 |
| kipsijalan kylpypäivä |
O:n koulu on lähtenyt käyntiin ylittäen kaikken odotukset. Maanantaina
meitä oli aamulla vastassa kouluterveydenhoitaja, O:n opettaja, lukiope ja
Reksi. Yhdessä me aamutuimaan viritettiin jannulle systeemit ja iltapäivällä
kouluterveydenhoitaja vielä vahvisti että koulukyydinkin pitäis onnistua,
kunhan saadaan tarvittavat paperit kasaan. Jälleen kerran en voi kuin kiittää
ja kumartaa meidän julkista koulusysteemiä joka verovaroin hoitaa kaiken
nopeasti ja saumattomasti.
 |
| lauantaina käytiin maistelemassa viinejä lauman kanssa |
Huomenna alkaa lauman iltapäiväkerho. M odottaa sitä kuin kuuta nousevaa,
olihan lomaleirillä ollut ihan superkivaa. Me mietitään edelleen pitäiskö
iltispäiviä lisätä, vai riittääkö nää keskiviikot nyt alkuun. Tuntuu mukavalta
ettei huomenna kummallakaan ole kiire kotiin, vaan töitä saa tehdä kunnes päivä
on ihan aikuisten oikeesti pulkassa.
 |
| viikonloppuna ehtii lenkille päivänvalossa |
Töistä ja työntekemisestä puheenollen... huomaan olevani jonkinlaisessa
kummallisessa välitilassa. Mulla kun on kohtuullisen laaja ystäväpiiri, joka
koostuu pääasiallisesti ammattikotiäideistä. Hyviä, rakkaita ystäviä joitten
kanssa yllättäen huomaan että mun maailma on ihan toisenlainen kuin se on ollut
viimeiset, miltei, kahdeksan vuotta. Mun päivät täyttää työ. Mun päivät täyttää
työyhteisö. Mun päivät täyttää palaverit ja keskustelu siitä tarvitseeko
potilas X, Y tai Z tietokonetomografian väriaineella vai ilman. Mun kuulumiset
liittyy työhön. Mun ystävien kuulumiset liittyy lasten koulunkäyntiin,
terapioihin tai erityisopetussuunnitelmiin. Mä nautin uudesta maailmastani,
mutta tunnen kieltämättä olevani sosiaalisessa ympäristössäni vähän hukassa.
Minä palasin työelämään, muut jäivät kouluun ja bussipysäkille, tai vauvan
kanssa kotiin.
 |
| mun maisema |
Tänään istuin koko päivän koulutuksessa ja mun pöydässä istui herra henkilöstöhallinnosta
ja myös toinen erityislapsen äiti. Sit siinä istui sattumalta myös mun
kardiologi. Me juteltiin siitä, miten kukin meistä oli päätynyt siihen pöydän
ääreen. Herra henkilöstöhallinnosta oli halunnut muuttaa terveydenhoidon
rekrytointia. Erityislapsen äiti oli halunnut antaa takaisin kaiken sen mitä
oli lapselleen saanut. Terveydenhuolto tuntui paikkana luontevalta, olihan
sairaalassa ja klinikoilla tullut vietettyä aikaa enemmän kuin keskimääräisen
vanhemman. Kardiologi oli työskennellyt sairaalalle jo yli kaksikymmentä
vuotta. Minä, minä olin ollut kotiäiti ja kun lapset aloitti koulun oli mulla
mahdollisuus saada tilaa myös mulle. Jokainen pöydän ääressä istuja ymmärsi mun
ajatuksen. Jotakin ihan omaa – tilaa hengittää. Mun ajatus saattaa tuntua
vieraalta sille jonka ammatti on olla äiti. Sille jolle se on ura ja joka kokee
saavansa elämäänsä sisällön äitiydestä. Jos mä sanon saman asian ääneen
ystävilleni, se kuulostaa loukkaukselta. Onhan äitiys niille tärkeämpää kuin
mikään muu, siinä missä mulle tuntui aina luonnolliselta asialta palata
takaisin työelämään siinä vaiheessa kun lapset viettää päivänsä koulussa.
Epäilemättä tää ongelma on enemmän mun korvien välissä kuin missään muussa,
ja ajan kanssa tästäkin päästään yli.
 |
| aamupäivän agenda |
Mietittiin just tyttöjen kanssa, miten mahtais sujua, jos jommalle kummalle kävis samat kuin O:lle. Miten onnistuisi koulunkäynti...rohkenen epäillä :)
VastaaPoistaMulla on vuosien aikana ollut vähän samat fiilikset ton äitiys-työ-pohdinnan osalta eikä se ole ainakaan vielä ratkennut omassakaan päässä. En palannut aikaisempaan työhöni, mutta tiesin sen jo ennakkoon. Sinnittelin vikat vuodet työssä vain, koska se kannatti sen aikaa, mikä raskautumiseen meni. Siis ne vuodet, jotka siihen meni ;) Opinnot oli myös kesken. Onneksi tuli muutto ulkomaille, kun olin vielä vanhempainvapaalla ja siihen päälle hoitovapaa, jonka päätteeksi irtisanouduin vanhasta työstä.
Hoitovapaan jälkeen jatkoin opinnot loppuun (tai vaihdoin kyllä koulua ja opiskelumaatakin) ja näitä nykyisiä töitä alkoi tulla kuin vahingossa, hiljalleen yhä enemmän ja enemmän. Jossain välissä valmistuin ja sit paluu Suomeen. Edelleen teen töitä freenä/yrittäjänä, nyt mulla on kodin lisäks työhuone käytettävissä. Mutta ei edelleenkään työkavereita, työyhteisöä eikä sitä kaikkea muuta, mitä työ monelle tuo. Huomaan, että moni mun kavereista pitää mua edelleen jotenkin kotiäitinä, ne kai luulee et kotona tehtävä työ on sitä, että käyttää päivästään muutaman minuutin silloin tällöin ns. työhön ja muun ajan hengailee. Samaan aikaan ite huomaan, että vaadin itse itseltäni 100 % äidin panosta ja sit kuitenkin vähintään yhtä hyvää suoritusta työelämässä. Viime vuonna taas opiskelinkin ja ehkä jossain vaiheessa taas jatkan, sellasta luovaa alaa joka olisi se juttu, jota haluaisin tehdä (mutta josta ei makseta).
Joskus kyllä tosiaan kaipaan työyhteisöä ympärille - mutta sitten samaan hengenvetoon muistan, että jokainen yhteisö tuo myös ongelmansa mukanaan. Ehkä mulle sopii, että olen pääsääntöisesti vain yhden yhteisön jäsen, koska haluan olla sitä täysillä. Niin kauan kuin lapset on päivittäisessä arjessa pääosassa, se yhteisö olkoon ne, myöhemmin sit katotaan. Viihdyn kyllä erakkonakin enkä vähiten siksi, että on nettimaailma.
En nyt tiedä mitä halusin sanoa, mutta olisi kiva kuulla aiheesta lisää sun näkökulmasta. Mietin just mun kaveripiirin ja esim. lasten luokkakavereiden perheet läpi - ei taida olla yhtään kotiäitiä niissä.
Täällä se on tosiaan toisinpäin, mä olen täyspäiväisesti työssäkäyvänä vanhempana vähemmistössä ja monella on varmasti jo senkin takia vaikeuksia edes muistaa että mä en tosiaan kerkiä viinilasilliselle neljäksi :)
PoistaMun mielestä tää on monimutkainen asia, eikä tässäKÄÄN ole olemassa sitä mustaa ja valkoista vaan lähinnä harmaan sävyjä. Varmasti palaan aiheeseen myös myöhemmin ja aina.
Kiintoisaa pohdiskelua!
VastaaPoistaJuu, on kotiäitiammattilaisuutta ja työuraa, mutta onhan sitten toki vielä muitakin
identiteettimahdollisuuksia. Itse tunnen esim niitä, jotka panostavat kotona ollessaan( ilman varsinaista rahallisesti merkittävää työuraa) johonkin luovaan juttuun tai harrastukseen kovinkin voimalla ja tosissaan, vaikkei siitä ainakaan kaikilla tule juurikaan tai ollenkaan rahaa...on näitä monenmoisia taitelijoita, jotka taiteilevat intohimosta, tuli taloudellista palkintoa tai ei. Tällöin kumppani usein tuo varsinaisesti elannon pöytään ja taitelijasielulle jää mahdollisuus taiteilla. Tai vastaavasti elämäntapaurheilijoita tms.
Sitten on näitä elämäntapaluonnonmukaisuusintoilijoita, jotka viljelee luomukasviksensa puutarhassaan, heillä voi myös olla hieman kotieläimiä esim vuohia ym ja hifistellään ruuan laadulla ja ekologisella elämäntavalla, downshiftataan, tavataan samanhenkisten kanssa ja saadaan iloa ja täyttymyksen tunnetta elämään siitä elämäntavasta ja aatemaailmasta.
Tunnen myös niitä, jotka keskittyvät hengelliseen krsitilliseen työhön , evankelioimiseen, seurakunnan vapaaehtoistyöhön ja he suunnittelevat ehkä jopa lähetystyötä tms. Heilläkään rahallinen palkka ei ole motivaattori vaan into tehdä Jumalan Valtakunnan työtä. Moni näistä ansaitsee leipänsä muutoin (ainakin jossain vaiheessa), mutta hengelliset päämäärät ovat se pääjuttu ja innostuksenaihe elämässä ja läheisimmät ystävät ovat usein samanhenkisiä heilläkin.
Muitakin identiteettejä ja urapolkuja riittää. Oikeastaan perinteinen kotiäiti-identieteetti ja uraihmisidentieetti ovat vain kaksi mahdollisuutta monien eri identieettimahdollisuuksien joukossa. Ja tietty asia ei ole mustavalkoinen vaan moni toteuttaa itseään ja kutsumustaan yhdistelemällä eri palasia omannäköisekseen kokonaisuudeksi.
Selina
Tottakai identiteettimahdollisuuksia on maailmassa pilvin pimein, itselle se vapaaksi taiteilijaksi ryhtyminen tuntui vähän kaukaahaetulta, ja mä nyt yksinkertaisesti saan ne kicksini siitä että istun aamuseitsemältä miettimässä asiakaspalvelun kehittämistapoja.
PoistaVaihtoehtojahan on ihan valtavasti. Mulla itsellänikin on ystäviä laidasta laitaan, niitä jotka verkostomarkkinoi sitä sun tätä, on osa-aikaisesti töissä, tekee paljon vapaaehtoistyötä, harrastaa hyväntekeväisyyttä tai filantropiaa, oli se se sitten seurakunnan alla tai vaikka Bill Gates Foundationille.
Tosiaan yleensähän ne, jotka haluavat taitelijoiksi, vapaiksi sellaisiksi tai palkkatyöhön, ovat jotenkin taiteellisesti erityislahjakkaita. Harva, joka ei ole kovin taiteellinen haluaa taiteilijaksi.
VastaaPoistaYleensähän ihminen saa kicksit sellaisesta mikä on luovaa tai kiinnostavaa ja mitä osaa itse hyvin. Tai vaihtoehtoisesti, jos kokee tekevänsä jotain merkityksellistä ja tärkeää.
Sulla saattaa olla lahjoja tuohon asioitten organisointiin yms, joten työsi sopii sulle ainakin osin senkin vuoksi hyvin. Ja varmasti koet työsi tärkeäksikin. Näin ollen eipä ihme, että viihdyt työssäsi.
Kiva huomata, että vaikka sulla on selvästikin Aspergerpiirteitä kuten olet joskus kertonutkin ja tiettyä kulmikkuutta yms kommunikoinnissasi ilmeisesti kykenet pitämään töksäyttelytaipumuksesi yms tavallaan haitalliset as-piirteet kurissa asiakaspalvelussa.
Ehkäpä M-tyttökin edistyy autismistaan huolimatta vielä niin paljon, että hänkin pystyy aikuisena pärjäämään asiakaspalvelussakin halutessaan. Autisminkirjon ihmisetkin pystyvät edistymään ja oppimaan paljon tunneälyn ja sosiaalisen osaamisen aloilla. Olen huomannut tämän itsekin lähipiirissäni eräissä sukulaislapsissa, joista osa on jo aikuisia.
Olitko itse mielestäsi selvemmin vai lievemmin aspergermäinen eli autismin kirjon piirteitä ilmentävä lapsena ja nuorena kuin M ja K?
Tästä olisikin kiinnostavaa lukea sulta postaus: Olet paljon kirjoittanut lastesi autismin piirteistä ja edistyksestä sillä saralla. Voisitkohan kirjoittaa siitä aiheesta millaisia as-piirteitä näin jälkikäteen ajatellen sinulla oli lapsena, nuorena ja aikuisena ja miten ne ovat vaikuttaneet sinun elämääsi. Olisi mukava lukea myös siitä miten olet oppinut elämään as-piirteittesi kanssa ja miten ne ovat ehkä lieventyneet tai miten olet oppinut toimimaan sosiaalisissa tilanteissa ja muutenkin niin, että as-ihmisen taipumukset eivät ehkä enää juurikaan haittaa tai eivät niin paljon haittaa kuin lapsena tai nuorena. (Jos näin on)
PoistaTämä juttu kiinnnostaa erityisesti siksi, kun nyt olet päätynyt työhön, jossa on paljon ihmisten kanssa olemista, pitäisi osata toimia tahdikkaasti ja käyttäytyä empaattisesti jne. Vaikuttaa, että homma on lähtenyt hyvin sujumaan. Mitä ajattelet, miksi asiakaspalvelu on lähtenyt toimivaan niin hyvin, vaikka sinulla on niitä as-piirteitä? Olisitko nuorena aikuisena pärjännyt yhtä hyvin vai onko elämä hionut särmiä?
Tuli mieleeni, että miten teillä siellä USA:ssa opetetaan autismin kirjon häiriöiden periytyvyydestä?
PoistaKun itse aikoinaan kävimme yhdellä yksityisellä autismiin erikoistuneella klinikalla Suomessa, neurologi kertoi, että vaikuttaa siltä, että Aspergerin syndrooman periytymistapa muistuttaa dominoivaa periytymistä eli se periytyy ja ilmenee lapsella noin 50 prosentin todennäköisyydellä, jos jommallakummalla vanhemmalla on As ja tietenkin vielä todennäköisemmin, jos kumpikin on As-tyyppinen henkilö.
Kiva, jos kirjoittaisit tästäkin aiheesta.
-Autismista kiinnostunut lukija