Siirry pääsisältöön

16. 17. 18. ja 19. luukku - melkein joulu



16. luukku - vielä kerran pähkinänsärkijä


Viimeinen kouluviikko pyörähtää käyntiin ja mun ajaessa Tättistä kouluun me jutellaan edellisiltaisesta George Balanchinen pähkinänsärkijästä ja sen taianomaisesta tunnelmasta joka kantaa mukanaan uuteen viikkoon. Balanchinen koreografia taitaa olla se kuuluisin Yhdysvalloissa esitetyistä ja on muunmuassa New York City Balletn listoilla. Tarina on tuttu ja koreografia yksinkertaisesti hurmaava, eikä se tietenkään yhtään haittaa että lavastuksen on Pacific Northwest Balletlle suunnitellut Olivia-kirjoista tuttu Ian Falconer. Animaation ja perinteisen lavastuksen yhdistelmä oli maaginen. 



Tättiksen mielestä se vanha versio, joka esitettiin viimeistä kertaa 2014 (Sendak/Stowell) oli parempi, sen Tättis kävi katsomassa koulun kanssa ja itse olisin taipuvainen sanomaan että aika ehkä kultaa muistot. Liput tähän Balanchinen ihanuuteen maksaa parhaimillaan vai ehkä pahimmillaan satoja taaloja ja ne meidän alesta ostetutkin oli kahdelta (1 lapsi ja 1 aikuinen) kuluineen $200. Perheen kanssa me ollaan yleensä tyydytty edullisempaan Evergreen City Balletn versioon jonka koreografian takana on jo neljännesvuosisadan ajan ollut Wade Walthall.

Ehkä meidät on nyt pähkinänsärkijöity tämän vuoden osalta kun takana on kaksi versiota samasta baletista. Ensi jouluna sitten taas... vai olisko ensivuonna joulkonserttivuosi?



17. luukku - paperia ja teippiä


Mun sisäinen materialisti riuhtoo itsensä valloilleen joulunaikaan ja kaikkien valveutuneitten kauhuksi meidän lahjat eivät ole elämyksiä ja kokemuksia, vaan ne kääritään ihan perinteisesti paperiin, kultaan ja kimalteeseen. Puolustaudun sillä että meillä ei kuusen alle päädy tänäkään vuonna krääsää vaan jokainen lahja on harkittu, toivottu ja useimmiten myös tarpeellinen. Paketeista löytyy kirjallisuutta – joo, mä olen vanhanaikainen tässäkin ja pidän paperikirjoista – vaatteita, kodin pienelektroniikkaa, kosmetiikkaa ja leluista lähinnä Legoja. Aika moni lasten kavereista on ollut vähän kauhuissaan siitä ettei pojilla ole niitä perinteisiä leluja, sellaisia muodikkaita hilavitkuttimia vaan niillä on Legoja enemmän kuin laki sallii. Legoilla myös leikitään ja itse mä rakastan näitä rakennelmia jotka kasvaa tarinan mukana.  Poikkeuksen tähän tekee poikien Nerf-aseet. Meillä ei todellakaan ole mitään yhden lahjan politiikkaa vaikka vuosi toisensa jälkeen vannotan lapsille ettei se toivomuslista ole mikään tilauskaavake.

Luovaa leikkiä kauneimmillaan!


Olen itsekin vähän järkyttynyt siitä että mulla meni käytännössä koko tiistai siihen lahjojenkäärimis savottaan, että oikeasti istuin meidän olkkarin lattialla viisi tuntia lahjapaperirullien, pakettikorttien, juuttinauhan ja teipin ympäröimänä. Fredden avulla kasat kannettiin autotalliin ja kätkettiin mun ja Fredden autojen takakontteihin odottamaan jouluaamua. Lohduttaudun sillä että osa ajasta meni kissan kanssa leikkimiseen. Kissa ja paketointitarvikkeet kun on täysin lyömätön yhdistelmä ja jokainen kissan joskus omistanut tietää ettei sellaista kissaa ole vielä keksitty joka voisi vastustaa näin valtaisaa, rapisevaa kiusausta. 



Kamalinta ehkä kuitenkin on se että se oli musta aivan mahtavan ihanaa, istua siinä lattialla teippaamassa, leikkaamassa ja kirjoittamassa niihin lappusiin että; ”brace yourself, it’s not what you wanted” tai ”not a pony” tai ”please pretend to like it”, joululaulujen soidessa taustalla. Enkä edes osaa hävetä. 



18. luukku - tonttu


Tonttuarmeija on matkalla uudelleen sijoitukseen. Oikeastaan näitä mun virkkaamia tonttuja on sijoitettu uusiin koteihin jo marraskuulta lähtien, ja laskin että loppujen lopuksi virkkasin liki 30 tonttua. Ohjetta en ole tarvinnut enää aikoihin ja uskon että osaan loppuelämäni virkata joulutontun ilman ohjetta, kertaus kun on opintojen äiti ja tätä tonttua on opiskeltu jokunen kerta. Niitä on tullut vihreinä, punaisina, harmaina ja nyt loppumetreillä jo vaaleanpunaisinakin. Perjantaina jaetaan viimeiset tontut opettajille joululoman alkamisen kunniaksi.

19. luukku - pikkujoulujen pikkujoulut


Työstän joulukorttia Tättiksen nukkuessa pois migreeniään. Olon helpottaessa me katsotaan yhdessä elokuva, se suomalainen Joulutarina. Mua vähän häiritsee että se on päällepuhuttu englanniksi, mutta Tättistä se ei ymmärrettävästi haittaa yhtään. Me ollaan viimeaikoina keskitytty suomalaiseen elokuvaan ja kolmikko on nähnyt niin Nikot, Renny Harlinin Die Hardin kuin se uuden Tuntemattoman Sotilaankin.

Päänsärkypotilas ja sen kissa. 


Fredde lähtee iltapäivällä vielä yksiin pikkujouluihin, niissähän me ollaan viimeiset kaksi viikkoa laukattu vuorotellen. Holiday Party, Holiday Happy hour, Holiday Brunch... Mullakin on näitä erilaisia versioita pikkujouluista mahtunut viimeiseen kymmeneen päivään seitsemät. Mukaan mahtuu koko repertuaari edustustilaisuuksista hyväntekeväisyyden kautta ystäviin. Kaikkiin kutsuihin en edes vastannut myöntävästi ja silti odotan innolla sitä että me päästään perheellä rauhoittumaan joulunviettoon, että saan hiihdellä päivät pyjamassa, tehdä palapeliä – mitäköhän siitäkin tulee ton räpeltäjän kanssa – ja ottaa vielä sen yhden ylimääräisen suklaan.

Yhdet niistä viimepäivien juhlista.

Onneksi me ollaan melkein perillä. Tervetuloa joululoma!

Mä veikkaisin että näistä tulee vielä kaverukset. 


Kommentit

  1. Muusa, mista sun tonttuohje on? Kivannakoisia, niita voisi ensi jouluksi vakertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun tonttujen ohje on Ravelrystä, löytyy nimellä "Little Fino" "Little Fino"

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...