Siirry pääsisältöön

ruuhkamitä?



Sitten iski flunssa – mulle. Keskiviikon sinnittelin chiliteen voimalla töissä ja yritin olla yskimättä kauheesti puhelimessa. Torstaina kävin hoitamassa tärkeimmät ennen kuin ajelin takaisin kotiin, nappasin Martan kainaloon ja painelin pehkuihin. Heräsin ennen kolmea puhelimeen.

päivälliseksi meillä oli "chicken dunmplings"


Huomenna olis taas ortopedi, tiistaina alkaa jäbän fysioterapia ja sitä seuraava viikko yhtä säätöä noitten kehityskeskusteluitten kanssa ja tietty siihen lykätään vielä pari erityisopetussuunnitelmapalaveriakin. Töissä tarttis noin periaatteessa olla maanantaista perjantaihin, puoliysistä viiteen. Menee vaikeeks.

Tääkin viikko on ollut yhtä säätämistä. Milloin on joku helkutin monsuunisade joka sekoittaa koko kaupungin liikenteen ja milloin kaikki nyt vaan säätää muuten vaan. Koulukuljetuksilla ei ole tarjolla yhtään bussia invahissillä ja Fredde on aika hajalla ajaessaan kolmikon ensin aamulla kouluun ja sit iltapäivällä koulusta kotiin tai iltikseen.

Tiistaina lähdin duunin monsuunisateen huomioon ottaen – 7:30 – oikeesti mun työmatkaan menee 25-35 minuuttia, ilman liikennettä 20 minuuttia... Olin perillä kolme minuuttia myöhässä 8:30. Illalla sama harjoitus toiseen suuntaan vei seuraavan tunnin. Ajoin tyttäreni partioon kävin apteekissa ja hain sen partiosta. Olin kotona 19:30. Ei muuta kuin kauha käteen ja keittämään... ensin lapsille ja sitten aikuisille. Siinä vaiheessa kun sain lautasen ja viinilasillisen eteeni meidän prinsessalla kilahti.

Onhan tästä ollut varoitusmerkkejä ilmassa... Maanantaina se ei halunnut mennä kouluun. Se oli väsynyt ja valitti ettei voi hyvin. Oli vielä jumppapäiväkin ja ihan samalla tavalla kuin suomalainen koulujärjestelmä opetti mut sangen menestyksekkäästi vihaamaan liikuntaa, opettaa amerikkalaisen koulujärjestelmän jumppaope ihan samaa. Meidän kalliokiipeilijä irvistää jokaisena liikuntatuntipäivän aamuna. Sit oli joululoma ja se että mä oon ollut keskimääräistä enemmän töissä joulun jälkeen ja pientä riitaa koulukavereitten kanssa ja...

Tiistai-iltana Fredde kantaa meidän keijukaisen yläkertaan. Toki se painaa 30 kiloa ja on miltei 135cm pitkä, ja matkalla se sylkee ja lyö ja potkii ja puree. Mä seuraan perässä kädessä tukku lääkkeitä. Kun se ei enää raivoltaan saa henkeä pyydän Freddeä hakemaan paperipussin. Mä pidän meidän prinsessasta kiinni ja kuiskaan sen korvaan että kaikki järjestyy. Hyperventilaatiokohtauksen rauhoituttua se saa otettua diapaminsa, ja mä kuiskaan että mä laulan sille kunnes se nukahtaa. Se ottaa paperipussin takaisin vielä muutaman kerran, lopulta rauhoittuen kyynelten kostuttamaan uneen. Nämä on niitä hetkiä kun karvaisesti muistan olevani kahden erityislapsen äiti. Ei kaikissa perheissä hengitellä paperipusseihin ja jaeta kaapista pameja pahimpaan elämäntuskaan.

Keskiviikkona M jäi kotiin, se on näitten tilanteitten jälkeen niin puhki ettei siitä ole menemään kouluun. ”M isn’t feeling well, and will be staying at home today” Fredde nauraa että voihan sen noinkin ilmaista, koulussa ne tietää jo kahden ja puolen vuoden kokemuksella mistä on kyse.


Niin että tammikuun alku kaikkineen on ollut niitä ”ruuhkavuosia” karmeimmillaan. Yhtä totaalista kaaosta. Se mitä en voi olla miettimättä että ainakin tässä täkäläisessä ruuhkassa kukaan ei pääse yhtään mihinkään, että eikä niille ruuhkavuosille pitäis kuitenkin olla joku parempi, kuvailevampi nimitys. Meillä kun ruuhkaa kuvailee lähinnä totaalinen pysähdys, ja tää kaaos on kaukana pysähtyneisyydestä.

matkalla hakemaan laumaa koulusta tänään

Kommentit

  1. Oho, ihanko oikeesti Jenkeissä annetaan diapameja lasten, esim Aspergerlasten raivarikohtauksiin. Onko se ihan normijuttu ja yleistä? Munkin erityislapset saivat lukemattomia vastaavia raivareita aikoinaan, mutta kukaan ei koskaan edes ehdottanut täällä Suomessa mitään rauhoittavia lääkkeitä. Ihan vaan pitelemällä kiinni, vaikkapa pitkäänkin, mentiin läpi ne kohtaukset ja pikku hiljaa tilanne rauhoittui.

    Tsemppiä teidän haasteisiin!

    Mimma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä jenkeistä, mutta meillä annetaan ihan yhteistyössä lastenpsykiatrin ja lapsen oman pediatrin kanssa. Ei niitä usein tarvita, kerran tai kaksi tai kolme vuodessa mutta silloin kun tarvitaan, niin tarvitaan. Kyseessä ei myöskään ole raivari vaan totaalisesti yliäyräittensä mennyt ahdistuneisuuskohtaus, josta toipumiseen menee sen paminkin kanssa toista vuorokautta.

      Ei meilläkään tavallisia raivareita ja kiukkuja lääkitä :)

      Poista
  2. Hei, ihan aiheen vierestä. Törmäsin juuri juttuun, jonka mukaan USA:ssa hehkutetaan yleisesti ihan överisti Suomen koulutussysteemiä. Ootko itse törmännyt tähän siellä?

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1452843832939.html

    Itse rakastin koulun liikuntatunteja. Samoin mun pesue nykyään. Onneksi M:llä on kivat kiipeilytunnit ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hehkutetaan :) Osin ihan aiheesta ja osin vähän aiheen vierestäkin... Täällä uskotaan että suomalaiset opettajat työskentelee luokkahuoneessa, neljä tuntia päivässä, saa samaa liksaa kuin lääkärit ja juristit, ettei lapsilla ole läksyjä eikä koulussa arvioida oppilaiden edistymistä mitenkään.

      Mä uskon että liikunnanopettajalla on ihan valtava vaikutus siihen millaisena koululiikunnan kokee. Mun opettaja muisti aina muistuttaa kuka oli hyvä ja kuka huono ja kaikki joukkueet valittiin kunujaolla.

      M:n opettaja vastaa taas sellaista amerikkalaisen kouloun jumppamaikan stereotypiaa. Pystytukkainen äijä jolla on sellaiset seiskytluvun jumppashortsit jalassa, tennissukat polvissa ja pilli kaulassa... ja sit juostaan ja punnerretaan ja punnerretaan ja juostaan.

      Poista
    2. Mä näin tuon artikkelin. Se huvitti mua siinä mielessä, että yleensä kukaan ei edes tiedä missä Suomi on, saatika minkälainen koulutusjärjestelmä siellä on. Siinä mielessä ihan ymmärrettävää, koska eihän suomalaisetkaan juuri tunne muiden maiden systeemejä. Oma mielipiteeni on, että Suomessa tuudittaudutaan liikaa hyviin pisa tuloksiin ja omaan erinomaisuuteen.
      Toivoisin kyllä, että täällä usa:ssa lapsilla olisi enemmän välitunteja, mutta muuten omien lasten koulussa on erinomaiset opettajat ja opetus.

      Poista
    3. En tiedä tuudittaudutaanko, enää ainakaan. Pisa-tuloksethan on selvässä laskussa ja enemmän palstatilaa saa huolestunut ulina siitä :)Aiempaa enemmän puhutaan myös siitä, että kouluviihtyvyys on Suomessa tosi huonolla tolalla, vaikka kaikki mahdollisuudet olis parempaan. Sitä sietääkin pohtia.

      Se on mielenkiintoista myös, että kaikkien Pisa-hehkutusvuosien aikana suomalaiset opet on olleet aika hiljaa. Ei ole lähdetty röyhistelemään eikä antamaan pompöösejä lausuntoja (poikkeuksena muutamat pisalla ratsastavat virkamiehet). Mun lähipiirissä on paljon opettajia, ja kaiken sen ulkopuolelta tulevan hehkutuksen takana he ovat suhtautuneet koko pisahössötykseen hymähdellen ja aika kriittisestikin. Se on musta tervettä. Ja ilmeisesti myös koulutusvientiä ulkomaille tehdään osittain terveellä pohjalla - mun lasten ope lähti täksi vuodeksi koulutusvientihankkeeseen Arabiemiraatteihin, jossa kysyntää riittää, ja mitä sitä hanketta olen seurannut, niin se ei perustukaan "maailman paras koulu"-pisa-löpinään vaan korostaa opettajien pitkää koulutusta, vapautta ja itsenäisyyttä toimia luokassa jne.

      Poista
    4. En olisi niin vakuuttunut siitä, että kouluviihtyvyys on jotenkin huonolla tolalla Suomessa. Esim murkkuikäisten kulttuuriin kuuluu Suomessa"coolisti" urputtaa, miten koulu on mälsää. Oikeasti moni, jopa murkku, menee mielellään kouluun. Siellähän saa hengata niitten samanikäisten vastakkaisen sukupuolenkin edustajien kanssa ihastuksineen kaikkineen.

      Itse viihdyin tosi mainiosti koulussa ja samoin kolme koululaistanikin. Yläasteikäinenkin poika tykkää, kun saa tehdä milloin kotitalouden tunnilla milloin muilla tunneilla ryhmätöitä tyttöjenkin kanssa, joista osa on kuulema niin ihastuneita häneen. (Ihme kyllä, murkku on näistä vielä uskoutunut mulle.) Muutkin lapset tykkää ja erityisesti siitä, että on kokeita ja niistä saa numeroita. Ehkä, jos koulu ois heille vaikeaa, viihtyminen ei ois niin hyvää. Ainakin välkyt oppilaat usein viihtyvät, kun saavat paljon positiivista huomiota. Toisaalta, jos sattuu joutumaan koulukiusatuksi, elämä voi olla kyllä niillä lapsiparoilla olla melkoista h..vettiä. Vaihtelee siis tosi paljon varmasti tuo viihtyvyys Suomenkin kouluissa. Mutta itse olen havainnoinut, että ne, jotka eivät ole joutuneet kiusatuiksi yleensä viihtyvät hyvin ja moni jopa ikävöi lomilla kouluun.

      Kiusaamisen ehkäisyyn ja lopettamiseen on onneksi se KiVa-systeemi, joka on monessa tapauksessa auttanut. Toki töitä varmasti sillä saralla riittää.

      Mutsi

      Poista
    5. Anna, ei tuudittauduta. Opetussuunnitelmaa, ja sen myötä kaikkea kouluun liittyvää (kaikkea opettajien roolista oppilaiden osallistamiseen ja jokaikisen oppiaineen tavoitteisiin ja sisältöihin) uudistetaan tasaisin väliajoin. Tämä työ on jokaisessa koulussa, jokaisessa kylässä ja kaupungissa meneillään parhaillaan, työhön osallistuu jokainen koulumaailmassa työskentelevä.

      Poista
  3. Salaperäinen, mä tarkoitin että lähinnä ihan tavalliset tallaajat tuudittautuvat niihin hyviin pisa tuloksiin. Alan ammattilaiset varmaan osaavatkin suhtautua paljon kriittisemmin kehitykseen.

    Mä kyllä kerron täällä ihan mielelläni opettajille ja kaverien vanhemmille, miten Suomessa on tosi erilainen systeemi ja miten hyvin se toimii siellä. Yleensä ihmiset kuuntelee kiinnostuneena, mutta huomaa että ovat silti eri mieltä.
    Suomi pärjää hyvin, koska koulutus on niin tasa-arvoista ja tasapäistävää. USAn kaltaisessa isossa maassa on näitä huippu kouluja, missä omatkin lapset on ja sitten niitä joissa lukioikäisetkään ei osaa kaikki lukea.

    VastaaPoista
  4. Mutsi, minä viihdyin myös tosi hyvin koulussa ja mun lapset samoin, mutta kansainvälisissä vertailuissa suomalaislasten kouluviihtyvyys on huonolla tasolla. Samoin koulutusjärjestelmän laatuun (esim. mitattuna sillä, mikä osuus valtion budhetista menee koulutussektorille)suhteutettuna koulupudokkaita on paljon, niitä siis jotka ei etene jatkokoulutukseen peruskoulun jälkeen.

    Yksi selvä syy on musta se, että kodin ja koulun yhteistyö on Suomessa tosi vähäistä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän