Siirry pääsisältöön

jumppaope



Mulla on ihan järkyn kiire päivä töissä, eikä sitä ainakaan auta ystävien kanssa valvottu ilta. Sivusilmällä näen että koulusta on soitettu, mutta mulla menee varmaan ainakin puolisen tuntia ennen kuin kerkiän kuuntelemaan viestin. Kun saan kuunneltua viestin, soitan koululle välittömästi.



Koulusihteeri kertoo että M on käynyt kouluterveydenhoitajan huoneessa jo useampaan kertaan. M sanoo että vatsaan sattuu, että sen jalat on levottomat, eikä ne toimi ja kaikkialta kutittaa. Kuumetta sillä ei ole, mutta neiti oli heittänyt että sillä oli huono olo jo aamulla ja Fredde oli vaan pakottanut kouluun... Koulusihteeri Beth jatkaa ja sanoo että tänään on jumppapäivä, ja että M käy aika usein kouluterveydenhoitajalla jumppapäivinä, että voiskohan näillä kahdella asialla olla joku yhteys...

Alkuun kiitän että se soitti. Moni olis jättänyt soittamatta, mutta Bethillä on vankka historia erityisopetuksenpuolella ja se ehkä näkee asioita joita moni muu ei huomaa. Mä sanon että kaikki ne oireet joita M kuvailee on sillä oireita sen ahdistuneisuudesta, ja että me ollaan kotonakin huomattu että jumppa-aamuina sillä on usein vatsa kipeänä ja muutenkin elämä poissa raiteiltaan.

ai amerikassako ei olla monikulttuurisia... Juan, Anila ja MIKKO


Me jutellaan ja mä kysyn että pitäisköhän mun jutella sen jumppaopen kanssa. Onhan M:n jumppaope sellainen amerikkalaisen jumppaopen stereotypia, keski-ikäinen mies jolla muodista menneyt pystytukka, liian lyhyet shortsit, polvisukat ja pilli kaulassa. Ymmärrän hyvin että meidän rinsessa saattaa kokea tän tyypin ahdistavana. Niin, ja jumppatunnilla juostaan aina alkuverryttelyksi neljä kertaa bussiparkkiksen ympäri. Ymmärrän lastani, juoksu ei ole muakaan varten. Ymmärrän jumppaopea, juoksu on helppo, hyvä ja halpa liikuntamuoto.


koululiikuntaa vieroksuvan lapseni matsantehtävä

Beth sanoo jutteleansa jumppaopen kanssa, kun kerran vahvistan sen epäilykset siitä ettei M halua mennä liikuntatunnille. Kiitän ja kumarran, suljen puhelimen ja palaan työn ääreen. Yhden lähetän kiirepäivystykseen, toiselta otan trakeostomian mitat, kolmannelle kerron että on äärimmäisen epätodennäköistä että sen vaimolla on keuhkosyöpä perustuen tietokonetomografian tuloksiin, ja että jos sen vaimo ei olis tupakoitsija tilannetta ei olisi edes tarpeen seurata. Neljäs on vakuuttunut että sillä on hinkuyskä ja viidennen mielestä mitään ei voida päätellä ilman röntgenkuvaa.

Kun viimeinkin pääsen lähtemään töistä, puolisen tuntia aikataulusta jäljessä, soitan autosta Freddelle ja me puhutaan jumppaopesta ja koulusta ja tulevasta palaverista erityisopen kanssa. Ehkä tätäkin aihetta on hyvä lähestyä.



Kotona korkkaan oluen ja katson kun Fredde pesee mun autoa, totean että olipahan taas päivä... aamulla on pöydällä odottamassa vino pino keskeneräisiä, mutta pian on perjantai ja mulla on työ josta pidän. Mulla on työ jossa musta pidetään. Työ jossa pomokin toteaa että on etu että mulla on myös se kliininen kokemus, tiedän koska sanon potilalle että nyt tilataan ambulanssi – heti. Päivällä mietin miten valtavasti olen oppinut muutamassa kuukaudessa. Niin valtavasti että tiedän jo miksi tietynlaisia keuhkokasvaimia ei tarvitse seurata ja miksi lääkäri haluaa toisenlaisessa tilanteessa tietokonetomografian jo ennen kuin tapaa potilaan. Mä oon hyvä tässä.



Kommentit

  1. Mikko... She rides her horse. Todellakin avointa on siellä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttöjä ja poikia ja ihan kaikkia. Michael ja Mychal, Robin ja Robin, Lindsay ja Lindsay... Suomessa on muuten 15 Mikko nimistä naista :)

      Poista
  2. Miten kävi jumppamaikan kanssa? Tyttärelläni oli pienenä paljon epämääräistä vatsakipua koulussa tai aamuisin ennen koulua. Näin jälkikäteen olisi ollut ihanaa jos silloin olisi ollut "facit i hand" sillä vasta paljon myöhemmin olen ymmärtänyt syy-yhteyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä puidaan vielä erityisopetuksen vuosisuunnitelmaa tehdessä, mutta mulle selvis tän myötä muun muassa se että siellä jumppatunnilla on kolme luokallista lapsia yhtä aikaa eli päälle 60 kirmaajaa.

      Poista
    2. No onpa iso ryhmä, ymmärrän että jo pienemmästäkin voi tulla stressiä. Jumpassa lapset saavat olla kaikista eniten juuri omillaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi