Siirry pääsisältöön

torstai, marraskuun 7. - väsyttää

Meillä oli oikein hyvä päivä tänään mun apulaisen kanssa. 



Rakas päiväkirja. Tänään mua väsyttää. Väsyttää koska lapset ei edelleenkään yhdentoista vuoden, kuuden kuukauden ja kahdenkymmenenkuuden päivän jälkeen nuku. Väsyttää koska pakotin keskimmäisen tanssitunnille vaikka se huusi mulle autossa naama punaisena että hänen puolestaan voin painua sinne missä ei aurinko paista eikä kuu kumota. Väsyttää koska olisin halunnut että se tanssii, koska se on hyvä siinä. Luovutan. Mua väsyttää koska pojat ei tanssi ja tässä kohdassa ryhmäpaine on liian kova.

Pienin jäi kotiin koulusta, koska se ei ole nukkunut viikkoihin ja näyttää siltä että tekee hidasta kuolemaa. Kun se ilmestyi alakertaan täydessä paniikissa suunnilleen siihen aikaan kun sen olis jo pitänyt olla koulussa mä kysyin et mitä jos se lähtis ennemin mun kanssa töihin, ei tarvinnut pyytää kahdesti. Niinpä me mentiin ensin tapaamaan asiakasta, sen jälkeen toimitettiin paljon rahaa perille ja kolmanneksi mentiin lounaalle. Mies söi sashimia, miehen äiti joi kupin kahvia ja vetäisi sellaisen vegaanipullan.

Enough, crazy picture lady!


Imuroin meidän alakerran koska lattialla oli koirankarvoja. En usko että olen koskaan aikaisemmin käyttänyt tätä kyseistä imuria. Se on nököttänyt tuolla autotallissa kolmisen vuotta. Ei sitä kyllä Freddekään kauheesti käytä, siksi meillä on ne robotti-imurit ja siivooja. Ei siinä robotissa mitään vikaa ole, ihan hyvää jälkeä se tekee, vika on sen omistajassa joka laittaa sen poispäältä kun se lähtee hommiin. Ai miksi? No, koska sen pitämä ääni häiritsee mun työntekoa ja kun siitä napista painaa viikon putkeen, on lattialla muutama villakoira ja sen kaveri. Fredde oli kotona tekemässä töitä ja tarjoili mulle kuumemittaria.

Että sellainen päivä tänään.

Me käytiin myös oluella tän nuoren herrasmiehen kanssa. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

ihan tavallinen keskiviikko

Keskiviikko oli ja meni. On sunnuntai, ulkona paistaa aurinko ja pihapuun orava ”Sam” ajaa linnut pois ruokinta-asemalta. Mutta minkälainen se ihan tavallinen keskiviikko sitten oli? Hypätkää kyytiin… Keskiviikkoisin saan nukkua pidempään kuin muina aamuina ja herään ennen herätyskelloa varttia yli kuusi. Ulkona on sysipimeää sillä meidän makuuhuoneeseen eivät paista sen enempää katuvalot kuin naapureidenkaan pihavalot. Yöllä heräsin karhuun joka heitteli naapureiden roskiksia pitkin kujaa herkkulöytöjen toivossa. Otso lienee pettynyt lähinaapureiden siirryttyä meidän lailla lukittuihin roskiksiin vaikka toisaalla olikin lykästänyt. Luin nimittäin naapuruston Facebook ryhmästä, että joku poloinen oli unohtanut autotallin oven auki yöksi ja yöllinen vieras oli jäänyt valvontakameraan varastaessaan autotallista laatikollisen mangoja.  Kaikki 365 päivää vuodessa alkaa samaan tapaan. Nousen sängystä niin hiljaa kuin se nyt on mahdollista innokkaan koiran kanssa, laitan jalkaan tohvelit...