Tahdon Asiat

tammikuun 1. 2015 Huomenna on vuoden viimeinen päivä, se kolmassadaskuudeskymmenesviides. Mulla on työpäivä ja kesken työpäivän lapsen ortopedi. Fredden ja lauman tehtäväksi on annettu käydä ostamassa uudenvuodenhattuja ja torvia ja, ja... illalla syödään fondueta ja skoolataan tulevalle vuodelle varmaan jo kauan ennen vuoden vaihtumista. Ulkona Elsa on tehnyt maailmasta kimaltelevan. Me katsottiin kimaltavaa tietä matkalla kotiin niitten kahden leiriläisen kanssa, niitten joiden leiripäivistä tulikin suunniteltua pidempiä, niitten jotka on tiputettu aamulla leirille kirkon ovien auetessa ja noukittu kotiin viimeisten joukossa. Yläkerrassa kipsijalka katsoo telkkaria. On ollut hyvä vuosi. On ollut hyvä vuosi. On ollut hyvä vuosi, sellainen jonka voi päättää hymyillen ja toivottaa seuraavan tervetulleeksi ilman tarvetta huokaista helpotuksesta. Sellaisiakin vuosia on ollut. Niitä joina seuraavasta on toivottu edellistä parempaa. Joku saattaisi ajatella toisi...

Tulee taas maanantai ja arki. Kaikki olis ihan tavallista, mutta ei ole. Lauma on lomalla ja yksi laumasta makaa sängyssä kipsi jalassa ja taju kankaalla. Kaksi muuta kiipeilee pitkin seiniä koska sattuneista syistä me ollaan oltu kotona ja vaan kotona. Mulla on työpäivä, Freddellä on semityöpäivä. Semi, koska sen vastuulle jää tänään kolmikko. Se on tehnyt duunia iltamyöhään kipeän tietoisena siitä ettei se kuitenkaan saa tehtyä yhtään mitään koko päivänä. Mun homma on töiden seassa ja välissä soitella lääkäreihin, hoitaa pyörätuoliasiaa ja lähteä kotiin kesken päivän. Nelisen kertaa pyydän puhelimessa olevaa asiakasta odottamaan kun vastaan kännykkääni, onneksi ne mun asiakkaat on puhelimessa ja kuvittelee että mä hoidan niitten asiaa jutellessani kotisairaanhoidon, ortopedianklinikan ja lastenlääkärin kanssa. Ajatukset karkailee ja huomaan että kaksi kolmannesta omista ajatuksista jäi kotiin sen pienen potilaan luokse. Töissä on kiireinen päivä, ja klinikan vahvuudesta pu...

jouluaattoiltana joulupukin käynnin jälkeen Tapaninpäivän aamuna lastensairaalan käytävillä vaeltaa joukko vähän resuisen näköisiä vanhempia. Parta ajamatta, päällä ryppyinen paita tai jouluyöpaita. Tukka pystyssä ja kasvoilla joko edellisen päivän meikit tai ei meikkiä lainkaan. Kaikki näyttävät väsyneiltä, uni on ollut vähissä ja retki alakerran Starbucksiin on liki välttämätön. Palataan ajassa vuorokauden verran taaksepäin... jouluaamuun. Lauma tekee ennätyksen ja aamukuuden sijasta ne rynnii alakertaan vasta kahdeksalta. Edellisenä iltana me ollaan käyty läpi säännöt; ensin Martta ulos ja mutsille kahvia, sitten voidaan avata lahjoja. Arvotaan ensimmäinen vuoro, O voittaa ja saa aloittaa... Tuntia myöhemmin mulla on uusi naamanpesukone, toppaliivi, korvikset ja UGGin tohvelit. Laumalla on Xbox One ja tsiljoona peliä siihen, ja legoja ja Star Wars äijiä ja Shopkinseja ja kirjoja ja... Fredde on ilahtunut omasta pinostaan ja ne siirtyy yläkerran loftiin asentama...

se on pelottava elokuva Aatonaattona me katsotaan yhdessä telkkarista Charles Dickens:in Joulutarinaa, elokuvaa saiturin jouluyön painajaisesta. Tarinan kolmannessa osassa saituri Ebenezer Scrooge kohtaa tulevaisuutensa, kuoleman yksin ja ihmiset jotka ovat lähinnä ehkä helpottuneita kylmäsydämisen ilkimyksen poismenosta. Ebenezer putoaa unessaan omaan hautaansa, jonka pohjalla on miehelle tarkoitettu arkku. lenkillä me törmättiin maaoravaan Vähän myöhemmin mulla on kainalossa kuumeinen nuorimies. Mä selailen päivän uutisia tabletilla ja mies virittelee mun kanssa keskustelua; ”Äiti!” – Mmmm...niin, mitä? ”Miksi se Scrooge putos sinne vampyyrin kotiin? – Eiku rakas, se oli hauta-arkku. Meidät kaikki laitetaan sellaiseen sitten kun me kuollaan. ”Miksi?” – No kun se on tapana ja kaikki kuolleet laitetaan arkkuun. ”Laitetaanko meidät sit kans maan alle?” Tässä vaiheessa sen pienen kuumeisen pojan äänessä on hillittyä kauhua ja rivien välistä on helppo kuulla ne lausum...

Nyt on j-o-u-l-u-l-o-m-a... neljä päivää aikaa olla röhnöttää. Leikkiä ja katsoa elokuvia, pelata lautapelejä, rakentaa legoilla ja siemailla joulupukin loisteessa skumppaa. Tänään kun ajelin töihin ylhäisessä yksinäisyydessä mietin onko oikeasti koko maailma jo lomalla. Yöllä K yski. Kuuntelin sitä ja ahtaalle käyvää hengitystä. Puhelimessa sanoin Freddelle että lääkekaapissa on kortisonit, anna sitä – soitin lastenlääkäriin ja pyysin apteekkiin lisää. Töissä puhelimen soidessa taukoamatta laitoin asioita tärkeysjärjestykseen niin omassa kuin muittenkin elämässä. Oli se joka oli syönyt jo aviomiehensäkin morfiinit, ja se joka vasta ennen neljää huomasi astmalääkkeen olevan lopussa. Oli se nainen joka heräsi päiväänsä yskien verta ja poika joka pyysi ettei hänen äitinsä vielä  tänään saisi keuhkosyöpädiagnoosiaan. Sitten oli se mies jonka tietokonetomografia oli puhdas ja se toinen jolla ei ollutkaan perinnöllistä hengityselinsairautta. Kiireinen päivä. Soitin ...