uudenlaista arkea

Mulla oli jonkinlainen harhakuvitelma siitä et sitku lapset on koulussa mulla on kaikki päivät aikaa istua kirjoittamassa. Käytännössä nyt kun ne lapsen on siellä koulussa, päivät hurahtaa ohitse vilauksessa ja huomaan etten taaskaan ole ehtinyt edes istahtaa koneen ääreen.

Kirjoittamisen sijaan nautiskelen aamukahvista ystävän kanssa ja unohdun juttelemaan useammaksi tunniksi. Ajelen aurinkoisessa päivässä avoautolla tukan hulmutessa tuulessa ja musiikin pauhatessa. Kukaan ei riitele takapenkillä. Mulla ei edes ole takapenkkiä. Kaupassa hymyilen rohkaisevasti sille äidille joka taistelee jälkikasvunsa kanssa. Omat ostokseni teen nopeasti ja keskeytyksettä. Ehdin miettimään mitä ostan enkä unohda mitään. Pysähdyn haistelemaan saippuoita ja ehdin vaihtamaan kuulumiset kassan kanssa.

Iltapäivän virittelen koiraportteja, pesen pyykkiä ja käyn lenkillä. Meillä on siistimpää kuin aikoihin. Tiskikone on aina tyhjennetty, pyykit viikattu ja pyykkikori tyhjä. Metsässä taputtelen aina välillä käsiä ja säikähdän vastaantulevaa koiraa. Sen koiran omistajalle naurahdan että silmänräpäyksen ajan luulin koiraa karhuksi, olenhan metsässä yksin ja siis myös kohtalaisen hiljaa.

Ennen neljää haen lauman bussilta. M kiukkuaa, O on saanut maalata ja K:lla oli muuten vaan kivaa. K arvelee bussitädin olevan noita; “There is something fishy about the bus driver. I think she might be a witch.” Muistutan että on parempi olla sanomatta sitä bussitädille, mutta myönnän olevani samaa mieltä. Kotona me syödään välipalaa ja tehdään M:n kanssa lukuläksyt. Posti on tuonut sille ajastimen. Fredde tekee päivälliseksi nachoja.

lukuläksyt

Illalla autan kirkolla valmistelemaan perjantain naistentapahtumaa. M istuu syrjemmällä tablettinsa kanssa. Se on taas kiinni mussa. Laitan muistikirjan väliin yhteystietokortin ja kannen päälle illan ohjelman. Jill sitoo ne nipuksi tyllinpätkällä ja me jutellaan. Me jutellaan autismista. Me jutellaan meidän lapsista. Nikki yhtyy keskusteluun. Nikkin teini-ikäinen tytär on vähän kuin M - HFA. Tarkoituksella tai tarkoituksetta saman pöydän ääreen osuu kolme toisilleen tuntematonta tai puolituttua naista, kaikki erityislasten vanhempia. Me puhutaan hiljaa koska niillä pienillä padoilla tablettiensa kanssa on korvat.

Kerron niille meidän bussitädistä. Kerron siitäkin miten bussitäti eilen pysäköi bussinsa keskelle risteystä, astui ulos bussista ja järjesti lapset jonoon haluamallaan tavalla, meidän vanhempien tyytyessä statistin asemaan. Sama muuten toistui tänään. Naurahdin niille, että saa nähdä kuinka kauan se jaksaa tehdä näin, me pysäkillä seisovat vanhemmat kun kuitenkin mieluummin pidetään omamme yhdessä nipussa sen sijaan että ne eroteltaisiin bussitädille valmiiksi. Miten mä seisoisin siellä jonossa yhtäaikaa M:n ja K:n kanssa jos ne ei saa seistä samassa kohdassa, tai miten naapurin Janet jakautuisi Kinderinsä ja viidesluokkalaisensa välille, kumpikin kun haluaa seistä äitinsä kanssa pysäkillä. Kun bussitäti on saanut lapset haluaamaansa järjestykseen se palaa bussiin ja nimeää niille istuinpaikat. Katsoin kuinka se sijoitti pienen intialaispojan kahden pitkän viidesluokkalaisen tytön väliin. Tyttöjä kikatutti kun ne ensin oli toipuneet epäuskostaan; ”Siis oikeesti? Väliin?” Poika vaikutti epätoivoiselta ahtautuessaan käytännössä näitten kahden syliin.

Kotona istahdan juttelemaan Fredden kanssa. Lauma asettuu yläkerrassa nukkumaan ja mä avaan oluen. Lauantaina tulee Martta.