Siirry pääsisältöön

tuolit vol.2

Lapset on viimeinkin sen ikäisiä että on mahdollista taas sisustaa. Ne edelliset ruokapöydäntuolit on hankittu Askosta tai Iskusta... Iskusta kai, joskus 90-luvun puolivälissä ja kyllähän ne hyvin on meitä palvelleet. Ensin kirsikkapuun värisiksi petsattuina sitten maalattuina; valkoiseksi, harmaaksi, violetiksi, tummanharmaaksi, valkoiseksi.... Tilalle on etsitty uusia tuoleja nyt jo useamman vuoden ajan. Tavoitteena kestävyys, ajattomuus ja järjellinen hinta. Yhdet tuolit meillä jo pyörähtikin, mutta laadun osoittautuessa huonoksi ne palautettiin sinne mistä tulivatkin.

Viime viikonloppuna tehtiin taas päätöksiä, ja tilattiin meille kahdeksan kappaletta italialaisia Casprinin Sabrina-tuoleja. Toimitusajan piti olla kaksi viikkoa ja yllätys oli suuri kun meille perjantaina soitettiin että ne voi käydä hakemassa. Samalla tilattu valaisin ei taas vastaavasti ehtinyt meille vielä huolimatta siitä että sen piti tulla ensin.

oishan ne toki saanut kotiinkuljetettunakin, mutta säästettiin yks satanen kun käytiin itse noukkimassa ne lavalle





ainakin ensikokemuksella ollaan tyytyväisiä, niin väriin, tyyliin kuin laatuunkin

Kommentit

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. ^^ huomasin kirjoitusvirheen ;)

    Kukas se olikaan, joka aikoinaan sanoi, että tuplamutsit ne vaan saa sisustaa. Se taisikin olla oikeassa :D Ja kun ajatellaan niin mitä väliä, jos viimeiset neljä vuotta meni pikkusumussa, nyt on loppuelämä aikaa sisustaa ;) Ihanat tuolit ja vaikuttavat tukevilta, mutta näyttävät kauniin keveiltä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän