Siirry pääsisältöön

kolme lasta

On perjantai-ilta. L pesee pihalla autoja ja lapset katsoo telkkaria. Mulla on edessä tietokone ja lasi skumppaa, päivä on mennyt sunnuntaiseen isänpäivään valmistautuessa, shoppaillessa ja siinä tavallisessa – yhdeksäksi M psykologille, puoliyhdeksi bussipysäkille, puolineljältä koulusta. Psykologilta ajettiin ruokakaupan kautta isänpäiväostoksille ja samalla retkellä lapset sai lounasta ja pojat sai tuhlata Isoäidiltään saamansa rahat. Osoitteena oli tietysti Legostore ja lastenvaatekauppa, lopputuloksena kahdet shortsit, kaksi paitaa ja kaksi avaruusalusta... se toinen avaruusalus oli tosin Batmanille. M kieltäytyi psykologilla puhumasta suurimmasta ahdistuksestaan, syksystä - uusi opettaja, uudet luokkatoverit – M:lle ihan liikaa.


ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa...

M:n koulupäivän aikana me rakennettiin poikien kanssa niitten ostokset. Sit ne rakensi Gothamin meidän keittiöön ja mä otin parinkymmenen minuutin torkut. Kotiin tultuaan M ilmoitti että jos se ei saa just sellaista avaruusalusta kuin se haluaa se heittää sen roskiin. Totesin että jätetään sit rakentamatta niin ei tarvitse sitäkään miettiä...



tässä välissä mä otin nokoset

O:n vika koulupäivä oli eilen. K:n viimeinen päivä ja kevätjuhlat on maanantaina ja M:n tiistaina... M kantoi tänään kotiin koko vuoden taideteokset, ainekirjoitusaineet ja muut sekalaiset. Oli huikeeta katsoa miten pitkälle tämän vuoden aikana on tultu, niin pitkälle ettei sitä oikeastaan voi edes ymmärtää. Odotan mielenkiinnolla todistusta, akateemisestihan se on ihan omalla tasollaan, mutta miten on sen toisen puolen laita... miten sujuu sosiaalinen puoli, entä ohjeiden seuraaminen? Se selvinnee tiistaina.





todistuksen aika

Naamiksessa leviää vau.fi:n testi siitä kuinka monta lasta on hyvä määrä testintekijälle. Tein testin, ihan vaan omaksi huviksi ja viihdytykseksi... Samalla testasin mikä muotitalo olisin äitinä, ja olenko oikeasti äiti vai isä. Olen Diesel-äiti, vai pitäiskö sano isä, koska se toka testi päätti et oon enemmän isä kuin äiti. Kolme lasta on meille oikea määrä, en osaa olla miettimättä onko testituloksen syynä kenties se että meillä ON kolme lasta, enemmän kuin se että olisin jotenkin ideaali kolmen lapsen äiti. Uskaltaisin jotenkin veikata että neljä vuotta kolmen lapsen äitinä on muokannut musta kolmen lapsen äidin. 

yksi lapsi

kaksi lasta

kolme lasta - kaikki erilasia keskenään

Kommentit

  1. Taas on tullut kirjoituksia ja minun rakas Blogger lista ei kerro mitään. En ymmärrä...!
    Mukavaa kesälomaa! Täällä se vatsa alkaa ensi kuun puoli välissä. Huh huh, kun kestää tää loppurutistus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmmm... mullakin on ollut ongelmia bloggerin kanssa :( Musta tuntuu että tää loppurytinä koulujen kanssa on kestänyt aivan liian pitkään ja lasten kahden ja puolen kuukauden kesäloma on tässä vaiheessa enemmän kuin tervetullut! Epäilemättä elokuussa oon taas valmis lähettämään ne sisäoppilaitokseen :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...