Siirry pääsisältöön

keskiviikko, maraskuun 13. - uber


Kun aamupäivällä törmään Starbuckissa naapuriin ja kerron miten mun keskiviikot noin yleensä kulkee hän on kauhuissaan ja kysyy jossakin siellä huokauksen alla että eikö Fredde vois vähän auttaa... Vastaan että Freddehän auttaa, että just nyt se on hakemassa sitä yhtä lasta sieltä terapiasta jotta mä voin hakea toisen koulusta ja viedä sen kognitiivisiin testeihin ja hoitaa asioita ja ajaa sen sitten terapiaan ja Fredde on vastassa kun ne tulee koulusta ja... Keskiviikot nyt on vähän haastavia täälläpäin, jotta sääliä saa. Keskiviikkoisin istun autossa. Yleensä aikalailla koko päivän. Tämän päivän postauksessa pääsette mukaan mun ajelulle, edes ja taas, ja taas ja edes. 


Huomenta, kello on kasi ja me lähdetään.

On aika sumuista...

...onneksi ei tartte olla yksin. me ollaan kaikki menossa Tättiksen koululle. Matkaa on edelleen liki kilometri.

Koulu näkyy jo, seuraavaksi se oppilaan autosta tipautus härdelli... tämä harjoitus sujuu osalta paremmn kuin toisilta.

Sisää ja ulos... valtaosa oppilaista kulkee kuitenkin jalan tai pyörällä. 

Hyvää koulupäivää nuppuseni!

Nokka kohti seuraavaa osoitetta.

Tänään ei ole ruuhkaa... missäköhän kaikki muut on?

Terapiaan...

odotushuoneessa on hyvä selailla aikakauslehtieä. 

Jannu jäi terapiaan, Fredde hakee... mä lähden poimimaan seuraavaa lasta kyytiin. 

Samaa tietä toiseen suuntaan...

Vielä hymyilyttää. 


Takaisin sumussa. 


Seuraavaan kyytiin tarttee kahvin mukaan. 



Koululla on rauhallisempaa tähän aikaan. 

Sieltä se neito tulee...





Oman kaupungin keskustassa.

Tättiksen testaus on koulupiirin pääkonttuurilla.


Vähän jännittää vaikkei tässä voi erityisesti onnistua tai epäonnistua. 

Pakkasin itselleni eväät toisen testin ajaksi...

Reilussa tunnissa sain aikaan tän. 


Lounasta ranskalaisessa kahvilassa.

Lisää oman kaupungin keskustaa.

Tartten lisää tonttulankaa hoitamaan keskivaikeaa tonttumaniaa.

Matkalla kotiin.




Migreeni on aika syvältä... onneksi apu löytyy mun käsilaukusta. Iltapäivän koulutunnit voi kuitenkin unohtaa.


Mun apulainen ja uljas ratsu. 

Taas mennään...

Itse ajava auto! Nää on meillä vielä kohtuullisen harvinaisia, Californiassa paljon yleisempiä.




Tunnetteko jo oven? Toinen lapsi terapiaan. Sama paikka, eri terapeutti. 


Tättiksen terapian aikana ehtii ruokakauppaan. 












Odotushuoneissa valmistui tänään tää tyyppi. 

Illalla vielä kertaalleen...

Tanssitunnille.








Mun ajopäivä päättyi tähän. Fredde käy hakemassa Tättiksen tanssitunnilta. Kilometrejä mahtui yhteen keskiviikkoon aika monta... 138km yhteen päivään ja nurkkapyöritykseen, Helsinki-Hanko tai Helsinki-Kotka ja vähän päälle.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...