Siirry pääsisältöön

lukuläksyjä



Meillä on pitkä viikonloppu, maanantai ilman koulua ja töitä. Ne grillaa jotka jaksaa, useimmat kai ainakin ulkoilee ja viettää viikonloppua perheen kanssa. 

lohikeittoa notskilla


Me ollaan saatu takapihan patio valmiiksi ja sen myötä istuttu iltaa tulilla. Me ollaan retkeilty metsässä, käyty taputtelemassa naapurin hevosia, syöty hyvin ja tehty läksyjä. M:n viikon läksyt on varsin kohtuulliset; sivu matikkaa, viisitoista tavattavaa sanaa, tietskaläksyt ja lukuläksyt. Jannuilla ei toistaiseksi ole läksyjä ja K:lla ei tule olemaankaan koska K:n opettaja ei usko läksyihin.

akrobatiaa telkkarin ääressä

kuka eka...
voikukanlehtiä naapurille


Kaikilla kolmella on kuitenkin ne lukuläksyt. Luen mielelläni ja lasten lukuläksyt saa äidinkin lukemaan. Pojille pitää lukea päivittäin ja kyllähän me luetaankin. Mä luen niille Roald Dahlin kirjoja iltasaduksi ja M lukee ohimennessään kirjan tai kaksi. Poikien lukuläksyt menee puolihuomaamattomasti.



"sporty spelling"


M:n pitää lukea viikossa vähintään 100 minuuttia. Kuulostaa helpolta. On ihan helppoa meillä, mutta vaatii kuitenkin vähän suunnittelua. Sata minuuttia kun kuitenkin on 20 minuuttia viitenä päivänä viikossa tai vartti jokaisena päivänä. Koulupäivä kestää aamuyhdeksästä puolineljään ja käytännössä koulupäivä haukkaa ajan puoliyhdeksästä aamulla iltapäivä neljään. Se että se lukee illalla sängyssä vartin ei tosiaankaan ole mikään haaste, vaan haaste on ajan mittaaminen. Mistä mä tiedän kuinka kauan se kerralla lukee? Tähän löytyy tietysti ratkaisu ja nyt odotellaan tilattua ajastin kirjanmerkkiä.



On kuitenkin myös niitä perheitä joissa se kaksikymmentä minuuttia viitenä päivänä viikossa lähentelee mahdottomuutta lukemisen käydessä työstä. Lukemaan oppii vain lukemalla. Mitä enemmän luet sitä paremmin osaat lukea ja sitä vaativampaa tekstiä kykenet lukemaan. Ihan järkeenkäypää. Mutta jos lukeminen ei ole kivaa on se parikymmentäminuuttia tuskallisen pitkä aika ja on vaikeeta uskoa että rakkaus lukemiseen löytyy näin. Toivon että olen väärässä, ehkä se löytyy just näin.


Nyt viikonloppuna tilanne on ratkaistu mua hivelevällä tavalla. Mä makaan yhdellä sohvalla ja M makaa lattialla tai sohvapöydällä ja me luetaan kumpikin omaa kirjaamme. Tähän vois vaikka tottua ja tuntuu kerrassaan ylelliseltä huudsella siitä sohvalta et en mä voi tulla kun teen lukuläksyjä... Kolmessa päivässä lukuminuutteja on kertynyt 93. Odottelen innolla huomista iltapäivää ja meidän sohvasessiota, mulla on hyvä kirja kesken.






Kommentit

  1. Saako ne itse valita kirjat, joita tohon minuuttimäärään tulee? Maalaisjärjellä/kokemuksesta voisi ajatella, että heikommin lukeville kannattaisi valita kirjoja, jotka edistyvät nopeasti ja jotka on esim. mahdollista saada luettua vaikka siinä vartissa. Henk. koht. en oikein tiedä, onko toi ajan kellottaminen nyt niin järkevää. Ei siitä ehkä haittaakaan ole ainakaan hyville lukijoille, mutta lisääkö se jo valmiiksi lukemista inhoavien tai sitä tylsänä ja vaikeana pitävien motivaatiota? Sen ajanhan voi viettää myös yhtä ja samaa sivua toljottaen tai mekaanisesti edeten ja sivuja kääntäen, jos huomio kiinnittyy vain siihen, että tietty aika tulee täyteen. Ennemmin mä rohkaisisin käyttämään kodeissa aikaa yhdessä lukemiseen ja kirjoista keskustelemiseen, todelliseen mielikuvituksen ruokkimiseen kuin siihen, että lukemisesta tule jälleen yksi mitattava suoritus.
    En muutenkaan oo koskaan tajunnut esim. sitä, että mitataan ja vertaillaan lukunopeutta, kuinka monta sanaa lukee minuutissa jne. Ihmisillä on niin erilaisia oppimistapoja, että lukunopeus on siinä rinnalla ihan merkityksetön tai ei mun mielestä kerro oppimisesta juuri mitään. (Toki jos on huomattavia ongelmia lukemisen/työmuistin tms. kanssa, niin kyllä se silloin jotain kertoo, mutta sen huomaa silloin yleensä muutenkin.)

    No mutta näin, tuli vain mieleen. Teillä tuskin on ongelmaa asian suhteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luettuja kirjoja ei ole mitenkään rajoitettu, oikeastaan päinvastoin koulu kannustaa lukemaan kaikkea tietokirjoista sarjakuvien kautta kaunokirjallisuuteen, vitsikokoelmiin, aikakauslehtiin ja vaikka uutisiin netistä. Pääasia on että lukemista harjoitellaan.

      Hyvä että lukemiseen kannustetaan ja kai siinä on oltava joku mittari ja nyt se on sit aika. Tuntuu vaan hassulta mitata sitä lukemiseen menevää aikaa, jopa tällaisessa tilanteessa jossa se ei tosiaankaan ole ongelma.

      Poista
  2. Hei, pitääkö nuo spelling words oikeasti osata spell kirjain kirjaimelta? Aika haastavia sanoja jo M:n ikäisellä! Kaikista tuossa kuvassa olevista ei edes kuulu lausuttaessa kaikki kirjaimet. Millaista tahtia tulee uusia spelling words?

    Vielä kysyisin tuosta K:n opettajan läksystrategiasta. Mitä tarkoitit sillä että läksyjä ei ole, jos lukuläksy kuitenkin on? Tuleeko K:n luokalta kotiin niitä projektejakaan, joita M:n kanssa olette väsänneet? Koti pääsee ainakin helpommalla jos läksyjä ei ole!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spelling wordsit pitää tosiaan osata kirjain kirjaimelta ja niistä on koe joka torstai. Sanoja on kaksi listaa A lista on perussanoja ja jos ne osaa uusien sanojen testissä suoraan oikeen saa läksyksi B listan. Jos Uusien sanojen kokeessa on virheitä enemmän kuin yhdessä sanassa saa läksyksi sen alkuperäisen A listan. Uudet sanat tulee aina perjantaina. Läksysanat testataan torstaina aamulla ja iltapäivällä testataan tuleeko läksyksi A vai B listan sanat.

      K:n ei läksyjä tarkoittaa ettei ole mitään mitattavai läksyjä eli kukaan ei tarkista luetaanko me kotona, siihen vaan kannustetaan. O:n kohdalla taas tiedän että jossakin vaiheessa me saadaan viikoittainen lista mihin pitää kirjoittaa yhdessäluettujen kirjojen nimet.

      En tiedä tuleeko kotitehtäväksi edes mitään projektitöittä vai tehdäänkö nekin kouluaikana.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi