lauantai 31. lokakuuta 2015

perjantaina väsyttää

Meidän klinikan kimalaiset, perhoset ja leppäkertut perjantaina. 

Kolmen työviikon jälkeen alan ymmärtää Fredden haluttomuutta lähteä yhtään mihinkään perjantai-iltana. Alan oikeastaan olemaan sitä mieltä että viikonloppu on kokonaisuudessaan syytä varata yöpaidassa vaelteluun, ulkoiluun ja hyviin elokuviin. Viiniä ja hyvää ruokaa unohtamatta.

Arkiaamuisin herätyskello repii mut ylös varttia vaille kuusi. Pimeässä makkarissa yritän selviytyä pyjamanhousuista ja fliseestä ja tunkea jalkaan ne vanhat purjehduskengät, ne jotka on vihdoinkin alennettu aamutohveleiksi. Avaan Martan kennelin, käännän puhelimesta hälyttimen poispäältä ja samalla kuulen miten alakerran valot napsahtaa päälle ja etuoven lukko aukeaa. Alakerran vaatekaapista kurotan itselleni sen viisitoistavuotta vanhan Helly Hansenin sadetakin, sen joka on aikanaan ostettu tätä tarkoitusta varten, koiranulkoilutukseen.


Martta leikkii Kaisan kanssa. Martta osaa nykyään jopa käynnistää Kaisan.


Me ollaan Martan kanssa lenkillä puolisen tuntia. On vielä pimeää. Puolet ajasta me harjoitellaan tokoa, toisen puolikkaan se kulkee oman tahtonsa mukaan, toki jalkakäytävällä silloinkin. Kun mä pysähdyn, koira istahtaa mun vasemmalle puolelle.

Varttia yli kuuden Martta syö aamiaistaan ja mä pakkaan neljä laukullista eväitä. Fredde syö useimmiten oman lounaansa joko kotona tai sitten lounaspalaverissa työjuttujensa puitteissa. Mä taas pakkaan mukaan eväät ja syön ne meidän lounashuoneessa. Talo tarjoaa kahvit ja teet. Samalla laitan aamiaisen valmiiksi. Jos laiskottaa me syödään turkkilaista jogurttia ja muropatukoita tai ihan vaan muroja. Hyvänä aamuna tarjolla on puuroa, vohveleita tai pannareita.

Varttia vaille seitsemän palaan yläkertaan, käyn suihkussa, meikkaan, laitan hiukset ja puen päälle. Martta pyörii jaloissa ja puuhailee omiaan. Aina välillä kurotan omasta allaskaapistani sille uuden papiljotin leikkeihin. Se rakastaa papiljotteja. Fredden allaskaapissa, sen oman altaan alla ei oo mitään kivaa. Kun oon valmis Martta saa herättää lauman. Martan riehuessa mä kerään kaikille vaatteet. Kahdet housut, kahdet kalsarit, kaksi paitaa. Yksi mekko ja yhdet legginsit. M ei edelleenkään laita päälleen alkkareita, ne tuntuu kuulemma pahalta.

Lääkärin assarin halloweenasu.

Aamiaista me syödään yhdessä, ja siinä samalla mä suihkin niitten päät täikarkotteella ja harjaan kaikkien kolmen hiukset. Käytän Martan vielä kertaalleen pissalla ennen kuin hyppään autoon varttia vaille kahdeksan.

Liikennettä on mahdotonta ennustaa. Hyvänä aamuna työmatkaan menee parikymmentä minuuttia. Huonona aamuna sama matka saattaa viedä tunnin. Pysäköin henkilökunnan parkkihalliin, ylitän kadun ja otan hissin neljänteen kerrokseen. Näppäilen oman avainkoodini henkilökunnan oveen, vingutan kulkukorttini ja kirjaudun sisälle. Laitan eväslaukkuni jääkaappiin, toivotan kaikille huomenet, keitän itselleni kupin kahvia nappikeittimellä ja ryhdyn hommiin.

Työpäivä päättyy viideltä. Perjantaisin voi lähteä aikaisemmin jos tilanne sen sallii. Puhelimet menee kiinni 16:30, ja viimeinen potilas tulee yleensä viimeistään neljältä. Muina päivinä lähden sitten kunm ehdin, viiden ja puolikuuden välissä.

Joskus kun astun ulos ovesta on edessä seisova jono autoja. Myös sieltä parkkihallista jonotetaan ulos sellaisena päivänä. Hyvänä iltana olen kotona puoli kuudelta, huonona kuuden jälkeen.

Keittiön saarekkeella mua odottaa kolme lounaslaukkua. Lisään omani rivistöön, tervehdin kaikkia, kaadan itselleni oluen ja puran ensin kaikkien lounaslaukut ja ryhdyn laittamaan meille päivällistä. Puolikymmeneltä talossa on hiljaista, käännän vielä kerran kylkeä ja nukahdan. Aamulla sama alkaa alusta. Torstaihin mennessä mua väsyttää. Perjantaiaamu menee sillä ajatuksella, että onhan sentään perjantai.

Kurt Cobain viihdyttää vieraita.


Lienee ymmärrettävää ettei perjantai-illan juhlat ole ekana listalla. Silti eilen tultuani kotiin ruokin laumani, kaivoin lipastosta esiin ohjeet sitterille, lehtiöön kirjasin lisäohjeet koskien Marttaa ja lasten nukkumaanmenoa. Kaadoin yhteen kulhoon poppareita, toiseen vihannestikkuja ja kolmanteen karkkeja. Yläkerrassa lisäsin naamaani vähän lisää kultamaalia ja mustaa, olinhan mehiläinen. Meillä on sitteri ehkä kolmasti vuodessa. Ne on kaikille juhlatilaisuuksia. Silloin meillä vanhemmilla on vapaata ja lapsilla leffailta poppareitten ja karkin kanssa. Meillä on maailman paras sitteri. Kun me tullaan kotiin, talo on hiljainen ja siisti. Lapset nukkuu omissa sängyissään ja sitterikin on nukahtanut sohvalle. Martta nukkuu kennelissään ja kotiin on hyvä tulla. Hyvä sitteri on kullanarvoinen, niin arvokas että me keskimäärin suunnitellaan ne muutamat ulkoilukerrat sitterin aikataulujen mukaan. Ilta Halloweenbileissä maksaa $60. Hyvälle sitterille sen maksaa mielellään.

Nelson Mandela ottaa vastaan pukukisan voittopokaalin. Ojentamassa Courtney Love.


Lauantaiaamuna kaikki nukkuu pitkään. Fredde ajoi meidät juhlista kotiin, mutta olisin ihan yhtä hyvin voinut ajaa itsekin, paitsi ettei väsymys yhdistettynä niihin kahteen skumppalasilliseen ole paras yhdistelmä. Vaikka nukun melkein kymmeneen mua väsyttää edelleen. Juon liian paljon kahvia, puen päälleni sadevaatteet ja metsälenkkarit ja lähden Martan kanssa myrskyyn. Muutaman kerran mietin kiivetessäni myrskyn kaatamien puiden ylitse että toivottavasti me ei jäädä puitten alle. Tuulen humina tuntuu luissa ja ytimissä, varpaat kastuu lenkkareiden läpi ja lenkki virkistää väsyneitä aivoja.

Fredde lähtee hoitamaan asioita ja me jäädään katsomaan elokuvaa yläkerran sohvalle. Herään sohvalta muutamaa tuntia myöhemmin. Oli hyvät päikkärit.


Pelaan M:n kanssa erän menolippua, kaadan lasiin punkkua ja valmistaudun henkisesti illan trick-or-treat kierrokseen kaatosateessa. Paras lauantai on sellainen kun saa olla koko päivän tukka pystyssä ja yöpaidassa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeillaan miten tää kommentointi sujuu näin... Kerro mitä mietit. Jos et halua rekisteröityä, olet tervetullut laittamaan mulle sähköpostia tahdonasiat@gmail.com, tai kommentoimaan Facebookin kautta.