Siirry pääsisältöön

lalalala...lauantai

On mulla viikon aikana ollut ajatuksia, monenlaisia ja paljonkin. Useimmat autossa matkalla töihin tai töistä kotiin, ja sitten ne katoaa. Ne häviää joko potilastyön hektiseen maailmaan – eilen mulla oli 14 potilasta (toki neljän sairaanhoitajan avulla) – tai siihen töidenjälkeiseen sylin ja leikin tarpeeseen, ja yleiseen kaaokseen. L on itselleen hyvin poikkeuksellisesti elänyt henkilökohtaisia ravintolaviikkojaan ja kiertänyt iltaisin erikehysryhmien kanssa lähikaupunkien muodikkaimmat kuppilat. Summa summarum, illat on menneet tiiviisti ruokaalaittaessa, leikkiessä, kotiläksyissä auttaessa, kylpiessä ja sänkyyn paimentaessa... vain jotta herätyskello on taas pärähtänyt ennen viittä.

aika herätä - ei tää oo mikään aika kenenkään herätä... oikeesti!

vielä on pimeää kun peruutan ulos autotallista

työpaikka keskellä omakotitaloaluetta aamuhämärissä

kotimatka amerikkalaisen pikkukaupungin läpi

Mä pidän mun työstä, ei toistaiseksi olen rakastunut mun työhön. Aika epäilemättä tasoittaa tilannetta, mutta just nyt se on musta ihan vaan ihanaa, teenhän viimeinkin sitä mitä olen aina halunnut tehdä. Jokaisella potilaalla on oma tarinansa, mistä ovat tulleet ja mihin matkalla. On niitä jotka on vakkariaisiakkaita elämäntilanteen tai sairautensa takia, ja sitten niitä jotka käyvät vaan pikaisesti kääntymässä. Nuoria, vanhoja, ikivanhoja. Miehiä ja naisia. Pitkiä, lyhyitä, lihavia ja laihoja... kaikenlaisia. Kahden viikon orientaatiojakso on nyt tehty. Se oli rankkaa meille kaikille. Ensi viikko on viimeinen orientaatioviikko, mutta iltavuorossa. Toivottavasti työyhteisö iltavuorossa on yhtä mukava kuin aamuisin. Näitten viikkojen jälkeen se mun keskimäärin 24-tuntia viikossa mahtaa tuntua keveältä.



se uusi lamppu on vihdoinkin jopa asennettu

O ja rauhoittava laventeli

M on sopeutunut, se ei enää pelkää. Sen mielestä on ihan jees et mä oon töissä. O ikävöi edelleen ja kaipaa eniten syliä ja läheisyyttä, koulu kuitenkin sujuu jo paremmin. K. No, K nyt ei ole koskaan osoittanut tuntevansa minkäänlaista eroahdistusta. Jälleennäkemiset on iloisia, mutta ne on ihan yhtä iloisia kun mä olen käväissyt maitokaupassa. O:n lisäksi mua ikävöi Koira. Se on noussut mun kanssa jokainen arkiaamu ja parkkeerannut syliin siksi aikaa kun istahdan juomaan kahvikupilliseni.


Nautin siitä että olen osa työyhteisöä. Nautin siitä että en istu iltapäivisin odottamassa L:llää kotiin puhuakseni vain siitä mitä me ollaan lasten kanssa tehty. Nautin siitä että saan jakaa oman maailmani L:n kanssa. Nautin jopa siitä kun se katsoo mua vähän vinoon kun innoissani kerron mitä kaikkea mun päivään on mahtunut. L on jo todennyt että hoitotyön täytyy todella perustua puhtaasti kutsumukseen.




Tänään on lauantai. Tätä lauantaita olen odottanut ja koko viikon pelännyt sitä että joku sairastuu. Tänään me ajetaan jalkapalloharkoista pohjoiseen, sinne mun työpaikan nurkille ja jätetään kolmikko yökylään D:n perheen luokse... DPGSNT ja eläinlauma ottaa lauman hoteisiinsa vuorokaudeksi ja me saadaan L:n kanssa keskittyä meihin, lauman johtoyksikköön. Samalla retkellä lauma saa käydä tutustumassa mun työympäristöön. Illalla meille on varattu pöytä ravintolasta, sieltä viinitilojen keskeltä... ensin maistelemaan viiniä, sitten syömään ja sen jälkeen kai kotiin nukkumaan.


Edellisestä kerrasta on vierähtänyt puolisentoista VUOTTA.

minttu kukoistaa...

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anni3. toukokuuta 2014 klo 12.35

    Ihanaa, että olet löytänyt Young Livingin öljyt. Mun onkin pitänyt vinkata niistä sulle. Käytän niitä ite hoidoissa mm. shiatsussa ja itselleni ja diffuuserissa päivittäin. Suosittelen kokeilemaan myös Stress Away, Peace & Calming ja tietty Valerian on todella tehokas uniongelmiin. YL:n Facebook-sivulla jaetaan valtavasti öljyjen käyttökokemuksia mm. autistien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa7. toukokuuta 2014 klo 19.08

      Young Livingin öljyt on ihania. Just nyt diffuuserissa höyryää Valor. Omia lemppareita on Thieves ja Frankincense. Stress Away ei sovi mulle mutta PanAway on aivan paras hoitokeino kipeytyneille lihaksille.

      Poista
    2. Anni9. toukokuuta 2014 klo 12.14

      Valor on aivan superihana! Se on ollut pitkään loppu Euroopan varastosta ja itseltänikin siis. Toivottavasti saadaan sitä pian taas. Pari tippaa Thievesiä kielelle, niin kurkkukipu häipyy. Oispa kiva voida testata Thievesiä diffuuserissa jossain päiväkodissa ja katsoa kuinka paljon siellä sen jälkeen sairastetaan. Frankincense on myös omia kestosuosikkejani, erityisesti Sacred Frankincense. Samoin Feelings Kitin öljyt ja Sacred Mountain on tällä hetkellä paljon käytössä. Tsekkaa mun yhden opettajan nettisivut, siellä on paljon vinkkejä Young Livingin öljyjen käyttöön: http://theocoteanewsletter.com/ Kokeile laittaa PanAwayn päälle Peppermintiä, se työntää PanAwayn vielä syvemmälle ja tehostaa näin kivun hoitoa.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää