23. luukku - hyvää joulua

Aatonaattoaamu valkenee massiivisessa hammassäryssä. Soitan ensin omalle hammaslääkärille – lomalla. Sen jälkeen päivystysnumeroon, mihin jätän viestin. Päivystävä hammaslääkäriasema on sekin kiinni, koska joulu. palaavat joulun jälkeen. Jouluna tämä maa laittaa ovensa kiinni. Oma hammaslääkäri soittaa takaisin myöhemmin ja antaa toimintaohjeita. Saan lopulta iltapäiväksi ajan juurihoitoon – hammaslääkärini suhteilla. Leukaa pakottaa ja taitaa tuo poski olla aavistuksen turvonnutkin... olis pitänyt joo hoitaa aiemmin, niin kuin kolme vuotta sitten kun lääkäri ekaa kertaa sanoi että Suomessa parikymmentä vuotta sitten juurihoidettu hammas pitäis hoitaa uudestaan. Se ei vaivannut, eikä siis ollut ihan ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä. Nyt se kyllä on prioriteettilistalla kärjessä, mun prioriteettilistalla, ei hammaslääkäreitten. 

Joulu tulee silti.

Jokaisessa sängyssä on puhtaat lakanat. Lasten huoneet on siivottu ainakin hetkeksi. 

Illalla tulee ystävät glögille. Saa nähdä miltä mun naama näyttää siinä vaiheessa. Ehkä se juurihoitaja saa sen asettumaan ainakin muutamaksi päiväksi. Hammaslääkäri soittaa, pääsen juurihoitoon tuntia odotettua aiemmin. Juuri tällähetkellä se saattaa olla joulun paras lahja - juurihoito. 

Alakerrassa yskii ja pärskii sairas lapsi. Kuumettakin sillä on.

Joulu tulee silti.

Huomenna on jouluaatto.

Lahjat on paketoitu, paitsi ne muutamat jotka edelleen pitäis tuunata valmiiksi. Mietin olenko unohtanut jotakin autotallin kätköihin. Joulusukkien sisältö odottaa huomista aamua autotallissa. Me hoidetaan sukat pois alta aattoaamuna ja aattoiltana avataan ystäviltä saadut lahjat. En ole koskaan oikein kässännyt sitä joulusukkajuttua jouluaamuna kun väistämättä ne isommat paketit polttelee siellä kuusen alla. Joulusukista on kaikille enemmän iloa kun ne availlaan lievittämään jouluaaton painetta, pieniä ja tarpeellisia juttuja ja jotakin tekemistä odotuksen tunteihin. 

Kinkku menee uuniin huomenna aamupäivästä, samoihin aikoihin kun me istahdetaan pöydän ääreen riisipuurolle, sille missä on se manteli, ja kuunnellaan kuinka Suomen Turku julistaa joulurauhan. Fredden lautasella on leipää. Raukka ei ole 50:ssä vuodessa selvinnyt puurotraumoistaan. Joulurauhanjulistus on tärkeä rituaali mulle, Fredde muistaa miten sitä käytettiin lapsuudessa riehuvien poikien rauhoittamiseen, siis joulurauhalla uhkailua, ja lapsille se on lähinnä kahdeksan minuutin pakkohiljaisuus jonka jälkeen seuraa kysymystulva Porilaisten Marssin verta tihkuvasta sanoituksesta.

Iltapäivällä on joulukirkko. Onko pakko kysyy pojat – on pakko.

Viimeisenä jouluelokuvana iki-ihana Lumiukko.

Illalla istutaan pöytään syömään hyvin. Äyriäisiä. Kinkkua. Laatikoita ei ole. Kinkku on. Ja herneitä. Se ainoa kerta vuodessa kun syödään niitä lapsuudesta tuttuja säilykeherneitä – pieruherneiksi me niitä kutsutaan.

Ja sitten on joulu. Ihana, rakas joulu.

Suklaata ja kuohuvaa, uusia leluja, pehmeä pyjama ja aikaa vain olla. Jos vaikka jaksaisi kävelylle koiran kanssa, tai ehkä ei sitäkään... 

Hyvää joulua jokaiselle lukijalle lähelle ja kauas! Jokainen saa avata oman 24. luukkunsa omassa kodissaan. Omannäköisensä, perinteisen tai perinteettömän. Uudenlaisen? Toisenlaisen? Ehkä samanlaisen kuin ne kaikki edeltäjänsä. Terveenä, sairaana, siivottuna tai siivoamatta.

Joulu on silti.