Siirry pääsisältöön

4. luukku - on kuusi tuotu huoneeseen


2019


Joulukuusi, tuo rakas, rakas puu. Lapsena kuusi haettiin aatonaattona ja tuotiin sisään sulamaan, koristella sen sai vasta jouluaattona. Puu löytyi joulukuusikauppiaalta Punavuoresta ja muistan senkin vuoden kun kuusiehdokas noudettiin Sipoon metsistä ja se sai lähteä suoraan ulos olohuoneen ikkunasta äidin hylättyä kandidaatin. Sinäkin jouluna kuusi kannettiin sisään Fredrikintorilta. Joulukuusi koristeltiin ennen joulurauhan julistusta ja vasta siitä alkoi joulu.

2011

Kun muutin ensimmäiseen omaan kotiin, oli itsestään selvää että mulla olisi joulukuusi ja että se kuusi tulisi paljon aikaisemmin kuin lapsuudenkodissa. Ehdin asua itsekseni kai reilun kuukauden ja sitten kuvaan astui Fredde. Fredde joka tuli perheestä jossa joulu oli lähinnä väistämätön pakko, juhla joka juhlittiin koska niin kuului tehdä. Mies oli vähän tuskaisena kun sinä ensimmäisenäkin jouluna meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin kannettiin kuusi, Vuorimiehenpuistikon kuusikauppiaalta. Siinä se oli, syntymäpäivälahja minulle - joulukuusi.

2014


Muistan ensimmäisen joulun täällä. Me asuttiin väliaikaisasunnossa ja joulukuusenvirkaa toimitti surullisen näköinen ruukkukukka, se on ainoa joulu kun minulla ei ole ollut joulukuusta. Sinä jouluna katselin kaihoisasti suomalaisnaapureitten joulupuuta, sitä jonka ympäri kulki junarata ja joka oli kaikkien kummastukseksi noudettu jo heti kiitospäivän jälkeen. Se oli rakkautta ensisilmäyksellä, olin saapunut omaan jouluparatiisiin, paikkaan jossa joulua sai viettää kokonaisen kuukauden.

2015

Seuraavana jouluna meillä oli taas joulukuusi. Vuosien mittaan joulupuun lajike vaihtui ja lopulta palattiin siihen jonka Fredde ystävällisesti nimesi suomalaiskansalliseksi raakuksi, sellainen missä oksat olivat harvakseltaan ja runko näkyi kauniisti. Kaikista paras joulukuusi meillä oli sinä vuonna kun Tättis oli syntynyt. Se ei varissut vaan kasvatti keväiset kuusenkerkät jouluaatoksi ja surin kun siitä lopulta täytyi luopua – kuusenmurha.

2016


Kun joulukuusi saapuu taloon parhaimmillaan tai pahimmillaan jo marraskuun 20. päivän paikkeilla on kuusirukka koetuksella ja kuusenhoitajan stressikerroin korkealla. Oli meillä niitäkin vuosia kun puuhun ei saanut koskea enää jouluviikolla, sillä neulaset olivat kiinni lähinnä pyhällä hengellä, heti Tapanin jälkeen puu päätyi puutarhajätteeseen. Varovaisesti Fredde ehdotti muovipuuta ja minä tyrmäsin ajatuksen aivan totaalisesti kunnes muutin mieleni. Nyt meillä on kolmatta joulua talossa tekokuusi, on sillä nimikin – Snow – ja mun on pakko myöntää että jos ohitetaan se valojen kestävyydestä aiheutuva kevyt paine niin onhan se kätevää, ei ekologista ja vihreetä, mutta aivan järjettömän kätevää että joulukuusen voi nostaa kiitospäivänjälkeisenä aamuna autotallista olohuoneeseen ja laittaa töpselin seinään.

2017


Amerikkalainen kuusi on usein sellainen - muodikas. Monessa kodissa on useampi kuusi, se mikä näytetään vieraille ja sitten ne muut, ne jotka lapset ovat koristelleet ja se missä on lasten tekemät koristeet. Meillä kuusia on edelleen vain yksi ja siinä on suloisessa sekamelskassa kaikki siitä eskarissa tehdystä kimalteisesta nenäliinasta, ulkohuussin ja lahjaksi saatujen koristeitten kautta tonttuihin ja enkeleihin. Mitä enemmän, sitä parempi. Joku muu on varmasti toista mieltä sillä onhan meidän kuusessa niin lintuja kuin kalojakin. Muutama kuitenkin pysyy... ne valanvannontatilaisuudessa käteen työnnetyt tähtiliput, suomenliput ja koirakoristeet. 

Joulukuusi. Tuo rakas, rakas puu. Kaksi joulukuuta takaperin sain syntymäpäivälahjaksi sen junankin. 

2018


Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää