keskiviikko, marraskuun 20. - odotushuone

Olen kirjoittanut tästä ennenkin mutta jos en edes itse löydä tekstiäni, ei sitä varmasti löydä kovin moni muukaan ja toisaalta siitä edellisestä tekstistä on aikaa varmasti ainakin viisi tai kuusi VUOTTA. Ehkä vähän surkuhupaisaa ettei mikään ole muuttunut, tai siis paljonkin on muuttunut mutta siellä me edelleen istutaan, me odotushuoneitten vanhemmat.

Samat tyypit, viikosta toiseen. Ensin vähän ujona ja arastellen, tyhjää paikkaa ja hiljaisuutta hakien. Kohteliaisuusnyökkäys vaihtuu viikkojen ja kuukausien myötä oikeaksi tervehdykseksi ja muutamaksi vaihdetuksi sanaksi. Jos joku puuttuu mietin onko ne lomalla? On se äiti jolla on neonkeltaiset birkenstockit, sillä oli viimeviikolla kotona kaasuvuoto. Sit siellä istuu se pariskunta jotka ei koskaan puhu keskenään paitsi sen vaimon äidin sekoiluista satunnaisesti. Olen päätellyt että mummelilla on pakko olla dementia. Aasialainen nainen istuu aina samalla paikalla, ei se mitään niin minäkin, ja lukee kirjaa. Yksi tyypeistä on selkeesti opettaja kun se korjaa odotellessaan useimmiten kokeita, ja sit on se isä joka leikkii vähän liian äänekkäästi sen ehkä viisivuotiaan kanssa. Siellä me ollaan. Mulla on mukana käsityö - aina.

Nainen neonsandaaleissa naurahtaa että mun neulomisessa on jotain rauhoittavaa, että osaispa sekin. Lupaan opettaa. Me puhutaan koulujen loma-aikatauluista ja säästä. Joskus mietitään liikennettä tai parkkipaikan kaaosta. Lapsista ei puhu kukaan, on kirjoittamaton sääntö ettei lasten erityistarpeita tai syitä käydä terapiassa ruodita. Yhden terapian kesto on 50 minuuttia ja vähän terapeutista ja lapsesta riippuen vanhemmat osallistuu terapiaan osan ajasta tai vähintään juttelee kuulumiset terapeutin kanssa joko alkuun tai loppuun. Todellisuudessa aikaa jää siis reilut puoli tuntia, siinä ei kovin pitkälle ehdi sieltä toimistoalueen keskeltä, niinpä useimmat meistä istuu odottamassa. Se on meidän osamme. 

En tiedä yhdenkään vahemman nimeä, eivät hekään minun. Joskus törmätään kauppakeskuksessa tai elokuvateatterissa, tervehditään ja jatketaan matkaa.  

Olen istunut odotushuoneessa kauan. Onneksi en tiennyt silloin alussa että tulisin viettämään aikaa tällä tavoin satoja tai ehkä tuhansia tunteja, pöydällä kasa lehtiä selattavana, seinällä joku rauhoittava taulu, ehkä kaksi. Nurkassa leluja odottajille seinällä wi-fi salasana ja vessan oven koodi. Pitäis varmaan kuvata kaikki ne odotushuoneet jossa kuukauden aikana tulee istuskeltua, siitä sais sellaisen omanlaisensa läpileikkauksen ja tutkielman tästä osavaltiosta. Tälle viikolle erilaisia odotushuoneita kertyy yhteensä kuusi, ei vaan seitsemän.