maanantai 7. huhtikuuta 2014

yksin kotona nelistään

Nyt en todellakaan puhu mistään yleisistä asenteista, vaan ihan omistani. Oon ennenkin huomannut itsessäni saman... jos L on poissa – pitkään töissä, iltahuvituksissa, työmatkalla, Suomessa – pärjään tän lauman kanssa yllättäin paremmin kuin silloin kun voin odottaa sitä kotiin osallistumaan. Kun L on vaan ihan tavallisesti töissä päästän ekat huokaukset jo keskimäärin ysin pintaan aamulla, ja kolmen jälkeen siirryn odottamaan sitä kotiintulevaksi.

Nyt kun se on lentomatkan päässä ja lapset vielä lomallakin, meillä on ollut oikein kiva päivä, ja kaikista normikommelluksista huolimatta en edelleenkään ole hermoromahduksen partaalla tai revi hiuksia päästäni... Päivän saldo on kuitenkin ihan tavanomainen; kaatuneita laseja, kahvikuppeja, lautasia. Vettä pitkin lattioita kun joku halus kastella kukkia, muovailuvahaa 180m2:n alalle levitettynä ja spaghetit pitkin lattioita. Kaupan katosta irti revitty juliste, yleistä riehumista, nälkää ja vinkumista... se on lyönyt tota ja tää on repinyt tän tältä ja toi on. Koira on taas kerran murtautunut roskikseen, ja koko joukkio on rypenyt leikkipuistossa vesihiekkakuravellissä. Me ollaan käyty normikeskustelu syömisestä, M on tutusti hukannut silmälasinsa muutamaan otteeseen ja O:lla on molemmat polvet laastaroituna. K hyppii paikallaan silloin kun ei töni ja riehu tai raivoa... objektiivisesti katsottuna, ihan normipäivä siis.

Lasten näkökulmasta - ja vähän munkin - me ollaan leikitty muovailuvahalla, vietetty kolmisen tuntia puistossa, syöty pikniklounas, pelattu jalkapalloa, käyty askarteluliikkeessä askartelemassa ja lelukaupassa leikkimässä. Me ollaan käännetty kasvimaa, istutettu Taideopelta saadut ruohosipulit, istutettu pääsiäisruohot ja koristeltu koti pääsiäiseen.

Kaadan itselleni lasin viiniä ja keskityn yläkerrasta kuuluvan riehumisen keskellä erottelemaan äänimaailmaa – koska pitää mennä väliin – ja pohtimaan minkä elokuvan katsois tänään kunhan saan nää paimennettua sänkyyn; ”Catching Fire” ”Hobbit” vai ”Saving Mr Banks”, epäilen kallistuvani ensimmäiseen... sopivan hömppää.


Perjantaina saatan olla toista mieltä, ja epäilemättä torstaina alan odottamaan L:n lentokoneen laskeutumista viimeistään kolmelta. Tänään annan itselleni hyvän arvosanan ja väitän et mehän pärjätään oikein hyvin. Väitän että mun kohdalla tää on asennekysymys ja silloin kun vaihtareita ei ole, olen parempi äiti paremmalla asenteella. 






puolustustilanne




siinä on ainesta... se tietää jo että loukkaantumista kannattaa vähän liioitella








8 kommenttia:

  1. Olen kyllä ihan samaa mieltä. Meillä mies touhuaa iltaisin tyttöjen kanssa, joten mä aina odotan, että koska se tulee. Mutta jos se ei työmatkasta tai jostain muusta syystä tulekkaan kotiin, niin sinne iltaan saakka on tosiaan jotenkin helpompi selvitä. Mehän oltiin se pari kuukautta kolmistaan, kun mies oli jo tullut ennakkoon tänne Yhdysvaltoihin. Se aika meni kyllä yllättävän helposti, kun olin kuvitellut jotain ihan muuta.

    VastaaPoista
  2. Meillä yksin lastenkanssa on varmaan helpompi olla, kun ei tarvitse pelätä siisteysfriikin hepuleita paperisilpusta tai muovailuvahapaloista keittiön lattialla yms. Lapset käyttäytyy ihan eri tavalla yhden aikuisen läsnäollessa. Ilmeisesti jollain tasolla kokevat toisen aikuisen kilpailevan heidän kanssaan vanhemman jakamattomasta (no siskon kanssa joutuvat toki jakamaan lähes aina) huomiosta tms. Ehkä myös se, että tietää vain itse kärsivänsä mahdollisista rutiinien hetkahteluista yms vähentää hermopaineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ihan sama tilanne siisteyden kanssa... mä siivoan sit just ennen kuin L tulee kotiin. Siihen saakka saavat leikkiä :)

      Mä oon muuten samaa mieltä siitä et lapset kilpailee huomiosta sen toisen aikuisen kanssa ja meillä se tekee etenkin viikonlopuista usein aika raskaita.

      Poista
  3. Joo me odotetaan aina miehen vapaita mutta tytön kanssa se arkirutiini sujuu mulla kaksin niin kivuttomasti ja rutiinilla, miehen vapaa-ajalla tyttö höykyttaa tietysti isaansa ja purkaa ikavaansa muuttumalla pikkuhirviöksi, meilla taas kaksin tytön kanssa on selvemmat savelet, tama on varmaan ihan normaalia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan normaaliahan se joo on, mutta huikeeta tosiaan huomata iso ero omassa asenteessa... Se tavallinen arkihan meillä on muutenkin erilaista. Nyt on helppoa kun lapset on lomalla ja voidaan tehdä vaan kaikkea kivaa omassa aikataulussa.

      Poista
  4. Ihan sama täällä. lasten kanssa menee tosi hyvin yksin, mutta sinä päivänä kun mies tulee, mä pimahdan. Ei ole varaa pimahdella ennen sitä.
    Olen opetellut tavasta pois. Se on aika kurjaa et alan karjua sillä sekunnilla kun mies astuu ovesta sisään ja se kysyy "onko täällä ollut koko ajan tällaista"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon kans opetellut pois siitä; "Kivaa kun tulit kotiin rakas, mä inhoan mun elämää..." -tervehdyksestä.

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.