Siirry pääsisältöön

maanantai, marraskuun 18. - käsitöitä




Olisi liioittelua sanoa etten koskaan kärsi maanantaisyndroomasta, kyllä se mullekin iskee aina toisinaan, Maanantai isolla ämmällä, päivä kun mikään ei maistu ja kaikki menee pieleen. Päätä särkee jo aamusta, tuntuu kuin tervassa kulkisi ja työasiatkin takkuaa. Koulusta soitetaan aamukymmeneen mennessä, koiralla on ripuli ja autostakin rengas puhki – Maanantai. Yleensä mun maanantait on kuitenkin  ikäänkuin hyvityksiä työntäyteisistä viikonlopuista, sellaisia leppoisia ja rentoja. Ei ihan vapaapäiviä, mutta melkein. Lapset kun saa aamulla potkittua kouluun voi loppupäivän tehdä kevyesti töitä ja vaikka virkata muutaman tontun, joo mulla on vakava tonttuongelma ja kun mä olen nää tontut virkannut ulos systeemistä veikkaan että sillan alta saa virrata vettä tovi jos toinenkin ennen kuin virkkaan yhtään mitään. Viikossa tohon takan edustalle on ilmestynyt jo seitsemän tonttua, kahdeksas odottaa viimeistelyä käsityöpussissa.



Maanantaisin tapaan mun ihanat käsityönaiset. Aika vähän vaihtelee ja paikkakin joskus satunnaisesti, mutta noin keskimäärin me istutaan siinä samassa kahvilassa kaupungintaloa vastapäätä ja kirjaston kupeessa – jokainen maanantai. Samassa kahvilassa pitää palaveriaan kaupungin pormestari ja käy siellä poliisiylipäällikkökin. Käsitöitä tehdessä, kahvia tai teetä juodessa vierähtää tovi jos toinenkin. Samalla vaihdetaan kuulumiset, puhutaan elämästä, lapsista, arjesta ja haaveista, kuka mistäkin. Tässä ryhmässä ollaan myötäeletty niin puolison kuin lemmikinkin kuolemaa, ikävöity yhdessä maailmalle muuttaneita lapsia, surtu vesivahinkoja, viivästyneitä remontteja ja pohdittu elämän hurmaavaa arvaamattomutta. Osa on töissä, joku opiskelee, toiset ovat ”vaan” kotona niin kuin me suomalaiset tunnutaan monesti ajattelevan, muutama ei edes tee käsitöitä. Moni on paikalla aina, joku tulee toisinaan. Ihania, rakkaita ihmisiä jokainen – kutsuttakoon näitä vaikka sielunhoidollisiksi tapaamisiksi. Voimaannuttavia ne ainakin ovat ja taittavat terän ankeimmaltakin maanantailta. Meitä yhdistää vähintään yksi asia, toisia kaksi asiaa, ehkä kolme tai neljäkin. Me kaikki puhumme suomea.






Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Oodi Julkiselle Opetukselle

Mikä jakaa ihmisiä enemmän kuin näkemys koulusta ja koulutuksesta? Täällä tiikeriäitien ja helikopterivanhempien luvatussa ihmemaassa, on tällainen suomalainen vanhempi, jonka mielestä lapset saa opiskella just mitä lystäävät (ainakin melkein) vähän kummajainen. Ei pelkästään kummajainen toisten vanhempien mielestä, vaan myös lasten ja nuorten silmissä. Outo on sellainen äiti, jonka lapsi voi ihan rauhassa valita valinnaisensa itse, opiskelkoon vaan teatterilavastusta tai keittämisen kemiaa. Kaikkea kannattaa kokeilla! Suomalaisen koulujärjestelmän kasvattina en koskaan oikeastaan edes harkinnut yksityiskoulua meidän lapsukaisille. Päinvastoin, huokaisin helpotuksesta kun kaksi kolmesta pääsi jopa kunnalliseen, ilmaiseen eskariin ja vain yhden eskarista jouduttiin maksamaan. Samoihin aikoihin opin myös ettei yksityiskouluilla ole täällä velvollisuutta järjestää erityisopetusta ja siksi moni yksityiskoulu viisaasti valitsee oppilaikseen ne joilla ei ole erityisen tuen tarvetta. Erikseen...
Lähetä kommentti
Lue lisää