16. 17. 18. ja 19. luukku - melkein joulu

16. luukku - vielä kerran pähkinänsärkijä

Viimeinen kouluviikko pyörähtää käyntiin ja mun ajaessa Tättistä kouluun me jutellaan edellisiltaisesta George Balanchinen pähkinänsärkijästä ja sen taianomaisesta tunnelmasta joka kantaa mukanaan uuteen viikkoon. Balanchinen koreografia taitaa olla se kuuluisin Yhdysvalloissa esitetyistä ja on muunmuassa New York City Balletn listoilla. Tarina on tuttu ja koreografia yksinkertaisesti hurmaava, eikä se tietenkään yhtään haittaa että lavastuksen on Pacific Northwest Balletlle suunnitellut Olivia-kirjoista tuttu Ian Falconer. Animaation ja perinteisen lavastuksen yhdistelmä oli maaginen. 

Tättiksen mielestä se vanha versio, joka esitettiin viimeistä kertaa 2014 (Sendak/Stowell) oli parempi, sen Tättis kävi katsomassa koulun kanssa ja itse olisin taipuvainen sanomaan että aika ehkä kultaa muistot. Liput tähän Balanchinen ihanuuteen maksaa parhaimillaan vai ehkä pahimmillaan satoja taaloja ja ne meidän alesta ostetutkin oli kahdelta (1 lapsi ja 1 aikuinen) kuluineen $200. Perheen kanssa me ollaan yleensä tyydytty edullisempaan Evergreen City Balletn versioon jonka koreografian takana on jo neljännesvuosisadan ajan ollut Wade Walthall.

Ehkä meidät on nyt pähkinänsärkijöity tämän vuoden osalta kun takana on kaksi versiota samasta baletista. Ensi jouluna sitten taas... vai olisko ensivuonna joulkonserttivuosi?

17. luukku - paperia ja teippiä

Mun sisäinen materialisti riuhtoo itsensä valloilleen joulunaikaan ja kaikkien valveutuneitten kauhuksi meidän lahjat eivät ole elämyksiä ja kokemuksia, vaan ne kääritään ihan perinteisesti paperiin, kultaan ja kimalteeseen. Puolustaudun sillä että meillä ei kuusen alle päädy tänäkään vuonna krääsää vaan jokainen lahja on harkittu, toivottu ja useimmiten myös tarpeellinen. Paketeista löytyy kirjallisuutta – joo, mä olen vanhanaikainen tässäkin ja pidän paperikirjoista – vaatteita, kodin pienelektroniikkaa, kosmetiikkaa ja leluista lähinnä Legoja. Aika moni lasten kavereista on ollut vähän kauhuissaan siitä ettei pojilla ole niitä perinteisiä leluja, sellaisia muodikkaita hilavitkuttimia vaan niillä on Legoja enemmän kuin laki sallii. Legoilla myös leikitään ja itse mä rakastan näitä rakennelmia jotka kasvaa tarinan mukana.  Poikkeuksen tähän tekee poikien Nerf-aseet. Meillä ei todellakaan ole mitään yhden lahjan politiikkaa vaikka vuosi toisensa jälkeen vannotan lapsille ettei se toivomuslista ole mikään tilauskaavake.

Luovaa leikkiä kauneimmillaan!

Olen itsekin vähän järkyttynyt siitä että mulla meni käytännössä koko tiistai siihen lahjojenkäärimis savottaan, että oikeasti istuin meidän olkkarin lattialla viisi tuntia lahjapaperirullien, pakettikorttien, juuttinauhan ja teipin ympäröimänä. Fredden avulla kasat kannettiin autotalliin ja kätkettiin mun ja Fredden autojen takakontteihin odottamaan jouluaamua. Lohduttaudun sillä että osa ajasta meni kissan kanssa leikkimiseen. Kissa ja paketointitarvikkeet kun on täysin lyömätön yhdistelmä ja jokainen kissan joskus omistanut tietää ettei sellaista kissaa ole vielä keksitty joka voisi vastustaa näin valtaisaa, rapisevaa kiusausta. 

Kamalinta ehkä kuitenkin on se että se oli musta aivan mahtavan ihanaa, istua siinä lattialla teippaamassa, leikkaamassa ja kirjoittamassa niihin lappusiin että; ”brace yourself, it’s not what you wanted” tai ”not a pony” tai ”please pretend to like it”, joululaulujen soidessa taustalla. Enkä edes osaa hävetä. 

18. luukku - tonttu

Tonttuarmeija on matkalla uudelleen sijoitukseen. Oikeastaan näitä mun virkkaamia tonttuja on sijoitettu uusiin koteihin jo marraskuulta lähtien, ja laskin että loppujen lopuksi virkkasin liki 30 tonttua. Ohjetta en ole tarvinnut enää aikoihin ja uskon että osaan loppuelämäni virkata joulutontun ilman ohjetta, kertaus kun on opintojen äiti ja tätä tonttua on opiskeltu jokunen kerta. Niitä on tullut vihreinä, punaisina, harmaina ja nyt loppumetreillä jo vaaleanpunaisinakin. Perjantaina jaetaan viimeiset tontut opettajille joululoman alkamisen kunniaksi.

19. luukku - pikkujoulujen pikkujoulut

Työstän joulukorttia Tättiksen nukkuessa pois migreeniään. Olon helpottaessa me katsotaan yhdessä elokuva, se suomalainen Joulutarina. Mua vähän häiritsee että se on päällepuhuttu englanniksi, mutta Tättistä se ei ymmärrettävästi haittaa yhtään. Me ollaan viimeaikoina keskitytty suomalaiseen elokuvaan ja kolmikko on nähnyt niin Nikot, Renny Harlinin Die Hardin kuin se uuden Tuntemattoman Sotilaankin.

Päänsärkypotilas ja sen kissa. 

Fredde lähtee iltapäivällä vielä yksiin pikkujouluihin, niissähän me ollaan viimeiset kaksi viikkoa laukattu vuorotellen. Holiday Party, Holiday Happy hour, Holiday Brunch... Mullakin on näitä erilaisia versioita pikkujouluista mahtunut viimeiseen kymmeneen päivään seitsemät. Mukaan mahtuu koko repertuaari edustustilaisuuksista hyväntekeväisyyden kautta ystäviin. Kaikkiin kutsuihin en edes vastannut myöntävästi ja silti odotan innolla sitä että me päästään perheellä rauhoittumaan joulunviettoon, että saan hiihdellä päivät pyjamassa, tehdä palapeliä – mitäköhän siitäkin tulee ton räpeltäjän kanssa – ja ottaa vielä sen yhden ylimääräisen suklaan.

Yhdet niistä viimepäivien juhlista.

Onneksi me ollaan melkein perillä. Tervetuloa joululoma!

Mä veikkaisin että näistä tulee vielä kaverukset.