Siirry pääsisältöön

maanantai, marraskuun 11. - mennäänkö yhdelle?




Siinä missä puhutaan kahvi- ja kahvilakulttuurista tai viinikulttuurista voidaan puhua myös olutkulttuurista. Olen itse kasvanut 70-luvun Suomessa ja ensimmäinen ajatus mikä mulla on olutkuppilasta on aika erilainen kuin se tämänpäivän todellisuus missä täällä meillä elellään. En tiedä miltä olutkulttuuri näyttää Suomessa, onko sellaista? Onko se kotiinkannettu mäyräkoira tai edelleen se maailmalopun ravintola missä tulevaisuudestaan luopuneet ihmiset kuluttivat päivänsä halpaa keskiolutta siemaillen? Minkälainen on suomalainen olutkulttuuri?



En ennen juonut olutta koskaan. Se oli pahaa, ja jos saunakaljat laitetaan sivuun niin ei nyt muutenkaan ”sopivaa”. Maltaistahan joi anopin lisäksi lähinnä ne jotka tyydytti sitä loputonta janoaan. En juonut olutta ennen kuin muutin tänne ja näkemys amerikkalaisesta oluesta oli aika kaukana siitä miltä olut täällä meillä näyttää. Mielikuva amerikkalaisesta kaljasta oli lähinnä Budweiseria ja BudLightia, onhan niilläkin kai paikkansa – ehkä – kuumana kesäpäivänä janoon? Itse valitsen silloin mieluummin kivennäisveden.



Sitten, sitten laskeuduin tänne Yhdysvaltain länsirannikolle. Osavaltioon jossa tuotetaan valtaosa Yhdysvaltain humalasta, osavaltioon jossa on toiseksi eniten pienpanimoita koko maassa. Osavaltioon missä sunnuntaiaamuna panimon taproomissa ei istu alkoholisoituneita maailmanhylkäämiä ihmisiä vaan pyöräilijöitä, lapsiperheitä ja koiranulkoiluttajia. Liityn joukkoon 18km pyörälenkin jälkeen ja nautin tuopillisen suodattamatonta IPAa, sunnuntaiaamuna. Me jutellaan Fredden kanssa ja mä rapsuttelen naapuripöytien karvakuonoja. Yksi haukahtaa toiselle ja hetken tilan täyttää koirien keskustelu. Naapurissa pelataan lautapeliä lasten kanssa. Kahden pöydän päässä iso-isovanhemmat kujertelee vauvalle. Toisella puolen ollaan tultu viereisestä koirapuistosta. Vähän kauempana on pyöräilijöitä. Lasten ja koirien lisäksi yllättävää saattaa olla se että panimoissa pääsee kuka tahansa kävelemään myös tuotantotiloihin, niinpä minäkin kävin nappaisemassa muutaman kuvan. 





Washingtonin osavaltio tuottaa kolme neljännestä koko maan humalasta. Osavaltion 417:sta pienpanimosta 80% on naapurustoissa olevia mikropanimoita, sellaisia pienissä liiketiloissa tai jopa autotalleissa olevia. Me ollaan lasten kanssa käyty niistä 49:ssa. Tässä lähialueella me ollaan testattu reilua kolmeakymmentä panimoa ja meillä on kourallinen niitä joissa me käydään niin usein että panimon oluenkaatajat tunnistavat meidän perheen, kysyvät kuulumisia ja tietävät mistä me tykätään; ”kokis, sprite ja yks fanta... meillä olis muuten tää uus IPA, Chinookin läpi kaadettu, tykkäisit varmasti. Kaadetaanko?” Noin keskimäärin olutta ei juoda humaltumiseen vaan se on seurustelujuoma, janojuoma ja tapa levähtää hetkeksi. Siinä missä joku tekee töitä kahvilassa voi toinen viettää työpäivän panimossa läppärinsä kanssa.



Ennen kalja oli lageria tai sit jotain tummaa. Lager oli kitkerää ja maistuu siltä mun suuhun edelleen, tummemmat oli maltaisia ja maistui vedellä laimennetulta mämmiltä. Täällä olen oppinut että humalalla on väliä. Humala kun määrittää sen miltä se lasissa makaava maistuu, onko se kukkaista, hedelmäistä, kitkerää vai maanläheistä. Amerikkalaisen oluen – ei sen budin ja coorsin – kulmakivi on Cascade. Se on maukas, kukkainen ja sitrushedelmäinen, siitä on amerikkalainen olut tehty. Omat suosikit on tehty C:llä alkavista humaloista, Chinookista löytyy niin männynneulasia kuin greippiäkin, Centennial on helpompi, sellainen kesäisen kukkainen. Joku vääräleuka on sanonut ettei olut ole olutta jos siitä näkee lävitse. Kyllä sen mun puolesta saa suodattaakin, kunhan sen maku on sellainen hyvä humala etunenässä, IBU jossakin 60:n paremmalla puolen mutta mielellään alle satasen kuitenkin, ja alkoholia 6-7%.



Jos haluat lukea aiheesta enemmän, tässä on muutama hyvä linkki:



Kommentit

  1. no nythän haasteen heitit :)
    Vastuunvapautuslauseke: käytössäni on vain oma henkilökohtainen kokemukseni ja näkemykseni, ja kehäkolosen ulkopuolelta.

    Olutkulttuuri? On! On ehdottomasti. (siis tietenkin on lähiöräkälöitä, joilla on hanassa lapparia ja tottakai on ihmisiä jotka roudaavat kärrykaupalla kaljaa vironlaivalta, mutta alkoholiongelmaisia ihmisiä lienee kaikissa kulttuureissa)
    Yleisesti ottaen sanoisin että alkoholin käyttötavat ovat eriytyneet ja muuttuneet aivan valtavasti viime vuosina: kohti ääripäitään. Erilaiset maistelut ja tyylikäs alkoholinkäyttö on ottanut paikkansa - ja ainakin omissa tuttavapiireissäni harrastetaan oluiden lisäksi kuohuviinejä ja jonkin verran myös viinejä.
    Pienpanimohipsteröinti on ehdottomasti osa tätä ajankuvaa.

    Pienpanimoita, mikropanimoita, kotioluthifistelyä - on!
    Tuttavalla on nettikauppa pelkästään panimotarvikkeille. Ei puhettakaan mistään opiskelijan muovipönikästä: voit valita käypäiset maltaat, hiivat ja humalat juuri omaan keitokseesi, puhumattakaan kaikista muista tykötarpeista.

    Panimokierroksia? On. Ihan rutiinisti ei välttämättä kiertelemään pääse, mutta useimmat pienpanimot järjestävät vähintäänkin pyynnöstä kierroksia. Olemme kiertäneet panimoita sekä Suomessa että maailmalla :)

    Alkoholilainsäädännössä tapahtui hiljakkoin muutoksia, jotka sallivat panimoiden ulosmyynnin suoraan panimoilta (aiemmin piti toteuttaa myynti vähittäiskaupan tai alkon kautta), ja myymälän lisäksi monilla pienpanimoilla on jonkin sortin ravintola tiloissaan.
    Tastingejä järjestetään ihan yleisesti. (tässä meillä tulee rajoite vastaan: kun olemme autottomia, emme liiku näillä asioilla niin paljon kuin ehkä voisimme haluta)
    Useimmilla ravintoloilla on valikoimassaan joitain erikoisoluita, olipa kyse sitten ruokaravintolasta tai aivan tavallisesta pubista: joko hanassa tai pullossa, vähän ravintolan luonteesta riippuen. Viinilistan rinnalla kulkee helposti olutlista, ravintolan luonteesta riippuen.
    Ruualle saa olutsuosituksen siinä missä viinisuosituksenkin.

    Pienpanimobuumi on (ollut) valtaisia: vuosittain me osallistumme esim. kesäiseen SOPP-tapahtumaan (Suuret Oluet, Pienet Panimot) - ruokaa ja panimotuotantoa ympäri Suomea -kiertue. (ja taas kerran, totta kai tällaiseenkin tapahtumaan tulee osa porukasta vain prosentinkuvat mielessä).
    Me olemme yleensä käyneet muutamana päivänä ja usein isommalla porukalla: lasit kiertoon ja oluet maisteluun :) (desin maistelulasilla mennään)
    Olut- ja viinifestareita on myös talvikaudella (ja tulossa myös olut- ja viskihappening...)

    l

    VastaaPoista
  2. Täällä ehkä (tai ainakin minun kokemukseni mukaan) panimot hakevat makuja eri oluttyyppien kautta: läheskään kaikki panimot eivät tuo esiin käyttämiään humaloita, käytetyt maltaat ehkä herkemmin. Hiiva on sitten jo sen suuruusluokan liikesalaisuus, jota kuulemma "säilytetään panimomestarin parrassa".
    Makuja haetaan myös maatyypillisesti: tsekkiläistyyppinen, belgialaistyyppinen, jenkkityyppinen - noin esimerkiksi.

    Tällä hetkellä minusta näyttäisi siltä että IPAt alkavat olla vähän nähty juttu, saisonit ja sourit ovat tosihifistelijöille.
    Itselleni maistuvat stoutit /imperialstoutit ja portterit, myös vehnäolut maistuu. IPA alkaa olla perusvalinta. Yhtenä lämpimänä kesäpäivänä haaveilin ihan vaan SOL-oluesta, ekan siemauksen jälkeen totesin, että jos enää ikinä milloinkaan alan häröillä jotain sentapaista, minut saa ottaa holhouksen alle.

    Tilaamme muutaman kerran vuodessa eurooppalaiselta agentilta (tai mikä nyt olisikaan oikea sana tähän?) sellaisia eurooppalaisia ja yhdysvaltalaisia oluita joita ei muuten Suomesta saa. Lähinnä belgialaisia (näistä esim. trappistioluet!!)
    Oma lähikauppamme takoo voittonsa peruskaljasta, mutta parin kilometrin päästä löytyy supermarket, jossa varsin laaja olutosasto, painopiste erilaisilla pienpanimotuotteilla- valikoima on kattava ja monipuolinen (tällä seudulla esim. Koulun ja Kakolan panimo tai Mathildedalin kyläpanimo "Kylillä pantu")
    Kaikissa alkoissa lienee nykyään erillinen olut (ei siis kalja-!) valikoima.


    omia olutkokemuksiani esim:
    https://kinttupolut.blogspot.com/2018/07/aikuisempaa-retkeilya-kreetalla.html

    https://kinttupolut.blogspot.com/2018/03/tuplatreffit-vai-triangelidraama.html

    https://kinttupolut.blogspot.com/2018/02/hiihtolomalla-helsinkiin-vol-1.html

    https://kinttupolut.blogspot.com/2016/07/pienpanimoretki.htm

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja vielä yksi jälkikommentti: kuten sanottua, tämä on mun näkökulmani.
      Mun olutharrastukseni ei varmaan koskaan tule nousemaan sellaisille tasoille, että olisin kiinnostunut maltaista, humalasta tai hiivasta; en jaksa viineissä rypäleitä, en viskeissä savun asteita tai tynnyreitä.
      Olen hetkessäeläjä: miten juomani sopii vaikka ruuan kanssa. Tai seuran kanssa :).
      Mun makumuistini ei ole kovinkaan pitkä tai kehittynyt, mutta ehdottomasti nautin siitä, että Joku Muu on pohtinut maut kohdilleen ja minä vain nautiskelen.
      Toisenlainen ihminen löytänee humaloiden ja maltaiden ilot täältä Pohjan periltäkin. (ja kaivaa ne tiedot jotain kautta myös halutessaan esiin.)


      Poista
    2. Kuinka ihanan vastauksen olet kirjoittanut! Onhan täälläkin oluttyyppejä ja sourit saisonien kanssa muodikkaita. IPA on kuitenkin sellainen kestosuosikki ja monessa panimossa on kerralla kolmesta kymmeneen erityylistä IPA, wet hopped, dry hopped, fresh hopped, double, tripple, filtered, hazy, floral, tropical... listaa voi jatkaa ikuisuuksiin ja loputtomiin.

      Yhdessä meidän suosikissa on aina vähintään yksi sokkomaistettava yllätysolut josta voi sitten arvailla mitä ja minkälaista.

      En itsekään ole tosiaankaan mikään olutasiantuntija, kaukana siitä mutta sen tiedän mistä humaloista tykkään :) Maltaista ja hiivoista en ymmärrä hölkäsenpöläystä.

      Poista
  3. Helsingin vinkkeli tähän on varmaan erilainen kuin maakunnissa. Omassa tuttavapiirissä nelikymppiset (insinööri)miehet ovat erittäin kiinnostuneita craft-oluista, joko maistelun merkeissä tai (yllättävän moni) tekemisen merkeissä. Niinpä meilläkin kotona on itsekootut panovehkeet (noh, jotain kattilaa on Amerikasta raahattu työmatkojen puitteissa ja Kiinasta tilattu mittoihin tehtyjä nippeleitä), kaapissa säkeittäin mallasta ja pakastimessa humalaa ja hiivaa. Niinpä miehen mikropanimo keittiön nurkassa on tuottanut hämmästyttävän hyviä oluita (eri vuodenaikoihin eri tyylejä kun hiivat tykkää eri lämpötiloista), omat ikisuosikki on IPA ja ja tuore IPA on kyllä niin eri juoma kuin kaupasta ostettu aikoja sitten pantu tuote. Hih, eli keskityn itse maistelupuoleen :) Niin ja mitäpä muutakaan kuin IPAa armas siippa toi Portlandista tuliaisena vaimolleen, tietää mistä tykkään. Meillä lapsi on pienestä pitäen kulkenut mukana panimoravintoloissa ympäri Eurooppaa ja ehkä eniten tulee mietittyä onko soveliasta täällä kotosuomessa (mutta kyllä täälläkin kivoja paikkoja löytyy joihin pistäytyä lapsen kanssa, ja hyvä niin, yleensä niistä löytyy hyvät burgerit ja sekös lapselle passaa, plus tietty iso omppumehu kaveriksi).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin naapurilla on oma autotallipanimo ja yksi näistä meidän suosikeista on aikanaan alkanut autotallista, mekin ollaan siellä heidän autotallissaan istuttu silloin kun pisnis oli pienempää.

      Valtaosa oluista myydään täällä suoraan panimon tiskiltä ja oikeassa olet että maku muuttuu pullossa makuuttaessa. Tykkään muuten itsekin Oregonin oluista, niillä on hyvänmakuinen vesi.

      Meillä lapset pyytää usein viikonloppuna että mentäiskö panimoon, ne saa niitten limut ja lautapelin, me oluset.Ruokaa näissä myydään harvemmin tai siis pienpanimot ei ole ravintoloita sellaisenaan, ulkopuolelta voi käydä hakemassa eväät foodtruckista.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän