Siirry pääsisältöön

8. luukku - pähkinänsärkijä

Jokaisella perheellä on omat joulutraditionsa. Yhdet lähtee aurinkoon, toiset jonnekin missä lumi kinostuu hangeksi. Oman perheen jouluperinteet on ehkä vähän... no, kaupunkilaisia. En osaa tehdä kauralyhdettä linnuille, okei, varmaan osaisin jos yrittäisin, mutta ne houkuttelee villieläimiä ja jätän mieluummin karhut ruokkimatta. Aamulla seurasin haukan puuhia lähipuussa. Mutta siis omiin joulunajan perinteisiin ei kuuluu kuusen hakeminen kotimetsästä, eikä siihen kuulu moni muukaan suomalaiseksi koettu asia, eihän me edes syödä niitä laatikoita tai rosollia.

Meidän jouluperinteisiin kuuluu baletti. Muistan lapsuudesta Pähkinänsärkijän taian. Muistan tervapadat Aleksanterinteatterin ulko-ovilla ja niistä lähteneen tuoksun pakkasillassa. Käytiin koululuokan kanssa katsomassa Kansallisoopperassa kun Nina Hyvärinen oli hiiri, muistan miten yritin tunnistaa luokkatoveria hiirilaumasta.  Meidän kolmikko on käynyt joulun alla Pähkinänsärkijässä jo vuosia. Tättis taisi olla ekalla kierroksella kolme? Ehkä? Kai? Mutta siis baletissa me käydään jouluisin.

Tämä joulu on aivan erityisen tärkeä sillä oma kummilapseni tanssii Pähkinänsärkijän Klaarana  omassa balettikoulussaan ja tietysti me oltiin siellä katsomassa ja kannustamassa nuorta tanssijaa. Tässä kuvasatoa esityksestä. Viikon päästä me mennään sit katsomaan se pitkä esitys osavaltion balettiin, tällä kertaa kummitytön ja Tättiksen kanssa.














Kommentit

  1. muistan pettymyksen kun suurinpiirtein aikuisena pääsin ekaa kertaa elämässäni balettiin.
    Niistä tanssijoista kuului koko ajan töps-töps-töps.
    (ja olin ihan kohtalaisen kovatasoisen seurueen esitystä katsomassa)
    Ei ollut yhtään samanlaista kuin television eteerinen baletointi, saati sitten samanlaista kuin lapsuuden tyttökirjojen tinkimättömät sankarittaret.
    Tästä pettymyksestä kumpusi sittemmin yliopistoaikojen draamaryhmälle joulushown norsubaletti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun baletinopettaja Airi Säilä aina painotti sen karttakeppinsä kanssa että oikea tanssijatar osaa hyppiä hiljaa... se ei kai kuitenkaan ole ihan mahdollista vaikka rakennetaanhan ne lattiat kai niin että hypyistä parhaimmillaan tulee miltei äänettömiä.

      Poista
    2. eivät ne venäläiset tanssijat tietenkään tömistelleet, mutta kuuluuhan niistä kärkitossuista sellainen töps-ääni kun pienet joutsenet menevät :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi