Siirry pääsisältöön

keskiviikko, maraskuun 13. - uber


Kun aamupäivällä törmään Starbuckissa naapuriin ja kerron miten mun keskiviikot noin yleensä kulkee hän on kauhuissaan ja kysyy jossakin siellä huokauksen alla että eikö Fredde vois vähän auttaa... Vastaan että Freddehän auttaa, että just nyt se on hakemassa sitä yhtä lasta sieltä terapiasta jotta mä voin hakea toisen koulusta ja viedä sen kognitiivisiin testeihin ja hoitaa asioita ja ajaa sen sitten terapiaan ja Fredde on vastassa kun ne tulee koulusta ja... Keskiviikot nyt on vähän haastavia täälläpäin, jotta sääliä saa. Keskiviikkoisin istun autossa. Yleensä aikalailla koko päivän. Tämän päivän postauksessa pääsette mukaan mun ajelulle, edes ja taas, ja taas ja edes. 


Huomenta, kello on kasi ja me lähdetään.

On aika sumuista...

...onneksi ei tartte olla yksin. me ollaan kaikki menossa Tättiksen koululle. Matkaa on edelleen liki kilometri.

Koulu näkyy jo, seuraavaksi se oppilaan autosta tipautus härdelli... tämä harjoitus sujuu osalta paremmn kuin toisilta.

Sisää ja ulos... valtaosa oppilaista kulkee kuitenkin jalan tai pyörällä. 

Hyvää koulupäivää nuppuseni!

Nokka kohti seuraavaa osoitetta.

Tänään ei ole ruuhkaa... missäköhän kaikki muut on?

Terapiaan...

odotushuoneessa on hyvä selailla aikakauslehtieä. 

Jannu jäi terapiaan, Fredde hakee... mä lähden poimimaan seuraavaa lasta kyytiin. 

Samaa tietä toiseen suuntaan...

Vielä hymyilyttää. 


Takaisin sumussa. 


Seuraavaan kyytiin tarttee kahvin mukaan. 



Koululla on rauhallisempaa tähän aikaan. 

Sieltä se neito tulee...





Oman kaupungin keskustassa.

Tättiksen testaus on koulupiirin pääkonttuurilla.


Vähän jännittää vaikkei tässä voi erityisesti onnistua tai epäonnistua. 

Pakkasin itselleni eväät toisen testin ajaksi...

Reilussa tunnissa sain aikaan tän. 


Lounasta ranskalaisessa kahvilassa.

Lisää oman kaupungin keskustaa.

Tartten lisää tonttulankaa hoitamaan keskivaikeaa tonttumaniaa.

Matkalla kotiin.




Migreeni on aika syvältä... onneksi apu löytyy mun käsilaukusta. Iltapäivän koulutunnit voi kuitenkin unohtaa.


Mun apulainen ja uljas ratsu. 

Taas mennään...

Itse ajava auto! Nää on meillä vielä kohtuullisen harvinaisia, Californiassa paljon yleisempiä.




Tunnetteko jo oven? Toinen lapsi terapiaan. Sama paikka, eri terapeutti. 


Tättiksen terapian aikana ehtii ruokakauppaan. 












Odotushuoneissa valmistui tänään tää tyyppi. 

Illalla vielä kertaalleen...

Tanssitunnille.








Mun ajopäivä päättyi tähän. Fredde käy hakemassa Tättiksen tanssitunnilta. Kilometrejä mahtui yhteen keskiviikkoon aika monta... 138km yhteen päivään ja nurkkapyöritykseen, Helsinki-Hanko tai Helsinki-Kotka ja vähän päälle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...