Siirry pääsisältöön

13. 14. ja 15. luukku - rääpäle


On sunnuntaiaamu, viikon paras aamu miltei poikkeuksetta. Talossa on vielä hiljaista, muut nukkuvat ja kahvi höyryää kupissa. Joulukranssi valaisee pimeää ikkunaa aamun hämärässä eikä ole kiire mihinkään. Pieni ruttana on löytänyt lämpimän paikan mun sylistä ja leikkii mun kirjoittaessa hupparin nauhoilla, me vasta tutustutaan tyyppi pysähtyy mun tehdessä liian nopean liikkeen tai kun sähköposti kilahtaa, minä taas yritän olla paikallani ja hiljaa.



13. luukku - poni


Tämä on se luukku jossa Fredde ostaa taas auton, tai oikeastaan minä ostan auton Freddelle. Takana on usemman vuoden viivytystaisto ja asemasota. Fredde kun jostakin käsittämättömästä syystä tuntee valtavaa vetoa amerikkalaisia muskeliautoja kohtaan ja mun mielestä ne on älyttömintä mitä maa päällään kantaa, no ei ehkä älyttömintä, mutta turhakkeita kuitenkin. Fredde on kuitenkin halunnut sellaista jo kauan ja joutunut raukka tyytymään sellaisiin tylsiin vaimon hyväksymiin korvikkeisiin kuin Audi S5 ja BMW 340i. Olen yrittänyt, oi miten olenkaan yrittänyt tarjoilla tilalle kaikkea maan ja taivaan väliltä, viimeinen korvike oli Alfa Romeo Giulia eikä sekään tappanut miehen kaipuuta Mustang Shelbyyn, Dodge Challenger Hellcatiin tai Mustang GT:hen. Päinvastoin, ihminenhän tunnetusti haluaa sitä mitä ei voi saada. Osta rakas vaikka Porsche...

Perjantaina mies sai Mustang GT:nsä, konepellin alla 480 hevosta, ilmastoa säästävä V8 ja kiihtyy nollasta sataseen 4:ssä sekunnissa, vehje joka pitää koko naapuruston takuuvarmasti hereillä paukkuessaan. Eihän siinä tosiaankaan ole mitään järkeä, mutta jotenkin mä löysin itseni allekirjoittamassa kauppakirjaa tästä laitteesta.



14. luukku - rääpäle


Rääpäle. Adoptioyhdistyksen kissahuoneessa on kaikenikäisiä ja kokoisia kissoja. Jokaisen häkin ovessa lukee se mitä kissasta tiedetään, arvioitu ikä, terveydentila ja sukupuoli. Tättiksen keskittyessä ihastelemaan mä kyselen kysymyksiä. Samalla vastaan meille esitettyihin kysymyksiin. Olen täyttänyt esitietolomakkeen – kolme kouluikäistä lasta, koira, omakotitalo, ollut kaksi kissaa, ei kissaa tällä hetkellä. Kissanpentuja ei adoptoida perheisiin joissa on pieniä lapsia tai joilla ei ole aiempaa kokemusta kissoista. Viereisen häkin kaksikko pitää adoptoida yhdessä, alla on jo vuodenikäinen jättiläinen.






Löytynyt metsästä äitinsä ja kuolleitten sisarustensa kanssa. Laiha reppana. Todennäköisin tarina on että äiti on hylätty kun omistajalle on selvinnyt että se on raskaana. Äiti on uudelleensijoitettu perheeseen, rääpäle on ollut viikkoja adoptioyhdistyksen eläinsairaalassa aliravitsemuksen ja hengitystieinfektion takia. Tänään se on vapautettu adoptioon. Syö huonosti, edelleen alipainoinen, kolmetoistaviikkoisena alle kilon. Tättis katsoo mua ja sen silmät on täynnä sydämiä, pentu on kiivennyt Tättiksen olkapäälle.

Pelottaa!

Hetkeä myöhemmin täytän adoptiosopimusta. Tättis on valinnut nimenkin, Maeve. Vakuutuspaperit, sopimus, mikrosiru, eläinlääkärintodistus, rokotuspaperit. Pahvilaatikon reiästä tulee ulos pieni käpälä, ennen kuin ehdin varottaa on lapsen sormessa verinen naarmu, kaivan sateessa käsilaukusta laastaria samalla kun tasapainottelen kissalaatikkoa jalkojen välissä.




Takiainen.

Kentsu ja Maeve


Kentsu ja Maeve


15. luukku – sunnuntai


Vajaassa vuorokaudessa ollaan tultu pitkä matka. Maeve rohkaistuu silmissä. Se on kiinnostunut ympäristöstään, pitää ihmisistä ja janoaa kosketusta. Mietin että miten niin ei syö, meillä se syö kuin hevonen. Tuntuu että sillä on pohjaton vatsa ja jatkuva nälkä. Illalla se pysäköi itsensä lankakorin turvaan, tänään se on siirtynyt mun jalkoihin pöydän alle.

Huomenta!


Martta tottui kesällä kissaan joka oli meillä hoidossa. Se on vähän häkeltynyt ja mustasukkainen mutta muuten pärjää tulokkaan kanssa hyvin. Maeve on kiinnostunut koirasta ja jahtaa sen heiluvaa häntää. Odotan sitä hetkeä kun löydän ne nukkumasta samasta sängystä, en usko että siihen menee montaa päivää. Lapset opettelevat käsittelemään rääpälettä. Muistutan niitä että kissanpennut tarvitsevat lepoa, että nenää ei kannata työntää liian lähelle ja että Maeve tulee lähelle sitten kun haluaa. Kentsu pärjää sen kanssa parhaiten kolmikosta. Se istuu kissan vieressä tuntikausia. 

On sunnuntaiaamu, kahvi höyryää kupissa – nyt jo kolmas kupillinen. Kaksi pelaa Minecraftia alakerrassa, Kentsu katsoo Youtubea mun jaloissa. Fredde on omalla koneellaan pöydän toisellapuolen. Maeve on nukahtanut mun syliin. Viikon paras päivä.





Kommentit

  1. meillä on ollut yksi maatiainen, vähän surullisista olosuhteista. Se ei missään vaiheessa pystynyt uskomaan, että ruoka riittää. Niin että sitten kun tuo pieni söpöläinen on voimistunut ja kasvanut (reilu vuosikkaana), kannattaa seurata ettei se syö itseään liian hyvinvoivaksi :)

    Vaan onpas se kyllä erinomaisen sydämeenkäyvän suloinen <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marika! Joo, ollaan huomattu että raukkahan söis itsensä hengiltä jos sais... on kuulemma tyypillistä näille löytölapsille. Nyt sillä on tarkka eläinlääkärinlaskema 220kcal/vrk dieetti.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän