maanantai 28. joulukuuta 2015

ostetaan uusi äiti



Tulee taas maanantai ja arki. Kaikki olis ihan tavallista, mutta ei ole. Lauma on lomalla ja yksi laumasta makaa sängyssä kipsi jalassa ja taju kankaalla. Kaksi muuta kiipeilee pitkin seiniä koska sattuneista syistä me ollaan oltu kotona ja vaan kotona. Mulla on työpäivä, Freddellä on semityöpäivä. Semi, koska sen vastuulle jää tänään kolmikko. Se on tehnyt duunia iltamyöhään kipeän tietoisena siitä ettei se kuitenkaan saa tehtyä yhtään mitään koko päivänä. Mun homma on töiden seassa ja välissä soitella lääkäreihin, hoitaa pyörätuoliasiaa ja lähteä kotiin kesken päivän.

Nelisen kertaa pyydän puhelimessa olevaa asiakasta odottamaan kun vastaan kännykkääni, onneksi ne mun asiakkaat on puhelimessa ja kuvittelee että mä hoidan niitten asiaa jutellessani kotisairaanhoidon, ortopedianklinikan ja lastenlääkärin kanssa. Ajatukset karkailee ja huomaan että kaksi kolmannesta omista ajatuksista jäi kotiin sen pienen potilaan luokse. Töissä on kiireinen päivä, ja klinikan vahvuudesta puuttuu klinikkakoordinaattori, pomo, toinen respiratory therapist ja yks assari. Klinikalla on poikkeuksellisesti kolme lääkäriä ja melkoinen vilske. Puhelin tuntuu soivan taukoamatta ja sairaanhoitajat kippaa mun pöydälle sitä sun tätä, sellaista minkä klinikkakoordinaattori hoitaa tavallisesti.

Kolmelta ajan kotiin vahdinvaihtoon ja huikkaan lähtiessäni olevani aamulla paikalla. Seuraavan kerran työ joutuu joustamaan torstaina kun O:n jalka kipsataan uudestaan. Onni on työ joka joustaa, se ei tässä maassa ole itsestäänselvyys. Freddestä kun on moneen ja paljoon, ja oikeastaan melkein kaikkeen – paitsi viemään näitä kolmea minkäänlaiseen lääkäriin. Sitäkin on kokeiltu eikä siitä seurannut mitään järjellistä. Kotiin tuli pino reseptejä eikä Freddellä ollut harmainta aavistusta siitä mitä lääkäri oli sanonut.

Kun kerkiän kotiin on mua vastassa yks nuori herrashenkilö bränikällä pyörätuolillaan. Sen naamalla on leveä hymy, kun se esittelee miten se osaa jo kelata ja kääntää. Käärin miehen peittoihin ja me lähdetään ulos katsomaan maailmaa. On ihan parasta nähdä sen taas hymyilevän. Martta lähtee mukaan. Moni on kysynyt miten koiran kanssa nyt käy, vahinkohan se oli, tuskin muakaan pistettäis vaihtoon jo töntteröisin yhteen lapsen kanssa niin että siltä katkeais jalka, vai laitettaisko kuitenkin? ”Ostetaan uusi törmäilemätön äiti.”




Huomenna on ihan tavis työpäivä, samoin keskiviikkona. Aamulla ajan M:n ja K:n luisteluleirille ja O jää Fredden kanssa kotiin. Tai ehkä ne lähtee retkeilemään Fredden toimistolle, onhan sillä nyt pelit ja vehkeet. Ainakin niitten tarttee käydä hakemassa invaparkkilupa ja fliseetä pyörätuolipeittoon. Mun tavoitteena on tehdä sisään tämän päivän ja torstain menetetyt tunnit. Ensi viikon haasteena onkin sitten koulu ja koulukyydin järkkääminen. 



2 kommenttia:

  1. Jopas teillä tapahtuu! Sisua ja voimia koko poppoolle - äiteelle erityisesti :)!

    Muutama vuosi sitten käly joutui samalla tavoin koiran yliajamaksi. Paitsi että ensimmäisissä kuvissa ei näkynyt mitään - käly köpötteli pariviikkoisen Suomi-lomansa murskapolvellaan, kävi ties missä koirankoulutuskentillä konuamassa ja ihmetteli vain, kun koipi on niin pahuksen kipeä. Kotimaahan palattuaan meni uusille kuville ja murtumahan siellä oli.
    Niin että kyllä tuollainen iso koira saa monenmoista aikaan koheltaessaan ja tahattomasti - kälyn tapauksessa äärettömän hyvin koulutettu ja tottelevainen veijari oli vain tullut luo poikkeuksellisen innokkaasti, jäi jarrutusmatka liian lyhyeksi.

    Niin että ei mitään vaihtokoiria - tai vaihtoäitejäkään sen puoleen ;) - samalla tavalla kuitenkin koohottavat ne vaihdokitkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Sisulla tästäkin taas selvitään... ja joo samalla tavalla ne kaikki koohottaa :)

      Poista

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.