Siirry pääsisältöön

hyvää syntymäpäivää rakas

Ekaa kertaa en sytytä kynttilää. Enää ei tarvitse. Muistan kyllä, muistan niin kipeästi etten halua ajatuksissani palata siihen päivään. Muistan niin että henki edelleen salpautuu jos annan itseni muistaa jokaisen kohdan. Annan silmäkulman kostua hetkeksi... en varsinaisesti sure enää, en sure, mutta muistan kyllä. Muistan sen päivän viisi vuotta sitten, ja ne sitä edeltäneet päivät, maanantai-iltapäivästä lauantaihin. Muisto on enemmän kuin ajatus tai kimppu ajatuksia, se on fyysinen olotila. Tämän muiston tunnen kaikkialla kehossani.

Kaikesta kivusta, tuskasta ja suuresta surusta kasvoi jotakin elämää suurempaa, tai oikeastaan elämän kokoista – kahden elämän. Kaunista, täydellistä ja ihanaa... Ilman sitä kesäkuista viikkoa meillä ei olis Batmaniä, meillä ei olis O:ta, mulla ei olis sitä ryhmää naisia, jotka on kantaneet ja kasvaneet mukana nämä viisi vuotta. Viidessä vuodessa meille kaikille on kertynyt lapsia... kaikille enemmän kuin yksi. Näihin vuosiin on mahtunut paljon... ihania, täysiä, elämänmakuisia vuosia.

Aina välillä se pulpahtaa esiin lasten puheissa, se veli joka ei tullutkaan... M:n pikkuveli, poikien isoveli. Meillä ei ole muistoalttaria, meillä ei enää ole edes sitä kynttilää. T elää meidän puheissa. T elää muistoissa. T elää kaikessa siinä hyvässä ja kauniissa mikä T:n kuolemasta syntyi.

Hyvää syntymäpäivää, rakas T. Täyttäisit tänään viisi.


T. Äiti, Isä, M, Batman ja O


Tunnisteet:

Kommentit

  1. sanna8. kesäkuuta 2014 klo 3.27

    Täällä mä itken lukiessani kauniita sanojasi. Osanottoni T:n poismenon johdosta. Elämä on niin ihmeellistä. Ja nuo veljet. Teillä enkeli-isoveli T, Lissulla enkelipikkuveli T. Molemmat niin olennaisia osia elämänkulussa ja sen asian muistuttamisessa, että lapsemme ovat lahjoja. Kaikki heistä. Jokainen omalta osaltaan osa elämäämme, jokaisella paikka sydämessä. Ja muistoissamme. Ikuisesti <3

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a
6 kommenttia
Lue lisää

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi
Lähetä kommentti
Lue lisää

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän
2 kommenttia
Lue lisää