmaa ei ole kyennyt uuvuttamaan uupuu kahdesta ja puolesta tunnista koulua. 150 minuuttia ryhmässä on täyttä työtä. Siellä ei pääse luistelemaan ja pelleilemään. Näin lauantaiaamuna se on Batman pinkissä puvussaan.




Paljastin viimein M:n opettajille että M syö ahdistuslääkkeitä ja vastalahjaksi sain  tietää että niin tekee myös Rva Junan poika, enkä osaa olla ajattelematta että M:n koulunaloituksella on ollut erityinen varjelus. Perjantaina puhuin hiekkalaatikkopsykologin kanssa ja oltiin yhtä mieltä siitä, että tämä on M:lle oikea keino käsitellä ahdistuksiaan.


Huomaan tässä istuessani että kahdessa viikossa painopiste on heilahtanut, aina ei ensimmäiseksi enää kiljutakaan mua apuun vaan L kelpaa ihan yhtälailla pyyhkimään, avaamaan, hakemaan, tuomaan ja tarjoilemaan. Kaksi viikkoa koulussa on tehnyt hyvää – meille kaikille.



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Nina6. lokakuuta 2013 klo 9.20

    Koulun kaynti kuulostaa niin tutulta..... mun viikonloput menevat naiden grad course:n kanssa varsin hyvin. Yawn. Pitaakin taas kirkon jalkeen motivoitua psychological testing:n ja statistics:n maailmaan. Ja muuttaa opiskelupaikka Starbucksiin. Muuttomiesten jalkeen talossa kun ei ole enaa muuta kuin yksi pieni kirjoituspoyta, tuoli ja air mattress. Gotta get out of the house!

    Mukavaa sunnuntaita teille kaikille <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää