Siirry pääsisältöön

putous ja säikähdys



M on pettynyt. M kiukuttelee. Koiranpentu ei ollut sellainen kuin se odotti. Se ei haluakaan loputtomasti loikoilla sylissä vaan rimpuilee itsensä vapaaksi ja tohottaa menemään. Sillä on terävät kynnet ja vielä terävämmät hampaat, eikä se edes tule kun kutsutaan.

O sen sijaan on helpottunut. Illalla se kuiskasi mun korvaan että oikeastaan Martta on tosi suloinen ja pehmeä ja ihana, eikä yhtään pelottava.

lorttana syö istualtaan

K on pettynyt vain silloin kun Martta nukkuu. K:n mielestä on tosi tyhmää ja aika rasittavaa että se nukkuu niin paljon, eikä sitä saa edes herättää. Muuten se on kiva, vaikka aika terävä.

Fredden mielestä se vois kasvaa vähän nopeammin, se on koirien kanssa samanlainen kuin lastenkin. Ne on paljon mukavampia sit kun niitten kanssa voi tehdä jotakin ja ne ymmärtää puhetta edes periaatteellisella tasolla.



Mun mielestä se on maailman paras. Meidän Martassa on nahkaa kahteen koiraan ja se lyllertää maailman suloisimmin. Elämä koiranpennun kanssa on helpompaa omakotitalossa. Edellisellä kerralla me mentiin hissillä alas neljä kerrosta ja ulos pihalle keskellä yötä. Nyt mä avaan oven ja me ollaan ulkona. Se syö, se pissaa ja se kakkaa. Kaikki on hyvin. Se seuraa mua kuin pieni hai laivaa ja siitä lähtee aika tolkuton meteli kun se ei näe mua.


On meillä ollut kyyneleitäkin ja mun sydän melkein pysähtyi kun se rimpuili itsensä sylistä pudoten betonilattialle. Mun sylistä vielä kaiken lisäksi. Minä joka oon katjunut tolle laumalle eilisestä saakka ettei sitä kannella, että se putoaa ja taittaa niskansa, ja sitten mä pudotan sen. Jos se sai aivovaurion eikä koskaan opi mitään voin katsoa peiliin. Toistaiseksi kuitenkin vaikuttaa ihan ehjältä. 

potentiaalisen aivovaurion jälkeen

Tunnisteet:

Kommentit

  1. marikan polut13. syyskuuta 2015 klo 22.56

    pienet lapset ja pienet eläime on aika...jännittävä yhdistelmä. Vielä kymppivuotiaankin on välillä aika vaikeaa antaa oma aikansa ja tilansa suloiselle eläimenpennulle.
    Onneksi viikko-pari tasoittaa (toivoittavasti) tilannetta, molemmat osapuolet oppivat talon tavoille :)

    Ja voi hyvä hyttyset että on söötti pömppäpeppu tuo Martta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa14. syyskuuta 2015 klo 20.03

      Eikö ookkin!

      Lapsen on vaikeeta ymmärtää että sillä eläimenpennullakin on oma tahto. Ettei se aina halua ja ettei sen tarvitsekaan haluta.

      Poista
  2. Anonyymi14. syyskuuta 2015 klo 9.14

    Tuttu kauhuntunne. Pudotin lapsena sitkeästi promotun koiranpentuni sylistä parkettilattialle. Vieläpä jotenkin nurinniskoin. Hetken se istui pökertyneen oloisena, lipoi huuliaan ja jatkoi sitten menoaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nyt jälkeenpäin ajateltuna ei mikään viitannut siihen, että se olisi saanut pysyvän vaurion. Ehkä eläinpennut on luonnostaan kestävämpiä kuin uskoisi, koska joutuvat keskenään ja uteliaisuuttaan tapaturmille alttiiksi. Toivon teille mukavaa yhteiselämää Martta-pötkylän kanssa. :)
    - AS-tyttö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusa Liinpaa14. syyskuuta 2015 klo 20.04

      Kiitos! Sydän meinas pysähtyä... oikeesti. Se hetki kun mä olin aivan vakuuttunut siitä että mä tapoin sen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää