ihan tulessa

Runsaalla reilun kahden viikon kokemuksella totean että töissä on aivan mahtavaa. Meillä on ihana tiimi, loistavat naapurit – se ”terveyskeskus” samoissa tiloissa – ja sivumausteena tietty ne aivan uudet ja tosi hienot tilat. Meillä kiertää edelleen päivittäin erilaisia arkkitehtejä ja muita tyyppejä muilta klinikoilta, tutustumassa tähän uuteen nähtävyyteen.

Periaatteessa me jaetaan sen tervarin kanssa vaan odotushuone. Niillä on omat tilat ovesta katsottuna vasemmalla ja oma henkilökunta. Me ollaan ovesta oikealle ja meillä on oma henkilökunta. Omat lääkärit, omat vastaanottoryöntekijät, omat puhelimet, omat sairaanhoitajat, omat piällysmiehet, omat – kaikki. Yhteinen odotushuone ja henkilökunnan ruokailutila.

Tällä viikolla harjoittelen vastaanotossa työskentelyä. Maanantaina ja tiistaina mulla oli viereisellä tuolilla se jonkun hetken kokeneempi tyyppi auttamassa ja vastaamassa kysymyksiin Tänään piällysmies kysyi et voisinko ehkä auttaa myös tervarinpuolta kun niiltä puuttuu kaksi tyyppiä. Tottahan uusi työntekijä pokkaa ja kumartaa, ja ottaa haasteen vastaan, sillä lopputulemalla että se viereisessä tuolissa istuskellut kysymyksiin vastaaja joutui peruuttamaan vielä kaupanpäällisiksi takavasemmalle klinikka koordinaattorin sairastuttua, kun meillä ei ollut ketään vastaamassa puhelimeen. Niinpä mä hoitelin tänään meidän oman vastaanoton potilaat ja siinä sivussa vähän niitä tervarin asiakkaitakin. Ja nautin, ihan jokaisesta hetkestä. Apua tarvitsin siihen että sain kummankin klinikan näkyviin siinä oman tietokoneen ruudulla.

Iltapäivällä istuin palaverissa sen piällysmiehen kanssa, ihan vaan koska täällä on tapana palaveerata säännöllisesti oman piällysmiehen kanssa. Koska se oli meidän eka virallinen palaveri me käytiin läpi käytännön juttuja. Totesin taas kerran että mua lykästi, mulla on hyvä piällysmies. Huonojakin on ollut. Niin kuin se, josta kuului vain silloin kun jotain meni pieleen, ja se kuuluma tuli sähköpostitse lihavoiduin punaisin tikkukirjaimin.

Nyt lapset on oikean ikäisiä ja työpaikka on oikea. Töissä on kivaa, eikä työpäivän aikana tarvitse miettiä ahdistuneita ja surevia jälkeläisiä. Ihan parasta! Yöllä K kiipeää viereen ja me halitaan... sillä jaksaa taas seuraavaan iltaan. Työpäivän jälkeen ehtii vielä Martan kanssa metsälenkille, ja ihmettelemään heiluvia hampaita.