maanantaina kevätlomalla

Joskus ennen aamunkoittoa L hyppäsi autoon ja ajeli lentokentälle lentääkseen siihen pienempään ja ehkä vähän vaatimattomampaan uhkapelikaupunkiin – en tiedä, en oo koskaan käynyt. Ei se sinne lomalle tai pelaamaan mennyt, töihin se meni, ja tulee takaisin torstaina nukkumaanmenoaikaan. Ennen lasten syntymää se matkusti aina. Välillä se käytännössä asui jossakin muualla ja me nähtiin viikonloppuisin joko siellä tai täällä. Lasten syntymän jälkeen tämä on sen toinen työmatka. Silti kaikki sujuu samalla rutiinilla kuin silloin ennen, ikäväkin on sama... se iskee jo ennen kuin lentokone on lähtenyt lentoon, ennen kuin oikeasti pitäis edes osata kaivata. Ikävä. Kaipuukin voi olla fyysinen tunne.

sillä se lähti...

Lapsilla on kevätloma. Alunperinhän meidän piti kaikkien lomailla tää viikko yhdessä rannalla, mutta nyt kevätlomaillaan kotona... askarrellaan pääsiäistä, avataan uudet muovailuvahat, leikitään kavereitten kanssa ja ehkä, ehkä, ehkä jos sää sallii ja mä saan riittävästi viitseliäisyyttä irti itsestäni käydään eläintarhassakin... jos ehditään. Huomenna on kuitenkin lasten psykiatri, keskiviikkona terapiat ihan normisti, ja kunhan M tosta heräilee pitää vähän kysellä siitä viimeöisestä vatsakivusta... pitäiskö taas mennä lääkäriin siitäkin.

mun lauma aamiaisella

Eilen kirkossa oli saarna joka puhutteli. Jaakobin kirje. Jäin miettimään itseäni kristittynä. Edellisen kerran mietin asiaa tiistaisessa videohaastattelussa papin kysyessä missä kohdassa koen olevani uskossani lähestyessäni tulevan sunnuntain kastetta, sitä joka jäi edellisellä kerralla tekemättä lumisateen takia. Kysymys kai kuului; ”Have you arrived?” Vastaus oli ei, ja on edelleen. Koen olevani noviisi, uusi ja vihreä... opettelen, kompastun ja yritän taas uudestaan. En jaksa uskoa että koskaan olisin valmis. Jäin miettimään papin kehotusta sisäisestä editoinnista, siitä miten usein olis hyvä miettiä mitä sanoo ja miten sanoo, monesti viisainta on olla hiljaa ja jättää sanomatt kokonaan. Olen kiivas, opettelen ystävällisyyttä, se on vaikea läksy. Koen olevani suvaitsevainen ja törmään liian usein omaan suvaitsemattomuuteeni, voi miten ihanaa olis kyetä olemaan vähemmän rosoinen, enemmän täydellinen.

Keskiviikkoon mennessä sunnuntain sanoma on jäänyt taka-alalle muhumaan, onneksi seuraavana sunnuntaina saa uuden kourallisen ajatuksia pureskeltavaksi. Siksi mä käyn kirkossa. Ensi sunnuntaina on myös kaste, se jännittää, se tuntuu suurelta ja samalla huomaan pohtivani sangen pinnallisesti sitä mitä näytän siellä edessä, läpimärkänä uikkareissa ja t-paidassa.

Tunnelmaa keventääkseni siivosin käsilaukkuni ja kuvasin pitkästä aikaa editoimatta sieltä löytyneen... Olen aika hämmästynyt siitä, miten vähän siellä oli tarpeetonta, kourallinen roskia ja vanhoja kuitteja, M:n tabletin ”kynä”, simpukankuori, M:n rannekello. O:n aurinkolasit kuuluu autoon, ja synttärikakkukin on jo tilattu.

kalenteri, kakkuesite, apen lähettämä kirja, raamattu... silmätippoja, huulirasvaa, käsidesiä... käsityö, laastareita...

Lompakoksikin tituleerattavasta pikkulaukusta poimin siivouksen yhteydessä turhana lähinnä yhden kuolleen purkan, LactAid pillerit ja yhden kynän.

läjä erilaisia kanta-asiakaskortteja, vakuutuskortit, ajokortti, opiskelijakortti, kolme maksukorttia, shekkivihko, laastareita, lääkerasia, kaksi kynää...