Tahdon Asiat

Meidän klinikan kimalaiset, perhoset ja leppäkertut perjantaina.  Kolmen työviikon jälkeen alan ymmärtää Fredden haluttomuutta lähteä yhtään mihinkään perjantai-iltana. Alan oikeastaan olemaan sitä mieltä että viikonloppu on kokonaisuudessaan syytä varata yöpaidassa vaelteluun, ulkoiluun ja hyviin elokuviin. Viiniä ja hyvää ruokaa unohtamatta. Arkiaamuisin herätyskello repii mut ylös varttia vaille kuusi. Pimeässä makkarissa yritän selviytyä pyjamanhousuista ja fliseestä ja tunkea jalkaan ne vanhat purjehduskengät, ne jotka on vihdoinkin alennettu aamutohveleiksi. Avaan Martan kennelin, käännän puhelimesta hälyttimen poispäältä ja samalla kuulen miten alakerran valot napsahtaa päälle ja etuoven lukko aukeaa. Alakerran vaatekaapista kurotan itselleni sen viisitoistavuotta vanhan Helly Hansenin sadetakin, sen joka on aikanaan ostettu tätä tarkoitusta varten, koiranulkoilutukseen. Martta leikkii Kaisan kanssa. Martta osaa nykyään jopa käynnistää Kaisan. Me ol...

Runsaalla reilun kahden viikon kokemuksella totean että töissä on aivan mahtavaa. Meillä on ihana tiimi, loistavat naapurit – se ”terveyskeskus” samoissa tiloissa – ja sivumausteena tietty ne aivan uudet ja tosi hienot tilat. Meillä kiertää edelleen päivittäin erilaisia arkkitehtejä ja muita tyyppejä muilta klinikoilta, tutustumassa tähän uuteen nähtävyyteen. Periaatteessa me jaetaan sen tervarin kanssa vaan odotushuone. Niillä on omat tilat ovesta katsottuna vasemmalla ja oma henkilökunta. Me ollaan ovesta oikealle ja meillä on oma henkilökunta. Omat lääkärit, omat vastaanottoryöntekijät, omat puhelimet, omat sairaanhoitajat, omat piällysmiehet, omat – kaikki. Yhteinen odotushuone ja henkilökunnan ruokailutila. Tällä viikolla harjoittelen vastaanotossa työskentelyä. Maanantaina ja tiistaina mulla oli viereisellä tuolilla se jonkun hetken kokeneempi tyyppi auttamassa ja vastaamassa kysymyksiin Tänään piällysmies kysyi et voisinko ehkä auttaa myös tervarinpuolta kun niilt...

Viikonloppu on kohdellut meitä hellävaroen. Ainakin jos en laske käyntiä lastenlääkärissä, pöydänkanteen mustalla liuotin tussilla piirrettyjä kukkasia ja niitä kaikkia muita, jo unohtuneita kolttosia ja kommervenkkejä. Lauantai käynnistyi harkitun hitaasti. Kirjoitin tekstiä, join kohtuuttoman monta kupillista kahvia. M valui alakertaan joskus kymmenen kieppeillä. Aamiaistarpeet sai maata esillä kunnes kaikki oli syöneet sen mikä halusivat. Mä lähdin Martan ja K:n kanssa metsän poluille Fredden jäädessä maalaushommiin. Iltapäivä meni asioita hoidellessa. Jannut tarvitsi farkkuja. K osti itselleen kahdet pillifarkut ja O valkkas vastaavasti rennompia lökömalleja. Mä jumahdin pahasti Nordstromin meikkiosastolle ja huolehdin myyjätädin lokakuun myyntibonukset kohdilleen. Se Philosophyn meikkivoide kun ei enää sovi mulle ja saan siitä kirjaimellisesti näppylöitä. Diorilta löytyi tietysti ratkaisu ihan kaikkiin maailman ongelmiin ja mä marssin ulos tavaratal...

viimeperjantaina klinikka oli edelleen rakennusvaiheessa Mulla on ollut niitäkin työpaikkoja jossa perehdytys on ollut tyylin; ”Tossa on sun työpöytä, tuu kysyyn jos on jotain epäselvää... kyl sä tiedät!” Useimmiten perehdytys on kuitenkin ollut ihan asiallista ja työnkuvaan sopivaa. Sairaalatyössä oli ihan järkeenkäypää, että mun piti ensin osoittaa että osaan työni lähihoitajana ennen kuin pääsin työskentelemään itsenäisesti. Tällä kertaa olen saattanut löytää työn jossa perehdytys on toteutettu sellaisella tasolla josta useimmissa työyhteisöissä voi vain haaveilla. Nykyisellä työnantajalla on varaa perehdyttää. On mahdollista pitää tuottamatonta työntekijää useampi viikko. Ai miten? No kun kysymyksessä on yksityissairaala. Tai siis kaikkihan täällä periaatteessa on yksityisiä, enemmän tai vähemmän. Ne vähemmän yksityiset kerää tukia joko liittovaltion ja/tai osavaltion kassasta. Siinä missä edellinen työnantaja avasi ovensa hyväntekeväisyysvaroin ja näiden edellämainittuj...

Kysyin eilen illalla matkalla koiranpentujen leikkideitille M:lta miltä tää nyt sit tuntuu, siis se että mä oon töissä ja henkäisin vielä samaan lauseeseen että se et mä olin keskiviikkona illalla päivällisillä klubin kanssa oli tietty vielä oma lisänsä. Annoin sille vaihtariksi a) on kamalaa b) on jees ja c) molempia tai jotakin siltä väliltä. Pyysin rehellistä vastausta. Se istui takapenkillä hiljaa ja kysyi lopulta et haluanko mä ihan OIKEESTI tietää miltä tää tuntuu. Sanoin et joo, haluan ihan OIKEESTI tietää. Vielä hetken oli hiljaista ja sit se vastas ihan hiljaa: ”No, mä en oikeestaan edes muista et sä oot nyt töissä.” Asettuminen työelämään, ja tähän uuteen arkeen sopeutuminen on ehdottomasti koetellut eniten allekirjoittanutta, Freddeä ja Marttaa. Takana on vasta kaksi viikkoa. Arki hakee edelleen uomiaan, etenkin kuin se eka viikko nyt oli kaikin tavoin muutenkin aika poikkeuksellinen lasten ollessa puolittain vapaalla ja mun koulutuksessa. Martta ei edelleenkään...

sunnuntaiaamiaista Mulla on jonkinlaisena sisäisenä tavoitteena järjestää tää uusi elämänvaihe siten että maanantaista perjantaihin voi käytännössä keskittyä sellaiseen kevyeen perusarjen pyörittämiseen. Suuret linjat hoidettakoon viikonloppuisin, ja suuriin linjoihin kuuluu niin pyykinpesu, parturit kuin isommat kauppareissutkin. Sunnuntaina tehdään läksyt, perehdytään repussa kotiin kannettuihin lupalappusiin, pakataan kouluretkille kamat valmiiksi ja harrastuskassit matkan varrelle. Niin ettei toivottavasti tarvitsis aamulla silmät ristissä yrittää muistaa mikä lappu menee minnekäkin ja koska ne lenkkarit piti olla siellä repussa. Pöydällä odottaa M:n partio systeemi merkkejään. Josko ne sais tänään silitettyä kiinni. Koulueväät pitää pakata päivittäin. Lasten vastuu loppuu siihen että eväslaukut ilomestyy keittiöön mun purettavaksi, pestäväksi ja uudelleen täytettäväksi. Fredde hoitaa lapset kouluun ja koulusta kotiin. Mä huolehdin että niillä on mukanaan ...

lokakuun lämpimät jan kirkkaat illat on ihan parasta Ens viikolla työt alkaa ihan oikeesti ja palaan työjuttuihin kunhan saan vähän enemmän tuntumaa asioihin. Tällä viikolla istuin viisi päivää koulutuksissa ja perjantai iltapäivän autoin muuttamaan meidän klinikkaa uusiin tiloihin. Oli ihan mahtavaa päästä mukaan muuttoon ja sitä kautta tutustua tulevaan tiimiin normaalin työn ulkopuolella. Tiimi on monikulttuurinen, niin monikulttuurinen ettei siinä yksi suomalainen kauheesti ketään hetkauta. Martta pyörii tässä jaloissa. Se on löytänyt jostakin kosteyspyyhkeen ja purkaa sitä atomeiksi. Kohta me lähdetään lenkille metsään. Eilen illalla se peuhas lasten kanssa pihalla tunteja, nuohos auton alla sen verran ettei tänään auta muu kuin ostaa koiralle shampoo ja pestä se. marttakin istuu tulilla Mulla on tänä viikonloppuna hoitokoira. Naapurit lähti viikonlopuksi Kanadaan ja mua pyydettiin koirasitteriksi. Kolmesti päivässä kävelen kadun toiseenpäähän, puen itselleni ...

ekan päivän aamu Fredde nauraa mulle. Kaks päivää uudessa duunissa ja mä lasken minuutteja nukkumaanmenoon. Kaksi päivää koulutusta, kolme päivää edessä. Perjantaina tosin pääsen iltapäivällä muuttamaan meidän klinikkaa. eka koulutus Ihanaa olla töissä. Ihanaa kuunnella kouluttajan koomista innostusta omasta ohjelmastaan. Ihanaa käyttää aivojaan ja oppia. Iltapäivän koulutus oli puuduttava. Mulle tuttua kun olen ollut ennenkin sairaalatyössä. Uusille loputon sanasto instansseja, lyhenteitä ja kapulakieltä: ”Joint Commission, DOH, HIPAA, Compliant, Medicare, MSDS, SDS, conflict of interest, liability…” – Vieruskaverille kaikki on uutta ja se sanoo että ne on yhtä puuroa sen aivoissa, ymmärrän; kuka vastaa ja mistä ja on raportointivelvollinen kenelle... toka koulutus Kotiin tultua mua odottaa kolme innokasta lasta ja vielä innokkaampi koiranpentu. Me lähdetään lenkille metsään. Vähän myöhemmin M:lla on partio.  Lauma on oikeastaan pärjännyt ...

mielenosoitus jälkiruuan puolesta K:lla on keskimäärin aina huono päivä silloin kun me ollaan illalla menossa kylään. Se on tuskin sattumaa, vaan enneminkin esimerkki siitä miten vaikeeta sen on käsitellä odottamisen jännitystä ja iloakin. K:n maailma on parhaimmi8llaan sellaisena tasapaksuna. Niinpä sillä oli eilen pitkä päivä ja niin oli meillä muillakin. Kolmen aikaan iltapäivällä keskustelunaiheena oli pitääkö jannulle hankkia lastenvahti meidän muitten lähtiessä kyläilemään. Odotan puolittaisen kauhun vallassa joulua ja sen mukanaan tuomia hetkiä K:n kanssa. Saattaa olla että meillä laskee muutkin kun lapset minuutteja ja tunteja jouluaamuun. Perjantaina löysin M:n vaeltamassa koulunpihalla yksikseen. Ruokavälitunti on pitkä – puolituntia – vallettavaksi yksin sateessa. Kaukaa katsottuna se näytti surkealta tihkusateessa ilman takkia. Kaappasin sen kainaloon, kysyin missä sen sadetakki on ja me juteltiin. Kysyin siltä onko se aina yksin välitunnilla, ja se vastas että...