Siirry pääsisältöön

ihan metsässä

mielenosoitus jälkiruuan puolesta

K:lla on keskimäärin aina huono päivä silloin kun me ollaan illalla menossa kylään. Se on tuskin sattumaa, vaan enneminkin esimerkki siitä miten vaikeeta sen on käsitellä odottamisen jännitystä ja iloakin. K:n maailma on parhaimmi8llaan sellaisena tasapaksuna. Niinpä sillä oli eilen pitkä päivä ja niin oli meillä muillakin. Kolmen aikaan iltapäivällä keskustelunaiheena oli pitääkö jannulle hankkia lastenvahti meidän muitten lähtiessä kyläilemään. Odotan puolittaisen kauhun vallassa joulua ja sen mukanaan tuomia hetkiä K:n kanssa. Saattaa olla että meillä laskee muutkin kun lapset minuutteja ja tunteja jouluaamuun.

Perjantaina löysin M:n vaeltamassa koulunpihalla yksikseen. Ruokavälitunti on pitkä – puolituntia – vallettavaksi yksin sateessa. Kaukaa katsottuna se näytti surkealta tihkusateessa ilman takkia. Kaappasin sen kainaloon, kysyin missä sen sadetakki on ja me juteltiin. Kysyin siltä onko se aina yksin välitunnilla, ja se vastas että vain silloin kun sataa. Muuten se on renkailla tai tangoilla. Kysyin onko se yksinäinen ja sain vastaukseksi pontevan ein. Silti poimin mukaani huolen.




Lauantaiaamuna me lähdettiin yhdessä Martan kanssa metsälenkille ja siellä, hurrikaani Ohon piiskatessa sadettaan meidän niskaan otin asian puheeksi uudemman kerran.Metsässä ja metsänpoluilla on hyvä jutella. Mä aina juttelin metsälenkillä kummitätini kanssa. Ne oli tärkeitä retkiä. Kerroin sille omista kouluvuosistani, siitä miten mua kiusattiin koulussa ja miten olin ihan oikeasti yksinäinen. Sanoin että mua huolestuttaa että se on yksin. Lähinnä siksi että pieni yksinäinen tyttö on helppo uhri kiusaajalle. M vastas et se tietää kyllä, ja ettei se oikeasti ole yksin. Se sanoi että ne usein leikkii ryhmässä; Elizabeth, Brianna, Lara, Olivia ja se. Senkin se sanoi että kiusaajat on sateella katoksessa ja siksi se voi nautiskella yksinolemisesta sadesäällä.

hurrikaani Oho pyyhkäisi meidän ylitse eilen

Täällä koulukiusaamista ei katsota kevyellä kädellä. Kukaan ei sano että pojat on poikia tai että sellaista elämä on. Kiusaamiseen puututaan ja siitä puhutaan, eikä kiusaaminen ole koskaan kiusatun syy. Silti maailma on raadollinen ja lapset julmia toisiaan kohtaan, osin siksi että ne on lapsia ja rehellisesti sanottuna aika urpoja. Meidän aikuisten tehtävä on opettaa lapsille pehmeyttä, armollisuutta ja lempeyttä. Meidän aikuisten tehtävä on opettaa lapsille erilaisuudensietokykyä ja sitä että pienemmistä ja heikommista huolehditaan. O:ssa näen potentiaalisen koulukiusaajan. Meillä on nollatoleranssi kiusaamiselle kotona. Valitettavasti näin ei ole kaikissa perheissä. Valitettavasti on niitäkin perheitä joissa toisen alaspainaminen ja poikien testosteronitäytteinen rinnanröyhistely on merkkejä vahvuudesta.



väsynyt Martta nukkuu ruokakomeron lattialla lenkin jälkeen



Tänään me tehtiin sama lenkki uudestaan. Aurinko paistoi ja me bongailtiin peuran ja karhun jalanjälkiä. Martta oppi hyppäämään puunrungon ylitse ja mun lenkkikavereilla oli mukanaan ninjasapelit. Halloweeninä meillä on kolme ninjaa. 

mun kolme ninjaa

Tunnisteet:

Kommentit

  1. Anna R11. lokakuuta 2015 klo 20.15

    Musta on tärkeää, että lapsille puhutaan kiusaamisesta jo siinä vaiheessa kun ne on pieniä ja alkavat kanssakäymisen muiden lasten kanssa. Muita lapsia ei saa kiusata, eikä saa antaa kenenkään kiusata itseään. Rankkaa olla pienten lasten äiti ja miettiä, että kuinka he pärjäävät ja saavat luotua ystävyyssuhteita.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...
6 kommenttia
Lue lisää

valokuvissa kaikki on aina hyvin

Jokin aika sitten sain blogiini kommentin, joka jäi kummittelemaan mun mieleen. Kommentti oli ystävällinen ja lyhyt. Se ei haastanut mihinkään, oikeastaan se oli pelkkä toteamus, jossa kirjoittaja sanoi: ”Mä haluaisin elää sun elämää!” Nopeasti voisi vastata, että niin minäkin, mutta jäin silti miettimään sitä mielikuvaa, joka tulee vastaan niin sosiaalisessa mediassa kuin täällä blogissakin. Vuosi 2023 oli monella tapaa haastava, ei raflaavan katastrofaalinen, mutta ehkä enneminkin sellainen hiljaisen haastava. Kukaan ei kuollut – paitsi kissa – ei edes melkein. Kukaan ei sairastunut vakavasti – paitsi koira, mutta sekin on hallinnassa. Kaikki on ihan hyvin, vaikka oli hetkiä, kun teki mieli heittää hanskat tiskiin. Toisaalta vuosi oli myös ihana, ja kun katsoin taaksepäin, keräillen kuvia tähänkin kirjoitukseen ajattelin, että mulla on tosiaan aika ihana elämä. Olemme monessa etuoikeutettuja ja moni antaisi varmasti paljon saadakseen elää sellaista elämää kuin ne valokuvien tarinat k...
Lähetä kommentti
Lue lisää