torstai 10. huhtikuuta 2014

ai mä? miten niin?

Paraskin nauru ja se hetkellinen riemu siitä että sai olla oikeassa hälvenee nopeasti, ja vaihtuu niihin kaikkiin kysymyksiin joita on toki palloteltu jo aiemmin...

Miten tukea lapsen kehitystä ja koulunkäyntiä? Mikä siitä tulee isona... tuleehan siitä joku? Tuleehan? Ei tartte tulla mitään suurta ja hienoa, mutta että se pärjäis ja olis onnellinen kuitenkin? Ettei se kompastuis liian montaa kertaa ja vääntäis omia asioitaan mutkalle. Millä vältetään se ettei se kasva ajattelemaan itseään jotenkin kykenemättömänä, tyhmänä, rajallisena? Millä me saadaan se uskomaan itseensä? Kun huomenna haen apteekista sen – sikakalliin – lääkkeen, avaanko pullon ja tarjoilen ekan annoksen lauantaina? Miksi vanhemman kynnys lääkitä lastaan on näin järjetön? Miksi se tuntuu valtavalta epäonnistumiselta? Miksi se tuntuu epäonnistumiselta vaikka me ollaan jo pitkään odotettu että se olis tarpeeksi vanha saamaan lääkityksen? Miksi se tuntuu niin hirvittävän väärältä? 

kolmikko on tän viikon jakanut sängyn mun kanssa

Lapsi valitsee vanhempansa. M ainakin sanoo aina valinneensa meidät. Me itse oltais varmasti valittu jotakin helpompaa. Tuntuu jotenkin pahalta että meidän kolmesta lapsesta kaksi omaa diagnoosin – olkoon miten ”muodikas” diagnoosi tahansa – ja että niillä on kiinteä työsuhde psykiatriin. Valtaosa vanhemmista ei juokse lastensa kanssa psykiatreilla, psykologeilla ja terapioissa. Valtaosa vanhemmista miettii lasten harrastuksia eikä kuntoutussuunnitelmia... olisin halunnut olla siinä valtaosassa – olen kateellinen.

 eilen me leikittiin M:n terapiakaverin kanssa

Tänään me istuttiin puistossa - siinä reunakiveyksellä - ihan leikkipaikan vieressä, kaksi autistisen lapsen vanhempaa. Me seurattiin meidän lapsia ja niitä muita lapsia. Meidän lapsia piti muistuttaa siitä että ne ei olleet siellä puistossa yksin, vaan että niillä oli seuraa. Ne muut lapset leikki keskenään, kiljui ja riehui ja meuhkasi... ne oli lapsia. Ei meistä kumpikaan tiedä oliko niillä muilla lapsilla ehkä myös lääkitys tai oma psykiatri, ehkä niillä oli. Silti me istuttiin siinä ja oltiin yhdessä vähän kateellisia. Yhdessä me pelättiin tulevia vuosia ja sitä yksinäisyyttä koulunpihalla, sitä kun kukaan ei halua leikkiä oman lapsen kanssa koska se on vähän outo. Meillä molemmilla oli sama toive; ”Kunhan sillä olis siellä koulussa edes yksi ystävä.” Ei tarvitse olla suosittu, ei tarvitse olla keskipiste – eihän ne osaiskaan – mutta että olis se yksi jonka kanssa jakaa ilot ja surut. K:n kohdalla mun toive on ettei sitä ainakaan viikoittain joudu poimimaan rehtorin kansliasta. Ettei sitä eroteta jatkuvasti koulusta ja että se löytää itsensä sellaisesta seurasta joka ei ainakaan suoraan johda ongelmiin.

tänään me oltiin puistoilemassa M:n entisen luokkakaverin kanssa



L tulee kotiin illalla. Maanantaina mulla alkaa kolmen viikon työputki. Ehtiäkseni aamulla töihin, nousen ennen viittä. Kotona olen neljän aikaan. Kotona mua odottaa kolme lasta, jotka on tarvinneet mua koko päivän. Ne on kaikki vaativia ja tarvitsevia, minä väsynyt... odotan seuraavia kolmea viikkoa lähinnä kauhunsekaisin tuntein. Ollaan aika kaukana siitä kohdasta jossa mä olen innoissani tulevasta.

tällä viikolla me ehdittiin myös halaamaan pääsiäispupua

Ystävä kysyy miten mä jaksan, hämmennyn... ei mulla ole aikaa tai edes mahdollisuutta ajatella omaa jaksamistani just nyt. Just nyt, mä keskityn miettimään kaikkien muitten jaksamista, pärjäämistä, sopeutumista. Lasten lisäksi mietin sitä et L joutuu tekemään seuraavat viikot töitä kotoa. Mietin saako se mitään tehtyä, ja miten stressaantunut se on tilanteesta. Mietin vaikuttaako tää sen työhön tai työn jatkuvuuteen, ja mietin sitä että meidän perheen terveysvakuutus on nyt mun harteilla. Painolasti tuntuu meidän tilanteessa yllättävän suurelta. Meidän perheessä käytetään terveysvakuutusta viikoittain ja kadehdin taas hetken niitä jotka periaatteessa maksaa tyhjästä; käyttää lapset ”neuvolassa” ja ehkä tarvitsee lääkäriä flunssaan kerran tai kaksi vuodessa... niistähän selviytyis ilman vakuutustakin. Meillä pelkät keskiviikkoaamun terapiat maksais vähän vajaat neljäsataa. Sen lisäksi psykologi, psykiatri, apteekki... 

M teki musta kuvan... mun on vaikeaa nähdä yhdennäköisyyttä, mutta M:n mielestä se olen ilmiselvästi mä.

Mun jaksamiseen ja hyvin vointiin tullaan sit joskus. Toinen ystävä laittaa viestin ja tarjoutuu ottamaan lauman yökylään huhtikuun vikana viikonloppuna. Otan tarjouksen vastaan kiitollisuudella, en edes muista koska me ollaan viimeksi oltu L:n kanssa kahdestaan jossakin... ei kai siitä nyt niin kovin montaa kuukautta ole? Joskus jouluna? 

tänä aamuna mun leipoessa O lueskeli suomi-englanti sanakirjaa

3 kommenttia:

  1. Voimahalaus supersankarin supermutsille <3

    VastaaPoista
  2. Halaus täältäkin! Olet urhoollinen!

    Meilläkin on perheessä ollut diagnooseja alusta pitäen paljon. (mm autismin kirjon, ADHD, lapsuusiän tarkemmin määrittelemätön kehityshäiriö, impulssikontrollihäiriö yms). Meillekin ehdotettiin perheeseen kemiallista lääkitystä.

    Me valitsimme kuitenkin luonnonmukaisen hoitotyylin ja olemme olleet siihen hyvin tyytyväisiä. Klassisen homeopatian avulla pikku hiljaa lasten vointi parani koko ajan tosi hyvin ja nykyään jäljellä on vain joitain persoonallisia piirteitä, muttei mitään vakavaa kunnon haittaa. Eli lapsemme pärjäävät sekä sosiaalisessa elämässä että kognitiivisesti oikein hyvin. Hieman vilkkaita ja pikkuisen hajamielisiä ovat edelleen, mutta ei niin paljoa, että se erottuisi enää mitenkään erikoisena asiana. Keskiarvotkin lapsilla on yli ysin ja he tuntuvat olevan tyytyväisiä eloonsa ja onnellisen oloisia.

    Lähtötilanne oli kuitenkin hyvin kaoottinen. Jouduin esim noin 3-4vuotiaana pitelemään yhtä poikaani sylissäni n 30 minsaa lähes jokapäivä, koska aina jostain syntyi hillitön raivari hänelle, jos asiat eivät menneet kuten hänestä olisi kuulunut. Ruokakranttuudetkin olivat tosi pahat ja he eivät oikein millään pysyneet paikoillaan vaan olivat koko ajan liikkeessä ja kovin vahdittavia. Yksi taas oppi puhumaan tosi myöhään ja meni aina piiloon, jos tuli vieraita.

    suvussamme on muillakin näitä autismi-ja ADHD- ym neurologisia ongelmia . Osa on taas käyttänyt koululääketieteen tarjoamia lääkityksiä. Kuitenkin voin rehellisesti sanoa, että kun vertaan oman perheemme diagnosoituja ja klassisella homeopatialla hoidettuja niihin suvun jäseniin, jotka saivat/saavat tavanomaista lääkitystä, niin lapsemme kuntoutuivat kyllä huomattavasti paremmin ja ovat neurologiselta, psyykkiseltä ja fyysiseltä terveydeltään paremmassa kunnossa kuin nämä tavallisia ADHD ym-lääkkeitä syövät muut sukulaisensa.

    Tämähän nyt ei ole mikään tieteellinen tutkimus, mutta teki nyt vain mieleni tuoda tätäkin vaihtoehtoa esiin. Eli kuten joskus aiemminkin tässä blogissa on kirjoitettu, klassinen homeopatia voi merkittävästi parantaa monen autistin tai ADD/ ADHD-ihmisen ongelmia ja vieläpä ilman haitallisten sivuvaikutusten riskiä. Ehkä joskus haluat ottaa tästä vaihtoehdosta selvää. USA:ssa on varmasti paljon tasokkaita klassisia homeopaatteja. Varmasti enemmänkin kuin Suomessa.

    Joka tapauksessa, miten valitsettekin: kaikkea hyvää ja jaksamista! Ponnistelet ihaltavasti lastesi hyvinvoinnin puolesta! <3

    Vikku

    VastaaPoista
  3. Minä ymmärrän kyllä täysin tuon asian Yksis, että sinusta tuntuu luonnostaan pahalta alkaa syöttämään lapsellesi ADD tai ADHD-lääkkeitä. Suomessa niitä syötetäänkin lapsille vähemmän kuin Amerikassa. Monet lääkärit ovatkin sitä mieltä, että niiden hyöty ei ole niin suuri kuin on luultu ja se usein hiipuu ajan myötä. Lääkkeiden on todettu myös aiheuttaneen monia vakavia haittoja joillekin lapsille, jopa kuolemantapauksia. Monet noista lääkkeistähän rasittavat sydäntä ja vaikuttavat myös pituuskasvuun. Itse vastaavassa tilenteessa kyllä kokeilisin luonnonmukaisempia vaihtoehtoja.

    Veljelläni on diagnosoitu ADHD ja hän söi aikuisena vuosia erilaisia lääkkeitä sen vuoksi. Hän kuitenkin kärsi monelaisista sivuoireista kuten impotenssista ja rakkuloista suussa. Mielialakin heitteli kovasti ja hän oli ajoittain lääkityksen aikana aika agressiivinen ja masentunut. Viimeksi mainituista on kyllä vaikea sanoa, olivatko ne lääkkeestä. Mutta noiden kahden fyysisen oireen myönnettiin johtuvan lääkkeistä.

    Seuraavassa linkissä on valaisevaa tietoa aiheesta ja joitain vinkkejäkin aineista, jotka voivat vähentää lääkityksen haittoja, jos siihen kuitenkin päädytään.

    http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=10

    Tsemppiä teille haastavassa tilanteessa!

    VastaaPoista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.