Siirry pääsisältöön

6. luukku - itsenäinen vai itsepäinen




Tiskikoneessa on vettä vaikka pesuohjelma on päättynyt jo aikaa sitten. Kosteus on höyrystynyt laseihin ja lautasiin, vesi on sameaa ja saippuaista. Sadattelen itsekseni sillä tämä ei ole ensimmäinen ja tuskin on viimeinenkään kerta, perkeleen kone, kunhan siitä ei nyt olis pumppu rikki vaan ”vain” poistoputki tukossa. Poistoputken osaan korjata itsekin, pumppu on sen verran kallis että täytyy miettiä koko värkin vaihtamista uuteen. Lapioin marimekon yöpaidassa kontillani vettä tiskarinpohjalta leivontakulhoon desin mitalla, se on kokemuksen mukaan paras ase sillä ne vesilitrat levittäytyy aika laakeina sinne koneen pohjalle, kun kone on noin suunnilleen tyhjä, haen autotallista työkalupakin ja irroitan koneen ensin keittiöntasosta ennen kuin vedän sen ulos. Taustalla pyörii itsenäisyyspäivän kunniaksi linnanjuhlat; ”Nyt kättelyvuoroon on tulossa kokoomuksen kansanedustaja se ja se puolisonsa sen ja tän kanssa... tässä tulee vuorineuvos tämä ja tuo, eikun oliskohan se sittenkin...” Fredde ei osallistu näihin hommiin, itsenäinen suomalainen nainen on tarvittaessa myös putkimies-maalari-sähkäri tai tiskikoneen korjaaja. Fredde osallistuu vasta siinä vaiheessa kun diagnostiikka on tehty. Tiskikoneen korjaaja kutsutaan vasta siinä vaiheessa kun on pakko, tällä kertaa taitaa olla pakko - poistoputki on ihan jees, pumppu on rikki ja sen vaihtamisen jätän jopa minä ammattilaiselle.



Suomalainen nainen selviää mistä tahansa, se on se oppi minkä olen kotoa mukanani vienyt maailmalle. Suomalainen, itsenäinen, nainen käyttää vasaraa ja ruuvimeisseliä siinä missä sahaa ja kirvestäkin, naulan upotessa seinään vähän liian sutjakasti poraa suomalainen nainen seinään propun. Se on vähän kunnia-asiakin, että minä osaan – ihan itse, kunnia-asia niin pitkälle että hetkittäin herää kysymys siitä onky kyse sittenkään itsenäisyydestä vai ehkä kuitenkin itsepäisyydestä. 



Olen kasvanut itsenäisessä Suomessa siihen että saan valita. Saan valita mitä sanon ja miten ajattelen. Saan korjata tiskikoneen ja ihan yhtälailla Fredde saa olla korjaamatta sen. Vapaus valita. Vapaus päättää. Vapaus tulla kuulluksi ja kuunnella. Oikeus näkyä ja tulla nähdyksi. Itsestäänselvyyksiä jotka niin monelta muulta tässä maailmassa puuttuvat.

Linnan juhlat jatkuvat taustalla. Kuuntelen miten haastateltava kertoo että televisiointi tuo suomalaisten idolit lähelle ja näin jokainen saa osallistua linnan juhliin. Ai idolit? Mitkä idolit? Onhan siellä juhlissa toki kaikenlaisia osaajia mutta päällimmäisenä mielessä on edelleen poliitikot, heistä ei taida kovin usein ihan idoliksi asti olla.



Lupasin lapsille että illalla katsotaan Tuntematon Sotilas, se uusi jota en ole nähnyt. Me sytytetään kaksi kynttilää ja avataan pullo kuohuvaa. Itsenäisyyspäivänä. Hyvää syntymäpäivää Suomi!

Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää