Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle. Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Kalapeli on paras! Meillä oli se kun olin pieni :) Hei oon miettiny tota lava-autoa, että eikö teitä pelota että joku varastaa kamat sieltä lavalta kun lähdette autolta ja lavalle jää jotain odottamaan? Kai siihen saa jonkun pressun, mutta ei sekään taida kauheasti tässä asiassa auttaa?
VastaaPoistaKalapeli on tosiaan kiva peli. Meidän nurkilla kukaan harvemmin varastaa mitään, ja monesti itsestä tuntuu että on ajan kanssa tullut turhankin huolettomaksi. Kaupoissa on aina tavaraa kauppojen ulkopuolella ilman että niitä kukaan sen kummemmin valvoo eikä niitä silti siitä ovarasteta jne. Meillä on monet Euroopasta vierailleet hämmästelleet sitä ettei kaikkea irtilähtevää kanneta mukana kainalosta, tyyliin: "tonkin vois tosta vaan ottaa mukaan ilman et kukaan huomais mitään..." Niin vois, eikä silti niin käy.
PoistaKoskaan ei ole meiltä lavalta viety mitään sen enemmän omassa kuin muissakaan osavaltioissa.