perjantaina juodaan punkkua

Kysyin eilen illalla matkalla koiranpentujen leikkideitille M:lta miltä tää nyt sit tuntuu, siis se että mä oon töissä ja henkäisin vielä samaan lauseeseen että se et mä olin keskiviikkona illalla päivällisillä klubin kanssa oli tietty vielä oma lisänsä. Annoin sille vaihtariksi a) on kamalaa b) on jees ja c) molempia tai jotakin siltä väliltä. Pyysin rehellistä vastausta. Se istui takapenkillä hiljaa ja kysyi lopulta et haluanko mä ihan OIKEESTI tietää miltä tää tuntuu. Sanoin et joo, haluan ihan OIKEESTI tietää. Vielä hetken oli hiljaista ja sit se vastas ihan hiljaa: ”No, mä en oikeestaan edes muista et sä oot nyt töissä.”

Asettuminen työelämään, ja tähän uuteen arkeen sopeutuminen on ehdottomasti koetellut eniten allekirjoittanutta, Freddeä ja Marttaa. Takana on vasta kaksi viikkoa. Arki hakee edelleen uomiaan, etenkin kuin se eka viikko nyt oli kaikin tavoin muutenkin aika poikkeuksellinen lasten ollessa puolittain vapaalla ja mun koulutuksessa.

Martta ei edelleenkään joudu juurikaan olemaan itsekseen kotosalla, mutta mun katoaminen sen päivistä vie veronsa. Sitä veroa maksetaan kuitenkin ihan hyvissä merkeissä. Aamuisin se torkkuu lenkin jälkeen mun sylissä samalla kun luen meilejä ja juon aamukahvia. Illalla sama toistuu uudestaan. Se kaipaa mun kosketusta ylitse kaiken muun.

Tiistaina tunnelma kotona oli kauniisti sanottuna jännittynyt. Keskiviikkona meni jo paremmin. Torstai oli jo suorastaan helppo ja tänään on, no – tänään on perjantai. Perjantaisin kaikki on hyvin. Miksei olis. Perjantaisin avataan tavallista parempi punkku ja tehdään pizzaa. 

Aamulla lapset lauloi koulun talkkarin laulamaa laulua:

Monday is a bummer,

Tuesdays only fair.

Wednesday's getting better,

Thursday's almost there.

But Friday, Friday...

Friday is my favorite day - yay!

parkkihallin katolla aamuauringossa