putous ja säikähdys

M on pettynyt. M kiukuttelee. Koiranpentu ei ollut sellainen kuin se odotti. Se ei haluakaan loputtomasti loikoilla sylissä vaan rimpuilee itsensä vapaaksi ja tohottaa menemään. Sillä on terävät kynnet ja vielä terävämmät hampaat, eikä se edes tule kun kutsutaan.

O sen sijaan on helpottunut. Illalla se kuiskasi mun korvaan että oikeastaan Martta on tosi suloinen ja pehmeä ja ihana, eikä yhtään pelottava.

lorttana syö istualtaan

K on pettynyt vain silloin kun Martta nukkuu. K:n mielestä on tosi tyhmää ja aika rasittavaa että se nukkuu niin paljon, eikä sitä saa edes herättää. Muuten se on kiva, vaikka aika terävä.

Fredden mielestä se vois kasvaa vähän nopeammin, se on koirien kanssa samanlainen kuin lastenkin. Ne on paljon mukavampia sit kun niitten kanssa voi tehdä jotakin ja ne ymmärtää puhetta edes periaatteellisella tasolla.

Mun mielestä se on maailman paras. Meidän Martassa on nahkaa kahteen koiraan ja se lyllertää maailman suloisimmin. Elämä koiranpennun kanssa on helpompaa omakotitalossa. Edellisellä kerralla me mentiin hissillä alas neljä kerrosta ja ulos pihalle keskellä yötä. Nyt mä avaan oven ja me ollaan ulkona. Se syö, se pissaa ja se kakkaa. Kaikki on hyvin. Se seuraa mua kuin pieni hai laivaa ja siitä lähtee aika tolkuton meteli kun se ei näe mua.

On meillä ollut kyyneleitäkin ja mun sydän melkein pysähtyi kun se rimpuili itsensä sylistä pudoten betonilattialle. Mun sylistä vielä kaiken lisäksi. Minä joka oon katjunut tolle laumalle eilisestä saakka ettei sitä kannella, että se putoaa ja taittaa niskansa, ja sitten mä pudotan sen. Jos se sai aivovaurion eikä koskaan opi mitään voin katsoa peiliin. Toistaiseksi kuitenkin vaikuttaa ihan ehjältä. 

potentiaalisen aivovaurion jälkeen