Siirry pääsisältöön

23 tuntia

Viikonlopusta tulee kesäinen. Bussipysäkillä oli jo aamusta niin lämmin että kannoin villatakit ja toppaliivit suosiolla takaisin kotiin. Kävellessäni juttelin naapurinrouvan kanssa pihaprojekteista, lasten ummetuksesta ja muusta jokapäiväisestä.

Yläkerrassa käynnistin pyykkikoneen ja aloitin lakanapyykkiä. M on tykästynyt nukkumaan ilman tyynyliinaa ja näin ollen meillä pestään tyynyliinojen lisäksi myös tyynyjä. Keitin kupin kahvia, istahdin tietokoneelle ja vilkaisin sähköpostia.

Mä luulin että se on joku naapurinpojan kouluprojekti kun avasin sen. Ei ollut. Kolmisen viikkoa takaperin pojan vanhemmat oli ajatelleet että sillä on joko loppukesän allergioita tai flunssa. Lastenlääkäri määräsi ahtautuneeseen hengitykseen astmalääkityksen ja elämä jatkui. Toissayönä kaksitoistavuotias oli herättänyt isänsä koska ei saanut henkeä ja poika lähti keskellä yötä ambulanssilla sairaalaan. Yön aikana tehdyissä kokeissa pojan henkitorven ja sydämen ympäriltä löytyi kasvain ja lapsi siirrettiin suoraan lastensairaalaan syöpäosastolle. Tänä aamuna odotetaan tietokonetomografian tuloksia ja toivotaan että kasvaimesta saadaan koepala.

Mun ensimmäinen reaktio on ryhtyä toimimaan. Mitä voin tehdä? Miten voi auttaa? Tosiasiassa perheessä on kuitenkin neljä aikuista, äiti puolisoineen ja isä puolisoineen. Koiraakaan en voi viedä lenkille. Se on virkamies, poliisikoira. Sitä ei tavikset voi talutella. Tunnen valtavaa avuttomuutta hyvän ystävän ja läheisen kriisissä. Voin rukoilla, voin halata. Voin kuunnella ja olla olemassa, juoda lasin viiniä yhdessä. Sitten kun koko elämä ei ole sairaalassa, mitä se sitten tarkoittaakaan.


Miten nopeasti elämä voikaan muuttua. Keväällä Bella. Nyt Adam. Taas kerran olen hetken aikaa vähän kiitollisempi omastani ja omistani. Juuri nyt meillä on kaikki hyvin. 


Alle vuorokausi Marttaan.


Tunnisteet:

Kommentit

  1. Karlis12. syyskuuta 2015 klo 13.18

    Voimia ja viisautta olla tukena ystävillenne. Omat huolet tuntuvat pieniltä lapsen vakavan sairauden rinnalla.
    Onneksi myös iloa on tiedossa. Huomasinkin jo Instagramissa pienen karvapallon kotiutuneen :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää