Siirry pääsisältöön

pullopostia

minä ja martta ja KK illalla sängyssä


Hei Minna,

Pullopostini tavoittaa sinut vähän myöhässä, niin kuin pullopostilla nyt on kai tapanakin. Pyysit vastaamaan ja vastaan, sen pyydetyn kuvan kanssa.

Olen ollut Kodin Kuvalehden lukijana jo 25-vuotta. Alkuun luin lehden töissä, lainaten sen lehtihyllystä lounastauoksi – oli kahdeksantoistavuotias. Rakastuin ja ihastuin lehteen joka oli omassa mielessä leimattu keski-ikäisten tätien lukemiseksi.

Jossakin vaiheessa siirryin tilaajaksi ja kun me muutettiin tänne Seattlen laitamille, tilasi Anoppi lehden joululahjaksi. Niin on ollut jo vuodesta 2002. Kodin Kuvalehti on tervetullut tuulahdus Suomesta postilaatikossa. Sen juttujen mukana on tullut itkettyä ja naurettua, lasten vauvavuosien aikana lehdet pinoutuivat ja jäivät lukematta joskus kuukausiksikin. Lopulta ne kuitenkin aina päätyivät käteen illalla sängyssä.

Niin on nytkin. Aloitin työt monen kotiäitivuoden jälkeen ja kaikki aika tuntuu menevän näihin ruuhkavuosiin, akselille lapset kouluun – äiti töihin, ja sitten taas takaisin. Illalla uni tulee luvattoman aikaisin herätyskellon repiessä pois unen autuudesta jo ennen kuutta, jotta ehdin aamulenkille perheen koiranpennun kanssa. Lapset ovat jo koululaisia, meidän viisivuotiaat kaksospojat ja seitsemän vuotias prinsessa.

Monet lehdestä löytyneet reseptit on käytössä vuosienkin jälkeen, revenneinä ja repaleisina siinä kansiossa jonne kaikki ne parhaat reseptit on tullut tungettua. Niitten joukossa se maailman paras omenapiirakka, se jota meillä on tehty jo niin kovin monta vuotta.



Blogin kirjoittamisen aloitin maaliskuussa 2012, sen jälkeen kun se meidän prinsessa sai autismin diagnoosinsa. Sen jälkeen meidän perheen autistien määrä on kasvanut vielä yhdellä autistilla lisää. Elämä erityislasten vanhempana on ollut joskus raastavaa, usein humoristista ja kasvattanut lähestymään elämää monesta näkökulmasta. Blogi lukijoineen on minulle tärkeä, ja siksi julkaisen kirjeeni sinulle myös blogissani.

Keväällä olin mukana tekemässä juttua suomalaisista naisista maailmalla, ehkä se julkaistaan lehdessä vielä jossakin vaiheessa.


Yksis



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää